Kristiina Louhelle Pro Finlandia

Pro Finlandia mitali on myönnetty kuvittaja-lastenkirjailija Ulla Kristiina Louhelle.
Pro Finlandia on Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkki. Sitä on myönnetty suomalaisille taiteilijoille vuodesta 1945. Ensimmäisen Pro Finlandian sai näyttelijä ja ohjaaja Mia Backman. Kuvittajista palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa Tove Jansson ja Mauri Kunnas.

Kristiina Louhi (s. 1950) on moneen kertaan palkittu kirjailija ja kuvittaja. Louhi valmistui vuonna 1975 Taideteollisesta korkeakoulusta graafiseksi suunnittelijaksi. Pääaineenaan hänellä oli kirjagrafiikka. Louhen tyyliä on kuvattu lempeäksi, värikkääksi, iloisenkauniiksi ja syvästi humaaniksi.

Aino-lastenkirjasarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1984. Kirjat kertovat tavallisen suomalaisen pikkutytön elämästä. Vuonna 1993 Louhi aloitti Tomppa-kirjasarjan, jonka ensimmäinen osa Meidän Tomppa voitti ilmestymisvuonnaan Vuoden kaunein kirja -palkinnon. Omien teostensa lisäksi Louhi on kuvittanut muun muassa Hannu Mäkelän, Hannele Huovin, Leena Laulajaisen, Riitta Jalosen ja Kirsi Kunnaksen teoksia. Louhi sai Lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 1988, Ezra Jack Keats -pronssimitalin 1988 ja Rudolf Koivu-palkinnon 1989. Yhdessä Riitta Jalosen kanssa hän sai 2004 Finlandia Junior -palkinnon teoksesta Tyttö ja naakkapuu. Louhen kuvittamia teoksia on käännetty yli kymmenelle kielelle.

Kymmenen palkitun suomalaistaiteilijan joukossa ovat myös sarjakuvataiteilija Veikko Savolainen, sanataiteilija Aino Suhola, luontokuvaaja Hannu hautala sekä kirjallisuuden suomentaja Kristiina Rikman.

Kuva: Karoliina Ek

Kuvittajat ry:n on jakanut Luomuksen näyttelyajat

 

 

 

 

 

 

 

Kuvittajat ry jakoi 6 näyttelyaikaa Luonnonhistoriallisen museoon. Hakemuksia tuli yhteensä 25 kappaletta ja hakijoita oli yhteensä 35 henkilöä. Hakemusten taso oli erittäin kova ja lukuisia kiinnostavia ja korkeatasoisia hakemuksia jouduttiin jättämään valitsematta. Jury: Meria Palin, Sari Airola, Heli Halme valitsivat yhdessä Luonnontieteellisen museon amanuenssin Hasse Hyvärisen kanssa hakijoiden joukosta monipuolisen koosteen. Tulevaisuudessa näyttelytoimintaa pyritään jatkamaan ja mahdollistamaan useampien kuvittajien esiintymisen Luonnontieteellisessä museossa.

6.6.-15.8.2016 Sakke Yrjölä:Suomen kalat

15.8.-17.10.2016 Laura Merz:Tuhat ja yksi otusta

14.11.2016 – 16.1.2017 Päivi Arenius:Suomen uhanalaiset linnut

16.1.2017-13.3.2017 Anne Muhonen:Metsäpotretit

13.3.-24.4.2017 Sainio Ulla:Merenneidot

24.4.-5.6.2017 Jutta Kivilompolo:Kaupunkiluonto

 

 

 

 

 

 

 

 

4.2.2016
12.1.2016
Ystävänpäivän postimerkkikilpailu
11.8.2014
Sarjakuvan ja kuvituksen taiteilija-apuraha seitsemälle taiteilijalle