Vuoden 2014 parhaan yksittäisen kuvituksen palkinto, Kuvitustimantti on myönnetty helsinkiläiselle kuvittajalle Eero Lampiselle. Palkinto jaettiin tiistaina Kuvittajat ry:n kevätjuhlassa Villa Kivessä.

Kuvittajat ry:lle tehtiin yhteensä 68 esitystä vuoden 2014 parhaasta yksittäisestä kuvituksesta. Kuvittajien hallitus valitsi finalisteiksi kolme työtä: Pauliina Mäkelän kansikuvitus Yliopisto-lehteen, Terhi Ekebomin kuvitus Kirkko&kaupunki -lehteen ja Eero Lampisen kansikuvitus Journalisti-lehteen.

Kuvitustimanttia äänestettiin vielä tämän viikon auki olevan Kieku-, Kaiku- ja Kukko-näyttelyn yhteydessä Virka Galleriassa. Ääniä annettiin lähes 300.

Vuoden 2014 parhaaksi kuvitukseksi valittu Eero Lampisen työ ilmestyi Journalisti-lehden kannessa maaliskuussa. Lehden kansiaiheena olivat median jahtaamat päättäjät, jotka kertoivat, miltä tuntuu joutua median tähtäimeen.

Eero Lampinen ja Terhi Ekebom palkinnonjaossa Villa Kivessä.