Harjoittelijan terveiset

Kirjoitusaika: 18.4.2019

Heippa!

Olen Galleria Kuvituksen kevään harjoittelija Oskari. Harjoitteluni kestää viisi kuukautta ja olen nyt ehtinyt olla täällä reilu kolme kuukautta. Olen 3. vuoden graafisen suunnittelun opiskelija Metropolia ammattikorkeakoulusta ja sydämeni sykkii etenkin kuvittamiselle, minkä takia Kuvittajille alun perin hakeuduinkin. Harjoittelupaikasta kuulin gallerian kuraattorilta Veeralta, johon olin viime syksynä yhteydessä opiskelijaporukkamme järjestämän yhteisnäyttelyn tiimoilta. Paljon on ehtinyt tapahtua kolmessa kuukaudessa ja voisin nyt hieman raottaa sanaista arkkuani tähänastisista hommistani kuvittajilla.

Aloittaessani tammikuussa pääsin heti melkoiseen tulikasteeseen, sillä kevään ensimmäisen näyttelyn, eli Sac Magiquen ja Savimaan Eight Tales avajaisiin oli pari päivää ja niitä ennen oli rutkasti tehtävää kuten taittaa näyttelyn tekstejä. Pienimuotoinen paniikkihan siinä meinasi iskeä, mutta hengissä selvittiin ja näyttelystä tuli kaikessa väriloistossaan hieno.

Tunnelmaa Eight Tales -näyttelyn avajaisista

Näyttelyn avajaiset ovat yleisesti ottaen olleet mahtavia. Tunnelma on aina ollut kepeä ja positiivinen, vaikka galleria olisikin ollut tupaten täynnä. Avajaisissa on päässyt hyvin myös tutustumaan alan tekijöihin, mikä on näin opiskelijana tietysti todella inspiroivaa.

Tähän asti olen päässyt tekemään töitä niin perinteisen kuvitustaiteen kuin myös valokuva- ja tekstiilitaiteeseen keskittyvien tekijöiden parissa. Siisteintä harjoittelussa onkin ehdottomasti ollut mahdollisuus tavata ja työskennellä hyvin erilaisten kuvittajien kanssa.

Piia Kedon kuosilla verhoiltu tuoli hänen Viriö -näyttelyssä
Yksityiskohtia Milena Huhdan & Luganskin Thaumaturgy -näyttelyn teoksesta

Sain myös mahdollisuuden tuoda omaa kädenjälkeäni näytille gallerian nettisivuille ja tehdä pienen kuvituksen sivujen yhteystietojen oheen. Kuvituksen tekeminen oli antoisaa ja olen kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden sen tekemiseen.

Kaiken kaikkiaan harjoittelu Kuvittajilla on ehdottomasti laventanut käsitystäni kuvittajan ammatista. Koulussa kuvittamista toki opiskellaan jonkin verran, mutta se on jäänyt kuitenkin melko yleiselle, mehupurkkien tai julisteiden kuvittamisen tasolle. Kuvittajilla ollessani olen nähnyt, kuinka laaja kirjo eri työtehtäviä kuvittajalla voi olla. Ennen harjoittelun alkua päässäni oli syvästi juurtunut käsitys kuvittajuuden vaikeudesta ja ettei sillä voi elättää itseään. Täällä ollessani olen kuitenkin ymmärtänyt sen, että kuvittajana itseasiassa on mahdollista menestyä ja tienata leipänsä.

Aikani Kuvittajilla on kulunut nopeasti enkä malta odottaa, mitä kevät vielä tuo tullessaan.

Mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä!

Oskari Huolman

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone