Charlotte Mei ‒ Leikkivä maalari

Charlotte Mei vastaa videopuheluun etelä-Lontoon Brixtonin kaupunginosasta, jossa hän jakaa valoisan työhuoneen kahden muun kuvittajan kanssa. Taustalla on maalauksia, joissa toistuvat murretutut pastellinsävyt ja erilaiset tekstuurit.

Yksi viimeaikaisista asiakastöistä on levynkansi, jossa asiakkaan toivomukseni oli, että kuvitus herättäisi mielikuvan ja tunteen merestä. Mei teki työtä varten kuusi erilaista väriversiota, mikä on hänen työprosessilleen tyypillistä.

”Työskentelyyni liittyy onnellisia sattumia ja vahinkoja. Toivon, että töissäni säilyisi kokeellisuus ja yllätyksellisyys, vaikka tyylini onkin kehittynyt aikuisempaan suuntaan vuosien varrella.”

Mei on ollut tuottelias 10-vuotisen uransa aikana sekä taiteilijana että kuvittajana. Uravalinta ei ollut hänelle kuitenkaan itsestään selvä. Vielä 18-vuotiaaksi asti Mei piti piirtämistä vain hauskana ajanvietteenä ja hänen suunnitelmissaan oli lähteä opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa.

”En ajatellut, että taiteesta voisi saada oikean ammatin, mutta opettajani kannusti minua hakemaan kuvittajalinjalle. Kun kuulin, että pääsin sisään Camberwell College of Artsiin, olin shokissa.”

Vaikka Mei on nykyään haluttu kuvittaja, yhteistyö sellaisten kansainvälisten asiakkaiden kuten The New York Times, Hermès ja Nike ei tapahtunut silmänräpäyksessä. Yliopistosta valmistuttuaan Mei työskenteli osa-aikaisesti lasten ja nuorten keramiikkapajalla samalla kun kartutti työkansiotaan.

”Opiskeluaikana puhuttiin paljon asiakastöistä, mutta valmistuttuani minulla ei ollut ensimmäistäkään asiakasta. En ollut varautunut siihen ja koin, että tarvitsin lisäaikaa, että pääsisin alkuun.”

Vauhdittaakseen freelanceuraansa Mei otti 10 000 punnan pankkilainan, jonka avulla hän pystyi keskittymään portfolionsa rakentamiseen. Riskinotto ja oma-aloitteisuus kannatti: muutaman vuoden kuluttua erilaiset yhteistyöt ja tinkimätön työpanos alkoivat kiinnostaa ystäväpiirin lisäksi myös maksavia asiakkaita.

Se, että hänen tyylinsä on kiinnostanut alusta alkaen muotitaloja, ei ole Mein mukaan laskelmoitua.

”En ole koskaan itse käyttänyt designvaatteita, joten olen pitänyt jopa hieman outona, että asiakkaani koostuvat pääosin luksusmerkeistä,” hän sanoo vaatimattomasti.

Nyt jälkikäteen katsottuna Mei on tyytyväinen, että ura ei lähtenyt lentoon nopeasti.

”Vaikka asiakkaat löytyisivätkin heti valmistuttua, se mitä töiden avulla haluaa sanoa, tulee vasta ajan ja kokemuksen kanssa. Se, että sain etsiä tyyliäni rauhassa, oli minulle korvaamattoman arvokasta.”

Mei haluaa romuttaa käsityksiä siitä mitä menestyminen tarkoittaa. Menestyminen on hänelle esimerkiksi sitä, että hän on voinut tehdä luovaa työtä ja kuvittaa yli kymmenen vuoden ajan. Hänen mielestään taiteilijoiden työtä arvostetaan yhteiskunnassa edelleen liian vähän.

”Olen kiitollinen siitä, missä kohtaa urallani olen ja kuinka minut on vastaanotettu, mutta en pidä itseäni mitenkään erityisen menestyneenä. Ihmisillä on sellainen mielikuva usein, koska olen tuottelias. Tienaan kuitenkin ihan tavallista palkkaa.”

Mein asiakkaat koostuvat tunnettujen brändien lisäksi pienemmistä asiakkaista. Vaikka projektien kokoluokka vaihtelee, on hänen työprosessinsa asiakkaasta riippumatta sama. Asiakastöissä Mei tekee aina ensin raakaluonnoksen, joita hän on vastikään alkanut tekemään iPadin avulla. Hän muistuttaa, että asiakkaat ovat usein kiireisiä, eivätkä välttämättä itse visuaalisia.  

”Suurilla yrityksillä on vakiintuneet systeemit ja tavat työskennellä asiakkaiden kanssa. Usein on helpompaa työskennellä yrityksen kanssa, jolla on järjestelmä. Haittapuolena on, että nämä järjestelmät eivät ole kovin joustavia ideoiden suhteen. Pyrin luonnosten avulla asettamaan työlle realistiset odotukset.”

Mein työprosessi sisältää useita eri värikokeiluja. Luonnosmaisten versioiden avulla hän pyrkii sisällyttämään töihin yllätyksiä, jossa on myös välittömyyttä ja viimeistelemättömyyttä. Lopullisen version Mei viimeistelee digitaalisesti Photoshopin avulla.

Maalatessa hän yhdistelee eri maaliseoksia: seinämaaleja, jonka jälki on matta- ja liitumaista verrattuna akryyliin sekä kermaisia öljyvärejä, joilla hän luo erilaisia ​​tekstuureja. Töiden kuivuminen saattaa kestää jopa useita päiviä.

”Putsaan skanneriani öljyväreistä jatkuvasti”, hän nauraa.

Inspiraatiota töihinsä Mei hakee käymällä erilaisissa taidenäyttelyistä laidasta laitaan. Lapsena hän kulutti etenkin anime- ja Disney-sarjoja, joista hän uskoo saaneensa paljon vaikutteita.

Myöhemmin Mei rakastui Matissen ja Picasson kaltaisiin taiteilijoihin, joiden töissä toistuu leikkimielisyys. Mei vakavoituu, kun kysyn häneltä naispuolisista taiteellisista esikuvista. Hän mainitsee sellaisia nimiä kuten afroamerikkalainen itseoppinut kuvanveistäjä Clementine Hunter sekä Suomessakin valloittanut japanilainen monimediataiteilija Yayoi Kusama.

Mein mukaan on edelleen ongelmallista, kuinka naisista puhutaan taidemaailmassa ja kuinka naiseus nähdään taiteessa.

”Ihmiset ovat jo lähtökohtaisesti vaikuttuneita, kun mies käsittelee töissään herkkyyttä tai tekee käsitöitä. Olen usein pohtinut, kuinka minut olisi vastaanotettu taiteilijana ja kuvittajana, jos olisin mies.”

Meitä kiinnostavat edelleen yhteiskunnalliset kysymykset, jotka aikanaan ajoivat häntä pohtimaan sosiaalipolitiikan opintoja. Hän julkaisi hiljattain ensimmäisen artikkelinsa Buro-nimisessä kulttuuri- ja muotijulkaisussa. Artikkeli käsittelee aasialaisiin kohdistuvaa vihaa ja rasismia – ongelmaa, joka on lisääntynyt koronapandemian aikana. Mei on myös itse joutunut vihapuheen kohteeksi. Hänen äitinsä on Hong Kongista, mutta hän on asunut Iso-Britanniassa koko ikänsä.

”En olisi uskaltanut puhua näistä asioista julkisesti vielä parikymppisenä, mutta nyt koen, että olen valmis käsittelemään sosiaalisia kysymyksiä, joista on tärkeää puhua myös omalla alallani.”

Mei on innoissaan Kuvittajat ry:n tulevasta mestarikurssista. Kurssin aikana hän haluaa keskittyä kuvalliseen tarinankerrontaan ja havainnoida, kuinka kaksiulotteisia pintoja voi herättää eloon keramiikan tai veistosten avulla.

Hän on pitänyt kansainvälisiä kursseja, puheita ja työpajoja muun muassa sellaisissa kulttuuri-instituutioissa kuten Victoria & Albert Museum, Soho House ja Royal College of Arts.

”Rakastan työpajojen pitämistä, koska se on keskustelua osallistujien kanssa. Niissä on aina mukana ripaus improvisaatiota riippuen ryhmästä. Pidän avoimuudesta.”

Kuvittajana häntä inspiroi tekoprosessien tutkiminen viilattujen lopputulosten sijaan.

”Luovuus on uuden löytämistä ja antamista tilaa kokeiluille; siihen ei sovi liika vakavuus. Toivon, että voimme kurssilla tavoitella leikkisyyttä, joka kuvittajan opinnoista usein unohtuu kaiken valmennuksen, testauksen ja opettajille todistelun puitteissa.”

Julkaistu Kuvittajassa 3/21.