Toiminnanjohtajalta: Yksinyrittäjän haasteet vihdoin tapetilla

Kuvitusalan yrittäjät ovat muiden yrittäjien ohella olleet viime aikoina huolissaan yrittäjän eläkelain suunnitelluista muutoksista YEL-työtulon määrittämisperusteiden osalta. Se lakimuutoksen ansioksi on kuitenkin laskettava, että siitä seurannut keskustelu on tuonut mikroyrittäjien toimintaedellytyksille vihdoin ansaittua huomiota.

Asta Boman
9.8.2022
YEL-järjestelmään ei luoteta

Kuvittajat ry ilmaisi huolensa mediaanipalkkojen käyttämisestä työtulon vertailukohtana lausunnolla kesäkuussa lakiesityksen tullessa tietoomme. Sittemmin lakimuutoksen soveltamistavoista on saatu valaisevaa lisätietoa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen kynästä ja Suomen Yrittäjien ulostuloissa. Yrittäjän omille selvityksille työn luonteesta ja esimerkiksi sivutoimisuudesta annetaan kyllä myös lakiuudistuksen jälkeen painoa. Huolet eivät silti ole täysin hälvenneet. Yksisilmäisen tulkinnan mahdollisuus vaikuttaa olevan edelleen olemassa ja toisaalta yrittäjät eivät myöskään ansaitse mahdollisesti lisääntyvää selvitysbyrokratiaa.

Yrittäjän eläkevakuutus YEL on yrittäjän eläkkeen ja sosiaaliturvan perusta. Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula kiteyttää sen laajan merkityksen hyvin: ”YEL ei ole sijoitus, vaan se on vakuutus, jolla varaudutaan sairauteen (päiväraha), työkyvyttömyyteen (työkyvyttömyyseläke), yrittäjän kuolemaan (perhe-eläke), vanhemmuuteen (päivärahat) ja työttömyyteen (ansiosidonnainen päiväraha).” Silti yrittäjien luottamus järjestelmään on heikko – alle joka kymmenes yrittäjistä uskoo saavansa aikanaan vakuutusmaksuaan vastaavaa eläkettä. Yrittäjät kokevat YEL-vakuutusmaksut kohtuuttomiksi, mikä entisestään vähentää halukkuutta osallistua järjestelmään. Ja siinä YEL-järjestelmän pääongelma onkin.

70% kuvittajista – kuten muistakin yrittäjistä – alivakuuttaa

Kuvittajat ovat pääosin yhden hengen ja tietokoneen yrityksiä, joiden yritystoiminta tuottaa lisäarvoa monille muille toimialoille. Kuvitusala nyt 2022 -raportista* selviää, että kuvittajista toiminimellä työskentelee noin 60% ja osakeyhtiömuodossa noin 10%. Lisäksi kuvittajat työskentelevät työ- tai laskutusosuuskuntien kautta tai verokortilla. Kuvitusyritysten suurimpia asiakasaloja ovat kustannus- ja media-alat, kulttuurialat, mainos- ja markkinointialat, paperi-, tekstiili- ja muotiteollisuus sekä julkinen sektori.

Puolet Kuvitusala nyt -kyselyn vastaajista kertoo olevansa YEL-velvollisia, mutta YEL-työtulon määrittely todellisuutta matalammaksi on kuvitusalalla erittäin yleistä. Vain 30% vastaajista maksaa YEL-vakuutusta todellisen tulon mukaan ja 70% alivakuuttaa, mikä näkyy suoraan sekä henkilön sosiaaliturvassa että eläkekertymässä ja jossain määrin vääristää myös alan kilpailuasetelmia. Työeläkeotteita kannattaakin tarkastella säännöllisesti ja punnita valintojen riskit tarkkaan. YEL- vakuutus on pienillä tuloilla elävälle suuri kulu, josta ei pääse alimitoitettuna edes hyötymään. Vuonna 2022 YEL-vakuutuksen alaraja on noin 8 300 euroa, mutta vasta 13 573 euron työtulorajan ylittäminen mahdollistaa yrittäjän ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin pääsemisen.

Vain 30% vastaajista maksaa YEL-vakuutusta todellisen tulon mukaan.

Suomen Yrittäjien tuoreiden tutkimustulosten mukaan YEL-työtulo vastaa yrittäjän työpanoksen arvoa kaikista heikoiten yksinyrittäjillä, joista vain 25 prosenttia kertoi näin olevan. Muihin yksinyrittäjiin verrattuna kuvitusalalla päästään siis jopa hieman keskiarvoa korkeampiin lukuihin. Tämä saattaa liittyä alan naisvaltaisuuteen, joka on perinteisesti yhdistynyt pidempiin vanhempainvapaisiin. Naissukupuoli on Työeläkeyhtiö Elon kyselyn perusteella ainoa taustatekijä, jolla on vaikutusta YEL-työtuloon. Kyselyn mukaan esimerkiksi korkeakaan tietotaso sosiaaliturvasta ei vaikuta yrittäjän YEL- työtulon määrään.

Tulevaisuuteen varaudutaan säästämällä ja sijoittamalla

Kuvittajat ovat pääosin yrittäjiä, mutta monilla on lisäksi apuraha- ja palkkatyökausia, jolloin eläkevakuutusta kertyy YELin lisäksi TyELin että MyELin kautta – järjestelmien osittaiseen yhdistämiseen tai parempaan yhteispeliin on pyrittävä. YEL-taustaisia riskejä paikkaavat 4%:lla vastaajista työntekijän TyEL- vakuutus, 8%:lla apurahansaajan MyEL-vakuutus sekä 7%:lla vapaaehtoinen eläkevakuutus.

Viidennes kuvittajista kerryttää taloudellista turvaa säästöillä tai sijoituksilla ja neljännes kertoo omistusasunnosta tai muusta kiinteästä omaisuudesta osana turvaverkkoa.

Suurempia uudistuksia odotellessa YEL-työtulon muutos vuositulosta kuukausituloksi olisi tervetullut. Pitkän aikavälin tavoitteena on oltava perustulon, perustilin tai negatiivisen tuloveron käyttöönotto, joiden edistämiseksi aiempaa kattavammat lisäkokeilut ovat tarpeen.

Yksinyrittäjien neuvotteluasemia parannettava

Tilaajien ja yksinyrittäjien neuvotteluasemien epätasapaino on usein vahva, mikä johtaa helposti yksinyrittäjien toimintaedellytysten kannalta ei-toivottaviin lopputuloksiin. Kuvittajat ry tekee parhaansa oman alansa osalta mm. liiketoimintakonsultointia ja -koulutuksia jäsenilleen tarjoten.

Tekijänoikeusaloilla, kuten kuvitusalalla, olisi kollektiivista sopimista mahdollisuus edistää osana tekijänoikeusdirektiivin implementointia. Mallin edistämiselle ilmenee yhä enemmän sosiaalipoliittisia perusteita.

Laajemmassa mittakaavassa EU:ssa selvitetään mahdollisuuksia yksinyrittäjien asemien parantamiseen kollektiivisesti määritellyillä alakohtaisilla minimikorvauksilla ja ehdoilla. Se olisi erinomainen keino nostamaan alimpia palkkioita systemaattisesti kohtuullisiksi ja mahdollistamaan näin yrittäjien kohtuullinen YEL-työtulo.

Tekijänoikeusaloilla, kuten kuvitusalalla, olisi kollektiivista sopimista mahdollisuus edistää osana tekijänoikeusdirektiivin implementointia. Mallin edistämiselle ilmenee yhä enemmän sosiaalipoliittisia perusteita. Mutta ennen kaikkea on kansallinen etu, että arvokkaiden taiteellisten ja kulttuuristen sisältöjen tekijät ja tekijänoikeudet voivat Suomessa hyvin – tai edes kohtuullisesti. He ja muut yksinyrittäjät ansaitsevat toimivat puitteet ammatinharjoittamiselleen.

* Kuvittajat ry toteutti Kuvitusala nyt -kyselyn jäsenistölleen huhtikuussa 2022 ja sen tulokset julkaistaan kokonaisuudessaan syyskuussa 2022. Kyselyyn vastasi 103 kuvittajaa, mikä muodostaa tilastollisesti merkittävän osuuden järjestön tuolloin 529 varsinaisesta jäsenestä.

Kuvitus: Lille Santanen