Aino-Maija Metsola – Luonnon rytmissä

Aino-Maija Metsola ilahtuu aina, kun aiemmat työt nousevat uudelleen esiin, koska se on merkki kestävästä suunnittelusta. Kuvia tehdessä hän pyrkii rentouteen ja intuitiivisuuteen, luonnon väreilyn ja rytmin tavoittamiseen.

Teksti: Leena Virtanen
Kirjoitusaika: 1.12.2020
Kuvittaja Aino-Maija Metsola (s. 1983) asuu ja työskentelee Suomenlinnassa. Valokuva: Sofia Okkonen.

 

Aino-Maija Metsolan vuosi on ollut poikkeuksellinen, mutta ei niinkään koronan takia. Kevät kului uuden Oman maan mansikat -kuvakirjan parissa, ja heinäkuussa syntyi hänen kolmas lapsensa. Kirja ehti valmistua nipin napin ensin.

”Perhetilanteeni on tällä hetkellä sellainen, että työskentelen silloin, kun pääsen livahtamaan kotimme yhteydessä olevaan työhuoneeseen. Välillä tulee pakottava tarve piirtää rauhassa”, Metsola kertoo.

Koti ja työhuone sijaitsevat kauniissa Suomenlinnassa.

Metsola toteaa, että työn ja muun elämän yhteensovittaminen on vaatinut tasapainottelua ja kompromisseja, mutta normaalin työaikaan sidottu työskentely ei ole muutenkaan hänelle ihanteellinen järjestely. Metsola on tottunut työskentelemään tehokkaasti silloin, kun hetki tuntuu sopivalta. Etenkin Marimekon kuoseista tunnettu Metsola on työskennellyt talon sisällä vuosina 2012–2014, muut ajat freelancerina.

”Pidän vapaudesta ja riippumattomuudesta, siitä että pystyn työskentelemään omilla ehdoillani. Tässä tilanteessa harkitsen aika tarkkaan, mihin lähden mukaan ja koen olevani onnekas, kun pystyn niin tekemään”, Metsola toteaa.

Muutama vuosi sitten Metsolasta alkoi vahvasti tuntua siltä, että hän haluaisi panostaa enemmän täysin omaehtoiseen työskentelyyn. Hän alkoi työstää maalauksia vesiväreillä, guasseilla ja tusseilla. Parhaillaan työhuoneella syntyy suuria maalauksia, joita Metsola on maalannut Suomen Kulttuurirahaston apurahan turvin. Hän työstää niistä vuoden 2021 elokuuksi näyttelyä Taidemaalariliiton TM-Galleriaan.

”Prosessi on edennyt melko hitaasti. Maalaaminen on ollut minulle hyvin tärkeää, enkä ole halunnut kiirehtiä. Samalla olen tehnyt myös pieniä keraamisia veistoksia, jotka liittyvät kokonaisuuteen. Näyttelyn kokoaminen on varsin jännittävää, kun en ole koskaan ennen toiminut maalaustaiteen kentällä”, Metsola sanoo.

Sopivimman ammattinimikkeen valitseminen tuntuu usein hankalalta. Metsola toteaa olevansa yhtä aikaa kuvittaja, graafinen suunnittelija, kuviosuunnittelija ja jossain määrin taiteilija.

Maalatessaan hän on pohtinut kontrollin suhdetta luovaan prosessiin.

”Ihmisellä on usein epätoivoinenkin tarve kontrolloida ympäröivää maailmaa ja luontoa. Minulle on tärkeää vaalia työskentelyprosessissani intuitiivisuutta niin pitkälle kuin mahdollista. Maalaan rantoja, vettä, tihkua, valoa, väreilyä, tulvia, liikettä, rankkasateita, erilaisia havaintoja ja tunnelmia, muutoksia lähellä ja kaukana.”

“Kuuskajaskari” (Marimekko 2004).
“Poronjäkälä” (Marimekko 2018).

 

Metsola on kuvittanut lastenkirjoja ennenkin, mutta Oman maan mansikat on ensimmäinen, jonka hän myös kirjoitti itse. Lastenkirjakustantamo Etana Editionsin Réka Király kertoo, että Metsolan kirja tuli heille poikkeuksellisen valmiina, ja sen kuvitusoriginaalit saivat huokailemaan ihastuksesta.

Oman maan mansikat -kirjassa hiiren huolella vaalima mansikkamaa tuottaa ensimmäisiä marjojaan, mutta joku käy yöllä napsimassa niistä paloja. Hiiri rakentaa mansikkamaansa ympärille hurjat barrikadit ja vartiotorninkin, jotta ulkopuolinen uhka ei pääsisi enää yllättämään. Pienet kodittomat ja nälkäiset etanat hiipivät kuitenkin muurien sisäpuolelle, ja lopulta hiiren sydän heltyy. Kirja on hieno allegoria ihmisistä, jotka suojelevat omaa tonttiaan tai valtiotaan näkemättä toisten hätää.

Metsolan tie kuvittajaksi alkoi tavallaan jo lapsena ja juuri lastenkirjoista.

”Olen piirtänyt paljon ihan pienestä saakka, ja viihdyin itsekseni. Olin ehkä vähän päälle kymmenen, kun tajusin, että on olemassa kuvittajia. Meillä oli kotona paljon lastenkirjoja ja aloin hahmottaa, että joku piirsi ne kuvat”, hän muistelee.

Oman maan mansikat (Etana Editions 2020). 

Metsola kävi kuvataidelukion Helsingissä. Hän kehuu koulun kannustavaa ilmapiiriä, ja sieltä oli luontevaa jatkaa Taideteolliseen korkeakouluun graafisen suunnittelun linjalle, josta hän valmistui .

”Kun aloitin opiskelut, minulla oli tuntumaa vain piirtämiseen ja maalaamiseen, ja graafinen suunnittelu ja ylipäätään tietokoneella työskentely oli minulle aivan uutta. Kuvitus jäi tuolloin enimmäkseen taka-alalle, ja hetken aikaa todella ajattelin, että minusta tulisi graafinen suunnittelija. Opinkin kai paljon, ja tein opintojen aikana ja sen jälkeen erilaisia graafisen suunnittelun töitä freelancerina.”

”Huomasin kuitenkin jossain vaiheessa, ettei minulla ollut varsinaista intohimoa ongelmanratkaisuun, joka on tyypillistä graafiselle suunnittelulle. Vahvuuteni ja kiinnostuksen kohteeni ovat ihan muualla.”

Metsola osallistui opiskeluaikana ”kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin”. Yksi niistä osui Muotoilun vuoteen 2005, ja sen järjesti Marimekko. Metsola lähetti sinne viime tingassa kuosinsa, jonka nimi oli Mökki. Metsola ei voittanut, mutta Marimekko lunasti kuosin ja alkoi tilaamaan niitä Metsolalta lisää. Metsola huomasi pitävänsä kuosisuunnittelun vapaudesta.

”Kuosissa voi keskittyä tunnelmaan.”

Marimekon silloiset vaatesuunnittelijat kuten Mika Piirainen ja Samu-Jussi Koski alkoivat käyttää Metsolan kuoseja vaatteissaan, mikä auttoi opiskelijaa etenemään urallaan.

”Minulla oli tuuria”, Metsola sanoo vähätellen.

“Louhi” (Marimekko 2014).
“Letto” (Marimekko 2011).

Metsola on seurannut Marimekon vaiheita jo pitkään. Hän toteaa tahdikkaasti, että ilmapiirit ovat vaihdelleet. Pitkä yhteistyö on kuitenkin sujunut hyvin.

”Kuvittajana omien oikeuksien puolustaminen ja sopimusten hinkkaaminen on välillä raskasta, joten pitkät ja tutut asiakassuhteet, kuten yhteistyöni Marimekon kanssa, vapauttavat enemmän aikaa luovaan työhön.”

Metsola kertoo, että viime aikoina Marimekon mallistoihin on valikoitunut erityisen paljon hänen kuosejaan. Metsola ilahtuu joka kerta, kun hänen aiempia kuosejaan palaa mallistoon. Se on merkki siitä, että hänen suunnittelunsa on kestävää. Toki uusimmat suunnitellut kuosit ovat kuitenkin aina lähimpänä sydäntä.

”Uskon, että nämä vuodet ovat kehittäneet minua suunnittelijana paljon, ja jonkinlainen rentous, tekemisen luonnollisuus toivottavasti näkyy lopputuloksessa.”

Yksi aiemmista suosikeista on Sääpäiväkirja, jonka ensimmäiset kuviot syntyivät 2012. Sitä näkee yhä muun muassa astioissa. Astiasuunnittelussa Metsola tekee yhteistyötä muotoilija Sami Ruotsalaisen kanssa.

”Sami suunnittele tuotteiden muodot, ja minä katson miten kuosi niihin asettuu. Haluan säilyttää sen kontrollin itselläni.”

Marimekon kautta Metsolan kädenjälki on saanut näkyvyyttä ja asiakkaita ulkomailtakin. Brittiläinen lastenkirjakustantamo Wide Eyed Editions ehdotti hänelle lastenkirjasarjaa, joka opettaa pienimmille elämän perusasioita kuten värejä, muotoja, numeroita ja sanoja. Metsola otti työn vastaan, ja kirjoja on käännetty jo yli 20 kielelle. Niitä löytyy markkinoilta edelleen.

Kirjasarjaa ilmestyi myös suomeksi, lopulta. Nemo-kustantamon Nina Karjalainen bongasi Metsolan kirjat Lontoon kirjamessuilta ja hankki ne oitis julkaistavaksi. Sarjan kaikkia osia ei löydy Nemoltakaan.

Metsola on kuvittanut myös muun muassa Anja Portinin lastenkirjan Ava ja oikukas trumpetti, ja hänen kuvittamansa lastenromaani, Mari Kujanpään Minä ja muro voitti Finlandian vuonna 2009. Metsola pitää kuitenkin itseään vielä aloittelijana kirjankuvittamisessa.

”Minulla on siinä vielä paljon kehittymisen varaa. Se tietysti myös kiehtoo ja puskee eteenpäin, kun ajattelen että ehkä pystyisin tässä vielä parempaan. Kirjoja kuvittaessa joudun muita töitä useammin epämukavuusalueelle.”

”Omien lasten kanssa olen huomannut, miten tärkeitä kirjat ovat. Siksi onkin turhauttavaa lukea huonoja lastenkirjoja.”

Istumme Oodin kahvilassa, ja Metsola vilkaisee kirjaston lastenkirjaosaston valikoimaa.

”Miksi tuossa pitää olla esillä kaikkein kaupallisimpia kirjoja, Ryhmä Hauta ja muuta?”, hän ihmettelee. Totta onkin, että Oodi voisi hyödyntää paremmin juuri laadukkaita kuvakirjoja, jotka toisivat väriä ja ilmettä koko tilaan.

Kansikuvituksia Virginia Woolfin romaanien uusintapainoksiin (Penguin Random House 2016).

Vesivärit ovat Metsolan rakkaimpia työvälineitä. Metsola pitää siitä, että kuvat syntyvät niillä orgaanisesti, kokeilemalla.

”Yllätyksellisyys on kuvittamisessa parasta, ja tykkään tehdä vesiväreillä juuri siksi, että niitä ei kannata yrittää kontrolloida liikaa.”

Metsola käyttää tietokonetta työssään niin vähän kuin mahdollista.

”En halua arvottaa erilaisia tekemisen tapoja, mutta en itse saa nautintoa koneella työskentelystä. Painokangaskuvioita suunnitellessani tarvitsen tietokonetta yleensä kuvion rytmin ja raportin eli toistuvan kuviokerran rakentamiseen. Lisäksi saatan sekä kuvittaessa että painokangaskuvioissa työstää värejä tai muokata sommitelmaa tietokoneella.”

Metsola kertoo, ettei ole erityisen kiinnostunut trendeistä ja hän pitää visuaalisen materiaalin tulvaa alan kannalta ongelmallisena. Häntä vaivaa sen yhdenmukaistava ja visuaalista kulttuuria köyhdyttävä vaikutus.

”Minulle tuntuu sopivan paremmin, etten kovin usein ajattele tai katso, mitä muut tekevät, ja senkin takia olen pysytellyt poissa sosiaalisesta mediasta, sekä työssä että henkilökohtaisessa elämässä. Näin pystyn rauhassa keskittymään omaan tekemiseeni, vertailematta itseäni muihin ja poukkoilematta liikaa”, Metsola toteaa.

”Intuitio on tärkeimpiä työkalujani, ja pelkään että se voisi kärsiä, jos viettäisin aikaani selaamassa kuvavirtaa.”

Lisää artikkeleita

Share: