Arvioissa kukkia, robotteja ja karhuja

Kuvittaja-lehden 2/18 arviopalstalla Siirtolaispuutarha, Mur ja mustikka sekä Tsuuum!

Kirjoitusaika: 6.6.2018

Hämmästyttävä taidekasvio

Kalle Hamm & Dzamil Kamanger: Siirtolaispuutarha. Kasvio Saaren kartanon muinais- ja uustulokkaista. (Saaren kartanon julkaisuja 2017)

Siirtolaispuutarha alkaa Kalle Hammin tarinalla, jossa hän kertoo lapsena koskeneensa kasvia ja kokeneensa sulautumisen. ”Tiesin, miltä koiranputkesta tuntuu olla olemassa ja hän tiesi minusta.” On selvää, että kyseessä ei ole mikään tyypillinen lajintunnistusopas. Hamm ja iranilaistaustainen Dzamil Kamanger ovat tehneet yhdessä jo lukuisia kasviaiheisia taideprojekteja, joissa on kommentoitu kasvien historian myötä myös ihmisten siirtolaisuutta. Siirtolaispuutarha-kirjassa käydään vaikuttavalla syvyydellä ja tiivistämisen taidolla läpi ihmisen ja kasvikunnan historia aina Mesopotamiasta keskiaikaiseen Suomeen, jossa luostarit ja kuninkaankartanot vastasivat kasvien kansainvälisestä kulttuurivaihdosta. Kuvittajia kiinnostaa varmasti etenkin kattava artikkeli kasvikuvien historiasta. Itse kasvio sisältää 32 kuvitusta Saaren kartanon alueella asustavista tulokaslajeista. Hammin kuvat ovat luonnollisen herkissä yksityiskohdissaan hämmästyttäviä. Piirtovälineenä ovat iranilaiset, käsintehdyt tussit, jotka on uutettu kasveista. Tietenkin.

Teksti: Henna Hietamäki

Tiivis kuvakirjahelmi

Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur ja mustikka (Tammi 2018)

Lastenkirjallisuudesta löytyy läjäpäin tunnepitoisia kuvakirjoja karhunpennuista ja niiden emoista.

Kaisa Happosen kirjoittama ja Anne Vaskon kuvittama Mur ja mustikka erottuu tusinakirjoista äärimmäisen pelkistyksen ja hiotun tiimityön ansiosta. Klisee tai ei, mutta tässä kuvakirjassa kuva ja teksti todellakin hengittävät samaan meditatiiviseen tahtiin.

Aiempi kuvakirja Mur eli karhu on saanut kansainvälistä tunnustusta digitaalisena sovelluksena. Anne Vaskon pyöreät ja särmikkäät vastakohdat ja tasaiset väripinnat synnyttävät yllättävää harmoniaa. Hänen tyyliään on – hyvin perustein – ulkomailla verrattu kuvakirjaklassikko Eric Carleen.

Happosen työkokemus tv:n lastenohjelmissa näkyy lapsen oivallusta kunnioittavana esitystapana. Lyhyt kuvatarina tarjoaa monta tulkintavaihtoehtoa. Onko emokarhu sokaistunut yhdestä aatteesta tai nautintoaineesta ja kulkee sen vuoksi metsässä aistit turtuneina? Onko emo väsynyt arjen harmauteen tai huomiota vaativaan pentuunsa? Viimeisellä aukeamalla emon silmät onneksi avautuvat ja se hoksaa, mikä on tärkeintä.

Teksti: Päivi Heikkilä-Halttunen

Mitä ihmettä syntyy?

Antti Ollikainen: Tsuuum! (S&S 2018)

Kaksi robottia rakentaa kojetta. Sitten he saavat sen valmiiksi.
Siinä tiivistettynä Antti Ollikaisen Tsuuum.
Aukeamien vasemmalla sivulla robotit huhkivat, oikealla urakka etenee. Lukijan osana on seurata, mitä alkaa syntyä ja samaistua inhimillisen oloisten robottien kokemaan työniloon.
Melkoinen osa kirjan nautittavuudesta liittyy pienimuotoisuuden ja sanattomuuden saumattomaan yhteiseloon. Robottien ilmeiden lisäksi huomio kiinnittyy onomatopoetiikkaan. Puheen sijaan klonksuu, surisee ja sirisee: zzrrt, skrääk, skviiik, pling-plong!

Kun vertaan teosta Sanna Pelliccionin Meidän piti lähteä -kirjan pakolaisten Välimeren ylityksestä tai Johanna Venhon ja Hanneriina Moisseisen Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa -kirjan herkkään kuvaukseen pelon ja rohkeuden rinnakkaiselosta, en voi olla kaipaamatta Tsuuumiin lisää tasoja. Toteutus on hauska, mutta tuntuu pitkän tarinan alulta. Ehkä hahmoissa on ainesta muihinkin kirjoihin.

Teksti: Ville Hänninen

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone