Elävä piirros

Suosituksi noussut livekuvitus tuo eloa konferensseihin. Samalla se auttaa jäsentämään ja muistamaan tietoa. Myös livekuvitusta simuloiville piirrosvideoille on nyt tilausta.

Teksti: Henna Hietamäki Kuvitus: Aino Sutinen
Kirjoitusaika: 9.3.2018

Aino Sutinen kiertelee kokoushuoneessa älypuhelinvalmistajan työntekijöiden ja teknologiaan erikoistuneiden toimittajien seassa. Hän kuuntelee tarkkaan, mitä työpajassa keskustellaan, on kuin kärpänen katossa. Samalla hän tekee tussilla mukanaan kantamiinsa papereihin piirroksia tilanteesta ja keskustelujen tärkeimmistä oivalluksista. Toisessa kokoushuoneessa vastaavassa työpajassa tapahtumia kuvittaa Salla Lehtipuu. Konferenssin toisessa osassa kankaalle heijastetut kuvitukset toimivat keskustelun herättäjänä ja summaajana.

Usein Sutinen istuu luentosalissa ja kuvittaa dokumenttikameran alla simultaanisti sen, mitä luennoitsija puhuu. Toisinaan hän istuu salin ensimmäisellä penkkirivillä ja piirtää käsiteltäviä aiheita suurilla linjoilla A3-kokoisille papereille. Kun yksi arkki valmistuu, hän käy ripustamassa sen näkyvälle paikalle kuuntelijoiden katseltavaksi. Seminaarin edetessä kuvat lisääntyvät ja muodostavat omanlaisensa sarjakuvan. Sutisen tausta onkin sarjakuvassa. Hän on julkaissut omia teoksiaan ja toimii Sarjainfo-lehden päätoimittajana. Nykyään hänen töistään suuri osa kuitenkin koostuu livepiirtämisestä.

Sutinen kertoo, että ensimmäiset livepiirroksensa hän on tehnyt huvikseen.

”Luentojen piirtäminen on itsellenikin hyödyllistä, se auttaa hahmottamaan”, Sutinen kertoo. ”Olen tehnyt itselleni kuvallisia muistiinpanoja esimerkiksi Feministinen kiroiluiltama -klubeilla ja julkaissut niitä blogissani. Viimeksi tein kuvituksia luennolta, joka käsitteli Suomen sisällissotaa ja vankileirejä. Hanna Nikkasen journalistista tiedonetsintää käsittelevästä luennosta tekemäni livepiirrokset levisivät blogini kautta laajalle”, Sutinen kertoo.

Aino Sutisen livekuvitus Pysäytetyt-seminaarista.

Livekuvittaja Liina Hongell ei alun perin suunnitellut päätyvänsä kuvantekijäksi. Hän on valmistunut maisteriksi aikuiskasvatustieteestä, kandidaatiksi puheviestinnästä ja hänen viimeisin työpaikkansa oli Aalto-yliopisto, jossa hän kehitti liiketoimintaprosesseja yritysten välillä.

”Koska aiheet olivat monimutkaisia, piirsin käsiteltävät asiat itselleni, työkavereille ja opiskelijoille. Kohta piirsin sekä pienissä palavereissa että isoissa seminaareissa työpaikallani”, Hongell kertoo.

Visuaalinen ilmaisu oli tuttua, sillä Hongell oli opiskellut myös taideterapiaa ja graafista suunnittelua. Neljä vuotta sitten livekuvituskeikkoja oli jo niin paljon, että Hongell jättäytyi pois palkkatyöstään ja perusti oman yrityksensä. Hongell kertoo, että hänen vahvuutensa on monimutkaisten asioiden kiteyttäminen ymmärrettäviksi ja yritysmaailman tuntemus.

Livekuvituksen lisäksi Hongell kuvittaa asiakkaille erilaisia materiaaleja ja tekee graafista fasilitointia. Tällöin kuvittaminen on strateginen työväline, jonka avulla selvitetään esimerkiksi suuria muutosprosesseja organisaatioissa.

”Autan kirkastamaan suuntaa visuaalisesti kuvan avulla.”

Hongell toteuttaa kuvituksensa digitaalisesti piirtotabletilla.

”Käyn tapaamassa asiakasta tai juttelemme puhelimessa tapahtuman sisällöstä, heidän toiveista ja käytännön asioista. Perehdyn etukäteen aiheeseen”, Hongell kertoo.

Hongell toteaa, että parhaimmillaan livekuvitus ei ole vain päälle liimattua sisältöä, kauniita kuvia ja vitsejä. Hongell markkinoi palveluitaan kertomalla, että livekuvitus sopii niille asiantuntijayrityksille, jotka haluavat tapahtuman olennaisen sisällön talteen tarkasti ja ammattitaidolla.

”Livekuvitus on niille, jotka haluavat tarjota tapahtuman osallistujille jotakin uutta, heitä arvostavaa ja osallistavaa.”

Liina Hongell toteuttaa livekuvituksensa digitaalisesti piirtotabletilla.

Aino Sutinen tekee livekuvituksia myös monille yrityksille, mutta on erikoistunut yhteiskunnallisiin aiheisiin. Yksi hänen toistuvista asiakkaistaan on ollut esimerkiksi Helsingin kaupunki eri osastoineen. Sutinen on kuvitus- ja sarjakuvaosaamisensa lisäksi opiskellut yliopistossa sosiologiaa ja kehitysmaatutkimusta. Hänen viimeisin kuvitustyönsä on yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa tehty tutkimusprojekti ”Pysäytetyt”, jossa perehdytään etniseen profilointiin. Sutinen on kuvittanut haastateltujen ”etnisesti luokiteltujen” henkilöiden ja poliisien kertomia tarinoita. Niistä muodostuu tietynlainen sarjakuva, ja projektiin kuuluu myös piirrosvideo. Niitä Sutinen on tehnyt muutaman aiemminkin. Tällöin asiakas tilaa Sutisen kuvittamaan ja videofirman kuvaamaan ja editoimaan.

”Piirrosvideoiden tilauksia tulee koko ajan enemmän”, Sutinen kertoo.

Suomessa livepiirtämistä simuloivien piirrosvideoiden markkinoita johtaa vuonna 2012 perustettu Tussitaikurit-niminen yritys. Firma sai alkunsa, kun ystävykset Aleksis Nokso-Koivisto ja Susanna Alanne innostuivat piirrosvideoita ja päättivät kokeilla itse sellaisen tekemistä. Alanne toimi piirtäjänä, Nokso-Koivisto vastasi yrityspuolesta. Viidessä vuodessa toiminta on kasvanut ja vakiintunut kiitettävästi: talossa on nyt jo 15 työntekijää. Vuonna 2016 yrityksen liikevaihto oli 650 000 euroa. Yksittäisen videon hinta liikkuu työn laajuudesta ja videon pituudesta riippuen 5 ja 15 tuhannen välillä.

”Henkilöstömme koostuu piirtäjistä, videoiden editoijista ja projektinvetäjistä, joita on kaikkia saman verran”, kertoo vuoden verran Tussitaikureita pyörittänyt toimitusjohtaja Thomas Hughes.

Myös piirtäjät ovat talon sisäisiä, vakituisia työntekijöitä ja palkka määräytyy tehtyjen projektien mukaan.

”Toistaiseksi asiakkaita on riittänyt hyvin”, Hughes hymyilee.

Tussitaikureiden asiakkaina on yrityksiä, organisaatioita, yhdistyksiä, säätiöitä.

Yritykset käyttävät piirrosvideoita myös sisäiseen viestintäänsä, sillä työntekijät jaksavat katsoa piirrosvideon todennäköisemmin kuin lukea tekstin. Piirrosvideo tekee asiasta kiinnostavamman.

”Ei ole löytynyt sellaista alaa, mihin piirrosvideot eivät soveltuisi. Teemme paljon julkisen sektorin ja kulttuuripuolen videoita, mutta asiakkainamme on ollut myös raskaan teollisuuden edustajia”, toimitusjohtaja kertoo.

Joonas Lehtimäki on ollut Tussitaikureiden kuvittajana melkein yrityksen alusta asti. Piirrosvideoiden ja livekuvituksen lisäksi hän tekee omaa Anonyymit eläimet -sarjakuvaansa.

”Tyylimme on videoissa hyvin pelkistetty. Pyrimme operoimaan mahdollisimman vähillä viivoilla, sillä videossa näyttää kivemmalta, jos piirtäminen edistyy sulavasti ja nopeasti. Valkotaulutussit ohjaavat myös paljon tyyliä”, Lehtimäki kertoo.

Tussitaikuri Joonas Lehtimäen kuvittama piirrosvideo Digilelle.

Yhden piirrosvideon tuottamiseen kuluu Tussitaikureilla yleensä 5-6 viikkoa. Ensin myyjä sopii asiakkaan kanssa hinnat ja aikataulut, jonka jälkeen projektinvetäjä ja piirtäjä käyvät tapaamassa asiakasta.

”Asiakkaalla on monesti paljon asioita, joita he haluavat videoon. Jos videossa on kaikki mahdollinen tieto, siitä tulee sekava ja vaikeasti hahmotettava”, toimitusjohtaja Hughes kertoo.

”Yritämme löytää yhdessä sen, mikä on oikeasti tärkeää. Videon taustalla onkin suuri määrä informaation työstämistä ja valintojen tekemistä. Projektinvetäjillämme on tutkijan asenne – ja monilla taustakin. On arvokasta, että monimutkainen sisältö tiivistetään ymmärrettävään muotoon niillekin ihmisille, jotka eivät ole yhtä syvällisesti perehtyneet aiheeseen, kuin asiakas itse”, Hughes toteaa.

Kuvittaja Lehtimäki toteaa, että joskus palavereissa nousee esiin, että organisaatio ei itsekään oikein tiedä, mikä heidän videonsa ydinviestin pitäisi olla.

”Olemme saaneet palautetta, että piirroksen suunnitteluprosessi on auttanut heitä jäsentämään toimintaansa”, Lehtimäki kertoo.

Suunnittelupalaverin jälkeen kuvittaja tekee luonnoksen, jonka jälkeen edessä on piirtopäivä. Kuvittaminen videoidaan yhden päivän aikana, joka voi venyä jopa 12-tuntiseksi. Eniten aikaa menee videon editointiin. Päälle tulevat puheraidat tilataan alihankintana ääninäyttelijöiltä ja äänitysstudioilta.

Livepiirtämistä mallintavien piirrosvideoiden lisäksi Tussitaikurit tekevät myös perinteisiä livepiirustuskeikkoja, joita on pari kuukaudessa.

”Livepiirtäminen vaatii improvisaatiokykyä ja rohkeutta”, toteaa kuvittaja Lehtimäki.

”Tärkeintä on, että uskaltaa mokata eikä välitä liikaa siitä, että piirrokset eivät ole aina yhtä hienoja kuin silloin, jos niitä hioisi kotona rauhassa. Itselle jää helposti olo, että jotain olisi voinut tehdä paremmin, mutta yleisö ei koskaan sano, että kuvitus olisi ruma, vaan kiittelee, kuinka hyvin sain kiinni aiheesta”, Lehtimäki toteaa.

”Yritän tuoda kuvituksillani tilanteeseen pientä kepeyttä. Yleensä leikittelen jollain muulla, kuin itse asialla. Klassikkoesimerkki on, että kun puhutaan hukkatyöstä, voidaan piirtää susi tekemässä töitä konttorissa”, Lehtimäki kertoo.

”Sellaisista hölmöistä jutuista tulee hyvä mieli.”

Julkaistu Kuvittajassa 1/18.

Artikkelin printtiversion ensimmäisellä aukeamalla ollut Aino Sutisen kuvitus oli virheellisesti merkitty Joonas Lehtimäen kuvitukseksi. Toimitus pahoittelee virhettä.

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone