Pauliina Mäkelä ja haisevat kukat

Pauliina Mäkelän kuvituksissa suloinen kauneus yhdistyy usein häiritseviin, rujoihin elementteihin. Hän on omimmillaan tehdessään kuvituksia, joissa on ristiriitoja ja syvyyttä. Tämä rajaa pois myös asiakkaita.
Teksti: Henna Hietamäki
Kirjoitusaika: 6.9.2017

 

Lähellä Turun rautatieasemaa on idyllinen puutaloalue. Täällä, vaaleansinisen puutalon kolmessa kompaktissa kerroksessa asuu kuvittaja Pauliina Mäkelä. Hän on asunut Turussa pian kolme vuotta.

”Muutin tänne Helsingistä rakkauden perässä. Miesystävälläni on täällä kaksi lasta, joten Turkuun asettuminen oli itsestään selvä valinta”, Pauliina kertoo.

Pauliina Mäkelä on kasvanut Keski-Pohjanmaalla Alavetelissä. Se on ruotsinkielinen, pieni kylä lähellä Kokkolaa. Perhe muutti paikkakunnalle Hämeenlinnasta Pauliinan äidin suvun lähelle.

Vaikka Pauliina on kasvanut maalaiskunnassa työläisperheessä, taide on aina ollut tärkeä osa elämää. Perheessä on arvostettu kulttuuria, käyty paljon näyttelyissä ja hankittu taidekirjoja.

”Isällä ei ole ollut mitään taideopintoja, mutta hän on tehnyt vapaa-ajallaan paljon piirroksia ja veistoksia. Hän myös kehitti valokuvia kotonamme, sauna toimi pimiönä. Eihän taiteen tarvitse olla kaikille ammatti – se voi myös olla mielekäs harrastus josta saa paljon nautintoa”, Pauliina toteaa.

Pauliina muistaa kokeneensa jo varhaisessa vaiheessa, että piirtäminen on hänen erityisjuttunsa.
”Olin lapsena aika ujo ja tykkäsin tehdä asioita yksin. Mutta oli minulla myös kavereita, joiden kanssa seikkailla metsissä ja rakentaa majoja. Minulla on hyviä muistoja ja onnellinen lapsuus. Teininä tunnelma sitten muuttui”, Pauliina kertoo.

Perhe oli alusta asti erottunut joukosta alueella, joka oli perinteistä raamattuvyöhykettä.

”Tuntui, että en sovi tänne, että olen jollain tavalla vieras. En tuntenut yhteyttä siihen ympäristöön. Mutta minulla oli vahva oma maailma. Olen kokenut itseni onnekkaaksi, että minulla on ollut tämä oma juttu, josta löytää rauhaa ja nautintoa. Piirtämisen kautta voi purkaa asioita ja tehdä niitä näkyväksi”, Pauliina pohtii.

 

Kuvitus Himera-festivaaleille.

 

Pauliina kävi vielä lukion samassa kunnassa. Sen jälkeen hän pääse opiskelemaan Lahden muotoiluinstituuttiin opiskelemaan graafista suunnittelua.

”Se oli iso muutos ja olin aika pöllämystynyt. Olin ollut tavallaan kylän ainoan taiteilijan asemassa, enkä ollut oppinut jakamaan kehuja kenenkään kanssa. Yhtäkkiä kaikki ympärillä olivatkin vähintään yhtä taitavia kuin itse. Se oli mahtavaa, mutta myös shokki.”

Pauliina kertoo, että hänen tyylinsä kehittyi opiskeluaikana isoissa harppauksissa.

”Kun menin kouluun, en vielä tiennyt kuvittamisesta tai graafisesta suunnittelusta juuri mitään. Kuvitusopettajana oli silloin Matti Kota, joka ohjasi meitä toverillisella ja karismaattisella tavallaan. Se oli käänteentekevää aikaa. Oma tyyli kehittyi ja muuttui nopeaan tahtiin”, Pauliina kertoo.

Pauliina teki opiskelija-aikoina kuvituksia muun muassa Turun Sanomiin. Silloin hän teki sarjakuvamaista, terävää viivaa musteterällä ja maalasi akryyleilla. Hahmot olivat naivistisempia. Jossain vaiheessa hän teki kuvia myös tietokonepainotteisemmin.

Tällä hetkellä Pauliina tekee kuvituksissaan noin puolet käsin ja puolet koneella.

”Aloitan nykyään monesti kuvan tekemisen työn yhdistämällä värimassoja ja referenssikuvia Photoshopissa. Ajattelen sitä tavallaan kuvanveistona: minulla on massoissa värejä, joista lähden muovailemaan hahmoja”, Pauliina kertoo.

Kollaasimaisen asetelman pohjalta Pauliina piirtää lyijykynällä lopullisen kuvan.

”Siten siirryn takaisin koneelle ja jatkan kuvien viimeistelyä Photoshopissa. Se on tosi hidasta. Ehkä olen jotenkin masokisti luonteeltani”, Pauliina nauraa.

Pauliina toteaa, että kuvantekijän ammatissa ollaan yhtä aikaa esillä ja piilossa. Kollaasimainen työskentelyprosessi ohjaa piirrosjälkeä ja häivyttää jotain luonnollisesta ilmaisusta.

”Haen kuviin tietynlaista jännitettä, ja keinotekoisuus ja asetelmallisuus ovat osa seosta. Mietin toisinaan, että pitäisi keksiä joku nopeampi tapa työskennellä, mutta en ole päässyt ajatusta pidemmälle. Jääräpäisen hitaassa tekemisessä on ehkä myös ripaus vastahakoisuutta kustannustehokkaalle ja käytännölliselle brändiajattelulle”, Pauliina kertoo.

Helsingin Sanomiin Pauliina meni kesägraafikoksi ensimmäisen kerran vuonna 2004.

”Ensimmäisenä kesänä en vielä uskaltanut näyttää kuvituksiani. Kun sitten toisena kesänä esittelin niitä, esimies oli ihmeissään, että miksi en näyttänyt niitä aiemmin. Sen jälkeen he olivat minun suurin asiakas monta vuotta”, Pauliina kertoo.

Sitten tulivat avustajasopimukset ja kiistat niiden ehdoista.

”En allekirjoita sopimuksia, joiden ehdot ovat kohtuuttomia. Mutta olen sitä monesti kyseenalaistanut, että onko periaatteista kiinni pitämisellä ollut mitään merkitystä: painostus ei ole auttanut eivätkä sopimukset eivät ole nyt yhtään sen parempia”, Pauliina kertoo.

”Jouduin sopimuskiistan takia itse aikamoiseen taloudelliseen ahdinkoon. Olisi hienoa, että asiaan tulisi viimein konsernien osalta muutoksia, mutta miten niiden kanssa voi neuvotella?”

”En usko että laadukkaita lehtiä voi tehdä kuvapankkikuvilla, kyllä se laatu kärsii siitä. Suomessa on niin paljon lahjakkaita tekijöitä, että niitä olisi hyvä ymmärtää käyttää.”

Kuvitus Tyyppi vs. Tulitikku -teatteriesitysten sarjan esitteeseen.

 

Pauliina toteaa, että koko kuvituskenttä on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. On tullut paljon uusia ajatuksia, miten kuvitusta voi käyttää. Esimerkkinä Pauliina toteaa seinämaalausten buumin. Hän itse toteutti juuri ison maalauksen Mothership of Work – toimistohotellin uuteen toimipisteeseen Helsingissä.

Suurin osa Pauliinan asiakkaista on aikakaus- ja asiakaslehtiä. Häntä työllistävät muun muassa Suomen Kuvalehti, Journalisti, Pirkka ja Opettaja. Viime vuosina kuvitustilauksia on tullut enemmän myös verkkoon.

”Liikkuvien kuvitusten käyttö tulee varmasti lisääntymään lähivuosina. Netissä kuitenkin ihan eri formaatti ja toimii eri asiat, ei kannata siirtää suoraan niitä printin asioita nettiin. Olen itse tehnyt gif-animaatioita viime kesänä Ylen verkkosivuille satujen kulttuurihistoriaa käsittelevään juttusarjaan”, Pauliina toteaa.

Pauliina on tehnyt joitain kuvitustöitä myös mainospuolelle, mutta aika vähän.

”Mainostoimeksiannot ovat minulle monesti aika stressaavia. Tehtävänannot ovat yleensä hyvin rajattuja, mikä blokkaa monesti tekemistäni. Saan enemmän nautintoa tekijänä siitä, että saan myös keksiä kuvan idean: että luotetaan myös minun taitooni siinä, että miten pystyn kiteyttämään sisällön kuvaksi”, Pauliina kertoo.

Pauliinan kuvituksissa realistisesti piirretyt hahmot yhdistyvät monesti surrealistisiin maisemiin.

”Kuvani liikkuvat unimaailmoissa, joissa asioita voi yhdistellä, miten haluaa. Ne ovat keinotekoisia lavastuksia, elokuvallisia kohtauksia.”

Pauliina on kiinnostunut metamorfooseista, asioiden ja olentojen muuttumisesta joksikin toiseksi. Hän palaa jatkuvasti vastakohtien ja ristiriitojen käsittelyyn. Hän yhdistää söpöyttä ja pelottavuuteen ja väkivaltaan. Kuvissa on symboliikkaa ja monia kerroksia.

”Minua kiinnostavat asiat, joissa on yhtä aikaa jotain kaunista ja rumaa, viehättävää ja ällöttävää. Mieleen tulee vähän aikaa sitten ostamani kaunis lilja, joka alkoi pian haista viemärille”, Pauliina hymyilee.

”Käsittelen monesti omissa töissäni myös tyttönä tai naisena olemista. Yhdistän herkkiä piirteitä ja viattomuutta voimakkuuteen ja haluamiseen”.

 

Kuvitus Ylen nettiartikkeliin saduista.

 

Pauliina analysoi, että hänen kuvansa ovat tavallaan tosikkomaisia, mutta niissä on myös leikkiä.

”Saan monesti lehtikuvituksissa tilauksia, joiden aihepiirit ovat rankkoja. Minulle on tullut putkeen töitä esimerkiksi kidutuksesta, koulukiusaamisesta, ja nettikiusaamisesta. Olin jo ihan hajoamassa että nyt on jo liian synkkää”, Pauliina naurahtaa.

Pauliina pohtii olevansa tekijänä sellainen, että hänen tyylinsä rajaa automaattisesti joitain asiakkaita pois.

”En ole ehkä kaikista helpoin ja tyylini voi olla liikaa joillekin. En sovi joka paikkaan. Minussa on aika vahva taiteilijapuoli, joka haluaa kuviin syvyyttä ja tunteita, että ne eivät olisi pelkästään pintaa ja koristeita. Voin minä silloin tällöin tehdä sitäkin ja osaan tehdä tosi söpöjäkin kuvia, mutta se ei ole intohimoni”, Pauliina toteaa.

Pauliin kertoo nauttivansa monesti kuvitettavaan aiheeseen perehtymisestä ja uppoutumisesta, etenkin jos se on itseä kiinnostava. Satujen kulttuurihistoriaa käsittelevän artikkelin kuvittamisen ohella hän luki kaikenlaista psykoanalyyttisia tulkintoja saduista ja meni aiheeseen aika syvälle. Jokainen kuvitustyö ei tietenkään voi johtaa yhtä syvän taustatyön tekemiseen.

Kuvitus Nuppuset-kirjaseen.

Pauliinan kuvituksissa on paljon samankaltaista tyyliä ja tunnelmaa kuin tällä hetkellä pinnalla olevien nuorten kuvataitelijoiden, kuten esimerkiksi Emma Ainalan tauluissa. Pauliina kertoo, että hän on kiinnostunut myös kuvataidekentällä työskentelystä.

”Kyllä minä olen miettinyt sitä aina välillä. Teen jo nyt sekä kuvituksia että kuvataidetta ja töitäni on ollut esillä sekä yksityis- että ryhmänäyttelyissä”, Pauliina kertoo.

Hän haaveili lukion jälkeen myös kuvataideopinnoista, mutta valitsi kuitenkin järkevämmäksi kokeneensa graafisen suunnittelun polun.

”En halua mitenkään väheksyä kuvataideopintoja. Niistä on varmasti todella paljon hyötyä, mutta minusta tuntuu että se ei ole ainoa polku, jonka kautta voi tehdä taidetta”, Pauliina toteaa.

Hän kokee olevansa jossain taiteen ja kuvituksen rajamaastossa, ja se on ihan hyvä paikka olla.

”Siitä voi olla myös hyötyä, että katselee asioita toisiltakin kanteilta. Monesti kiinnostavat asiat tapahtuvat rajamaastoissa – että pystyy yhdistelemään eri asioita.”

Pauliinan mielestä lähiaikoina on sekoittunut yhä enemmän se, mikä on muotoilua, mikä on taidetta ja mikä on kuvitusta. Hänen mielestään on hyvä, että eri kentät eivät ole liian tiukoissa lokeroissa.

Pauliina kertoo nauttineensa paljon myös kokeellisten musiikkiesitysten taustalle tekemiensä visuaalien luomisesta.

”Olen projisoinut piirtoheittimellä printattuja kalvoja, sabluunoita, esineitä ja nesteitä. Animoin niitä tarkoituksellisen kökösti ja niistä on tullut ihan tosi mahtavia. Se improvisointi on ollut tosi vapauttavaa”, Pauliina kertoo.

Taiteilijaksi heittäytymisen sijaan Pauliina on kuitenkin valinnut erilaisen tien. Hän on aloittanut syksyllä vakituisen työn turkulaisen viestintätoimiston Art Directorina.

”Teen nelipäiväistä viikkoa. Se tuntuu selkeältä ja vapauttavalta pitkän freelancerina työskentelyn jälkeen. Nyt ei tarvitse stressata toimeentulosta ja miettiä koko ajan, mistä saisi seuraavia töitä”, Pauliina kertoo.

Nelipäiväisen työviikon ohella hän pystyy valitsemaan mieluisia kuvitustöitä ja keskittymään omiin, isompiin projekteihinsa.

”Minulla on kaikenlaisia ideoita muhimassa niiden suhteen. On todella tärkeää, että kuvittaminen kulkee koko ajan tässä rinnalla”, Pauliina toteaa.

Kuvitus Kuti-lehden kanteen.

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone