Lastenkirjallisuuden puolustus

Lastenkirjainstituutti on julkaissut opaskirjan lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kirja-alan ja kasvatuksen asiantuntijoille. Ääneen pääsevät myös kuvittajat.

Teksti: Leena Virtanen
Kirjoitusaika: 2.3.2021

Lukijan luo. Lisää näkyvyyttä lasten- ja nuortenkirjoille. (Lastenkirjainstituutti 2020)

Lastenkirjallisuus tuntuu olevan puolustuskannalla. Alan ammattilaisten piirissä toistuu huolipuhe siitä, että kodeissa, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa kirjallisuuden asema on uhattuna. Tilannetta ei ainakaan auta se, että lastenkirjallisuus loistaa poissaolollaan mediassa.

Tälle huolelle rakentuu myös Lastenkirjainstituutin uusi opaskirja, jonka nimikin Lukijan luo kertoo hyvin, mistä on kysymys. Kirjan julkaisu on osa Suomen kulttuurirahaston rahoittamaa Lastenkirjat esiin! -hanketta, jonka yhteydessä perustettiin Lukemo-nettisivusto.

Lukijan luo -kirjaan on koottu puheenvuoroja asiantuntijoilta, jotka ovat muun muassa esiintyneet hankkeen seminaareissa. Kirja on selkeästi suunnattu ammattilaisille: kirja-alan ja kasvatuksen toimijoille. Sille on varmasti tarvetta ja kysyntää, joten voi vain toivoa, että jakelu pelaa.

Kirjassa on neljä osiota. Ensin saavat puheenvuoron tekijät, sen jälkeen kustannusala ja media, näiden jälkeen käsitellään muun muassa Lukemoa ja kirjavinkkausta, ja viimeisessä osiossa keskitytään kirjailmiöihin kuten mangaan.

Tekijöitä, siis myös kuvittajia, kirja palvelee lähinnä ensimmäisissä osioissaan. Kirja alkaa kuvittaja Sari Airolan hienolla tekstillä, jossa hän muun muassa kertoo omasta työstään kuvakirjojen tekijänä.

”Se hetki, kun saa luettavakseen hyvän käsikirjoituksen, vetää jalat alta”, Airola kirjoittaa, ja kaikki kirjakuvittajat varmasti tietävät sen tunteen.

Airola selittää myös, että käsikirjoituksen olisi hyvä olla aukkoinen, jotta kuvittajalle jää liikkumatilaa. Hän antaa muitakin ohjeita toimivaan yhteistyöhön.

”Käsikirjoitus joka tapauksessa innostaa kuvittajaa, jos siinä on vahva tunnelma, oli aihe mikä tahansa”, Airola toteaa.

Airola esittää kiinnostavan kysymyksen, jota on syytä jäädä pohtimaan: miksi kuvituksesta puhumista vältetään tai se suorastaan unohdetaan? Tämä näkyy kritiikeissä ja valitettavan usein myös palkintoperusteluissa.

Airola uskoo selityksen olevan usein se, että kuvitusta ja erilaisia tekniikkoja ei tunneta. Tunnistan itsekin tämän, kun joskus ei-kuvittajana kirjoitan arvioita. Airola kehottaa luottamaan omaan intuitioon ja kuvan herättämiin oivalluksiin, mikä on hyvin rohkaisevaa.

Kuvituksen kritiikki ja analyysi eivät ole päässeet Suomessa kehittymään. Tässäpä siis olisi tarjolla haaste tulevaisuuden seminaareille ja muille tapahtumille: kuvituksen maailmaa olisi hyvä avata niille, jotka eivät sitä tunne.

Airolan lisäksi oppaan toinen kirjailija-kuvittaja on Sanna Pelliccioni, joka hänkin kirjoittaa inspiroivasti omasta urastaan. Pelliccioni perustelee omaa monipuolisuuttaan ja kertoo, miten heittäytyi graafiselle alalle biologian parista.

Muissa osiossa kuvitus jää ikävä kyllä taka-alalle. Myös kuvituksia voi lukea!

Emmi Kyytsösen toteuttaman komean kannen lisäksi kirjaa ei ole kuvitettu.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhuja, tietokirjailija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen ohjeistaa kriitikkoja.

”Jos teos on kuvavetoinen, se saa näkyä arviossa siten, että kuvituksen analyysi saa jopa enemmän tilaa”, Heikkilä-Halttunen toteaa.

Opas on käyttökelpoinen niille ammattilaisille, joiden tietämys lastenkirjallisuudesta on vähäinen. Seuraavassa hankkeessa voisi jättää huolet taustalle ja suunnata puheet niille, jotka ovat jo innoissaan lastenkirjoista ja janoavat lisää vinkkejä ja tietoa.

Meiltä puuttuu edelleen esimerkiksi käyttäjäystävällinen ja houkutteleva lastenkirjallisuutta esittelevä alusta, jonka ensisijaisena kohdeyleisönä olisivat tavalliset vanhemmat.

Lisää artikkeleita

Share: