Matti Pikkujämsä – Kuvittaja tavattavissa

Teksti: Henna Hietamäki
Kirjoitusaika: 5.6.2017

Matti Pikkujämsä on nostanut muotokuvamaalauksen uudestaan trendikkääksi. Hänen työmenetelmänsä ovat kuin tuulahdus menneestä maailmasta – mutta silti raikkaita.

 

Matti Pikkujämsän työhuone sijaitsee Punavuoressa viiskulman kupeessa katutasossa. Seinillä on esillä valikoima Pikkujämsän värikkäitä originaaleja. Ovi kadulle on auki.

Pikkujämsä ottaa studioonsa mieluusti vastaan vieraita. Kadulta poikkeaa silloin tällöin ihmisiä ostamaan originaaleja tai kortteja – tai hankkimaan muotokuvan. Niitä Pikkujämsä tekee nykyään lähes päivittäin. Tässä on siis kuvittaja, jonka työ on poikkeuksellisen sosiaalista.

”Rakastan ihmisiä, mutta se varmaan johtuu siitä, että olen vähitellen oppinut olemaan heidän kanssaan. Olen lähtökohtaisesti kauhean neuroottinen ja pelännyt uusia kohtaamisia”, Pikkujämsä kertoo.

Hän pohtii, että kuvittajat ovat ihmisiä, jotka ovat aina piirtäneet paljon, mikä on yleensä yksin sisällä tehtävää toimintaa. Se kertoo jotain perusluonteesta. Kuvitus on myös ammattina sellainen, että täytyy viihtyä yksin.

”Mutta ihminen muuttuu. Minulle on tullut vähitellen pakottava tarve olla ihmisten kanssa enemmän tekemisissä.”

Muotokuvien maalaaminen sai alkunsa vuoden 2015 lopulla. Pikkujämsä oli Japanissa Nagoijassa messuilla, jonne tuttu oli pyytänyt hänet livemaalaamaan. Hän maalasi ensin eläintauluja myytäväksi, mutta sitten hän keksi kokeilla tarjota messukävijöille potretteja. Niistä tuli hitti. Pikkujämsä arvioi maalanneensa parissa viikossa lähes 500 potrettia.
Kotimaahan palattuaan Pikkujämsä jatkoi muotokuvien tekemistä. Niistä tuli nopeasti suosittuja myös Suomessa, ja nyt Pikkujämsä tekee muotokuvia lähes päivittäin. Yhden henkilön maalaamiseen kuluu noin puoli tuntia.

”Muotokuviin tulevat ihmiset ovat yleensä hirveän kivoja. Nuoria perheitä ja pareja, maailman ihanimpia ihmisiä.”

Mallien ei tarvitse seistä maalausaikaa hievahtamatta paikoillaan, vaan Pikkujämsä ottaa heistä kuvan iPadilla. Henkilöiden näkeminen luonnossa on kuitenkin kuvittajan mielestä hyvin tärkeää. Jos ihmiset haluavat muotokuvan toiselta puolelta Suomea eivätkä pääse paikalle, kuvittaja pyytää heistä useamman kuvan.

”Kun ihminen on läsnä, hänestä saa paljon paremman käsityksen”, Pikkujämsä toteaa.

”Ne ovat hienoja kohtaamisia. Taiteilijan rooli tuo vapautta: saa olla vähän höpsö ja puhua outoja”, Pikkujämsä naurahtaa.
Pikkujämsä kertoo ottavansa haasteena ihmiset, jotka tuntuvat olevan lukossa. Esimerkiksi silloin, kun hänen luonaan kävi vähän vanhempi ja asiallinen hämäläinen pariskunta, joka oli saanut lahjakortin muotokuvaan. ”Mies oli aivan hiljaa. Koitin jutustella ja onkia heistä tietoa, mutta tilanne oli aika jäykkä. Kun lopulta kysyin lukemisesta, miehen silmät syttyivät ja hänen koko olemuksensa muuttui. Siitä alkoi kiinnostaa keskustelu. Pari piti valmiista työstä kovasti. Lähtiessä mies vielä sanoi, että oli hieno hetki.”

Pikkujämsä kertoo, että ei ole vielä lainkaan kyllästynyt muotokuvien tekemiseen, vaikka tekee niitä jatkuvasti. Jokainen tapaaminen on hänen mukaansa uusi ja jännittävä, ja hän saa ihmisten tapaamisesta paljon energiaa.

”Toivon, että voin tehdä tätä pitkään”.

Juliste japanilaiselle design-kaupalle.

Pikkujämsä kasvoi Oulun yläpuolella Limingassa. Kuvittaja kertoo viettäneensä lapsena paljon aikaa omissa oloissaan piirrellen.

”Koska olin treenannut paljon, olin koulussa parempi piirtämään kuin muut. Sain siitä kehuja ja kannustusta, minkä seurauksena keskityin taidon kehittämiseen vielä enemmän. Se oli minun tapani miellyttää ihmisiä”, Pikkujämsä analysoi.

”Olin myös koulukiusattu ja piirtäminen oli se juttu, joka auttoi minua säilyttämään itsearvostukseni.”

Pikkujämsä pohtii, että piirtäminen ja maalaaminen limittyy hyvin olennaisesti koko hänen elämäänsä ja persoonansa. Se on hänen tapansa olla olemassa.

Perhetausta tai ympäristö ei ollut erityisen suotuisa alalle suuntautumiseen, mutta toisaalta häntä ei myöskään yritetty estää päätymästä luovalle alalle.

”Olin hyvin omapäinen ja varma siitä, mitä haluan.”

Mutta vaikka Pikkujämsä tiesi haluavansa taideteolliseen opiskelemaan, hän ei jostain syystä uskaltanut hakea sinne heti lukion jälkeen. Hän ei edes lähettänyt hakupapereita, vaan opiskeli ensin vuoden Raahessa opistotasolla graafista suunnittelua. Sen jälkeen hän pääsi ensimmäisellä yrittämällä sisään taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan graafista suunnittelua.

Ensimmäinen Pikkujämsältä tilattu kuvitus oli Glorian Ruoka & Viini -lehteen, jossa graafikkona toimi opiskelukaveri. Siitä alkoi ketjureaktio ja tilauksia alkoi tulla muihinkin lehtiin.

”En ole tainnut ikinä lähettää portfoliota minnekään. Minulla ei edes ole nettisivuja. Minua on tainnut suojella jokin kuvitusjumala, kun töitä on kuitenkin riittänyt”, Pikkujämsä toteaa.

Hitiksi muodostuneiden livemuotokuvien lisäksi Pikkujämsä tekee toki myös perinteisempiä kuvitustöitä. Kuvakirjojen tekeminen on hyvin lähellä hänen sydäntään. Erityisen hedelmällinen yhteistyö on syntynyt kirjailija Jukka Itkosen kanssa, jonka humoristisia loruja hän on kuvittanut jo kuudessa kirjassa.
”Meillä on Jukan kanssa hyvin yhteensopivat filosofiat. Siinä on jotain sellaista lapsen ja vanhuksen sekoitusta: viisautta ilman totisuutta ja leikkisyyttä ilman hössötystä”, Pikkujämsä pohtii.

Kuvat nähdessään kirjailija on kommentoinut tuotoksia suurin piirtein vain toteamalla Pikkujämsän olevan nero. Pikkujämsälle on annettu hyvin vapaat kädet. Se on hänen mielestään hyvin tärkeää kuvitusten laadun kannalta. Hän toteaa, että hänen tyylinsä pitää sisällään myös kuvan sisällön. Muotokielen mukana tulee ajatusmaailma.
”Olen tyytyväinen, että saan yleensä hyvin väljiä briiffejä. Jopa mainostoimeksiannoissa. Tai ehkä olen vain niin tyhmä, että en ole tajunnut niitä, ja tehnyt sitten sinne päin oman makuni mukaan.”
Pikkujämsä kertoo, että hänen on pitänyt opetella kantapään kautta tekemisen rentoutta. Hänen mielestään on ammattitaitoa olla välittämättä liikaa kustantamon tai muiden odotuksista. On hyvin tärkeää, että työstä nauttii. Muuten tuloskaan ei ole hyvä.

Osassa kuvitustöitä tekemisen nautinto voittaa taloudellisen kannattavuuden. Pikkujämsä toteaa, että kuvakirjojen tekeminen tuntuu olevan nykyään enimmäkseen ”aika kallis harrastus”.

”Enemmän rahaa saan kirjoja varten tehtyjen originaalien myynnistä kuin itse kirjosta”, Pikkujämsä kertoo.

Postikortti Kehvolalle.

Kuvittaja harmittelee, että kuvakirjojen markkinointi on olematonta. Moni hänen tapaamansa lapsiperhe ei tunnu tietävän, mitä kaikkia kotimaisia, upeita kuvakirjoja olisi tarjolla. Niitä ei arvioida lehtien kulttuurisivuilla

ja kirjakaupoissa suomalaiset uutuusteokset ovat monesti piilotettuna hyllyyn niin, että vain selkä näkyy. Hän on myös miettinyt, että onko kuvakirjojen hinta liian korkea, jotta niitä ostettaisiin?

Pikkujämsä puhuu mieluummin kuvakirjoista kuin lastenkirjoista.

”On turhaa markkinoiden rajaamista suunnata niitä vain lapsille. Japanissa monet aikuiset ostavat kuvakirjoja itselleen tai lahjaksi toisille aikuisille. Niin minäkin teen. Niitä on niin rentouttavaa katsella.”
Pikkujämsä on muutenkin perinteisen kirjaformaatin suuri ystävä.
”En kestä lukea näytöltä sinisessä valossa. Haluan keskittyä asiaan enkä olla aina klikkauksen päässä häiriöistä. Parasta mitä tiedän, on jättää kännykkä sisälle ja lähteä ulos kirjan kanssa.”

Pikkujämsä ei muutenkaan ole suuri teknologian ystävä. Hän toteaa haluavansa mieluummin kohti yhä vanhempia kuvantekomenetelmiä kuin siirtyä digikuvittajaksi. Parhaillaan hän kehittää taitojaan japanilaisessa akvarellitekniikassa.

”Teen käsin kaiken, mitä vain voi, eikä mitään voi oikein muokata jälkikäteen. Enkä ole joutunutkaan tekemään kuvitusta uudestaan kuin ehkä kerran”, Pikkujämsä paljastaa.

Hän toteaa yksinkertaisesti nauttivansa piirtämisestä ja maalaamisesta. Prosessi on myös miellyttävämpi, siinä on alku ja loppu. Tietokoneella kuvaa kun voisi hioa loputtomiin.
”Minun läppäristäni on näyttö haljennut. Saan sillä juuri ja juuri vastailtua maileihin. Tietokone on minulle yhtä rakas kuin pölynimuri. En sinänsä vihaa koneita, en vain osaa enkä halua käyttää niitä.”

Useimmiten Pikkujämsä ei edes skannaa teoksiaan ja lähetä tilaajalle kuvaa sähköisenä, vaan vie itse esimerkiksi Helsingin Sanomiin kuvituksia tehdessään originaalin Sanomataloon, jossa kuvatoimitus hoitaa loput.
”En minä tykkää mistään skannaamisesta. Minä olen kuvittaja”, Pikkujämsä naurahtaa.

Helsingin Sanomia Pikkujämsä on kuvittanut jo 16 vuotta. Hän tekee kuvituksen joka viikko sunnuntaiosion kolumniin.
”Se on todella hyvää vastapainoa muille töille. Niissä kuvitetaan monesti vakavia ja haastavia aiheita.”
Helsingin Sanomien lisäksi Pikkujämsä kuvittaa aktiivisesti myös Vauva, Meidän Perhe ja Kirkko ja Kaupunki -lehtiä.

Kirjojen, lehtien ja yksityishenkilöiden kuvittamisen lisäksi Pikkujämsä on suunnitellut vaatekuoseja Marimekolle ja sisustuskuoseja Samujille sekä Lapuan Kankureille. Hän kertoo olevansa hyvin kiinnostunut tekstiileistä ja toivovansa, että saisi suunnitella niitä lisää. Hän on myös tehnyt tiivistä yhteistyötä Kauniste-yrityksen kanssa, joka on tuottanut Pikkujämsän kuvituksista monenlaisia tuotteita. Kaunisteelle tehdyt kankaat ovat menestyneet etenkin Japanin markkinoilla.
Vuonna 2015 Pikkujämsälle myönnettiin kuvitustaiteen valtionpalkinto. Kunniasta kuullessaan kuvittaja ajatteli, että tuomaristo on tehnyt virheen. ”Ajattelin, että en ole tarpeeksi ansioitunut. Keksin heti monta kymmentä kuvittajaa, jotka ansaitsisivat palkinnon minua enemmän. Mutta olen vähitellen hyväksynyt, että on jostain syystä tämä palkinto on kuitenkin annettu minulle ja tämä kunnia täytyy lunastaa”, Pikkujämsä toteaa.

Pikkujämsä kantaa jatkuvasti mukanaan luonnoskirjaa, johon hän taltioi näkemiään paikkoja, tilanteita ja ihmisiä. Hän jakaa luonnoskirjansa kuvia aktiivisesti Instagramissa. Niiden kauneus ja vaivattomuus ihastuttaa.

”Pakkomielle on ehkä väärä sana, mutta tämä kiehtoo tällä hetkellä minua todella paljon. Tämä on piirtämistä ihan vain ilon vuoksi”, Pikkujämsä toteaa.

”En ole miettinyt vielä lainkaan, julkaisenko tai myynkö näitä. Teen vain ja katson, mitä kuvista syntyy. Elämässä pitää mennä pää edellä ja silmät kiinni kohti sitä, mikä tuntuu hyvältä. Kyllä elämä kantaa.”

Pikkujämsän mielestä moni luovan työn tekijä yrittää turhaan korostaa tekemisen arkisuutta ja rankkuutta ja karistaa työnsä hohtoa.

”Olen todella kiitollinen, että olen saanut tällaisen ammatin. Minusta tämä on taianomaista.”

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone