Minni Havas – Muodin huipulla

Minni Havas tunnetaan fotorealististen kuvitustensa lisäksi myös vaatesuunnittelijana. Suunnittelijan tapa katsoa maailmaa näkyy laajoissa projekteissa, joissa Havas vastaa yllättävistäkin osa-alueista oman visionsa toteuttamiseksi.

Teksti: Henna Hietamäki
Kirjoitusaika: 1.6.2021
Kuvittaja ja suunnittelija Minni Havas (s. 1983 Lahdessa) asuu perheineen Helsingissä. Valokuva: Sofia Okkonen.

Minni Havaksen koti Kallion linjoilla on valoisa ja vihreänä viherkasveista. Tai oikeastaan siviilissä Minni Suovan – hän on ottanut muusikkomiehensä Sami Suovan sukunimen – mutta taiteilijanimenään hän käyttää edelleen tyttönimeään Havasta, jolla on uransa rakentanut. Perheeseen kuuluvat myös 8- ja 5-vuotiaat pojat.

Olohuoneen lattiaa peittää Havaksen Finartelle suunnittelema valtava, pastellisävyinen villamatto, joka tuo mieleen geometrisen abstraktin taiteen. Sohvan kaunis viltti on hänen omaa, saksalaisella neuletehtaalla tuotettua mallistoaan. Värikäs väliseinänä toimiva saareke on peräisin Lotta Niemisen Vuoden graafikko -näyttelystä, ja seinillä on toisen ystävän, Inka Bellin taidetta.

Kumppanin kompakti kotistudio sijaitsee olohuoneessa, Havaksen työpöytä makuuhuoneessa. Havas on kuitenkin pian siirtämässä työvälineensä työhuoneeseen, jonka hän onnistui vuokraamaan parin korttelin päästä.

”Erityisen tärkeää minulle on henkisesti, että saan tietokoneen pois makuuhuoneesta. En halua, että se katsoo minua, kun olen sängyssä”, Havas naurahtaa.

Hän toivoo, että erillinen työhuone auttaisi vähentämään töiden tekoa iltaisin ja viikonloppuisin.

”Pojat valittavat, että teen kotona aina töitä. Olen välillä niin keskittynyt piirtämiseen, että sitä on tosi vaikeaa lopettaa. Huikkaan tulevani ihan kohta, mutta jatkan kuitenkin.”

Tällä hetkellä piirustuspöydällä on työn alla oma taideprojekti, joka koostuu Havaksen tavaramerkiksi muodostuneista, puuväreillä tehdyistä fotorealistisista potreteista. Malleina ovat läheiset ihmiset, ystävät ja siskot. Suunnitelmana on järjestää töistä yksityisnäyttely, ensimmäinen laatuaan.

”Korona-ajan alussa oli tauko, jolloin asiakkaat eivät tilanneet mitään. Se antoi lähtölaukauksen ajatukselle, että teen jonkun oman laajemman projektin”, Havas kertoo.

”Tekniikkani on niin työläs, että kaupallisten projektien sivussa ei ole vain ollut aikaa taiteen tekemiseen. Nyt sain yhtenäisen ajanjakson käyttöön.”

Alkuun auttoivat Kuvittajat ry:n korona-apuraha ja säästöt asiakastöistä.

Villainen viltti on Havaksen omaa tuotantoa.
“Ama”, osa potrettien sarjaa.

Havas syntyi Lahdessa vuonna 1983 arkkitehtiperheeseen. Arkkitehtuurin vaatimaa matemaattisuutta Havas ei itsestään löytänyt, mutta kuvataide kiinnosti lapsesta lähtien.

”Meillä oli paljon ihania kirjoja, ja kuulemma lempikirjani lapsena oli Louvren katalogi. Olen myös inspiroitunut isän sarjakuvakokoelmista ja vanhoista pin up -kirjoista. Niiden parissa opettelin piirtämään”, Havas kertoo.

Kuvataidekoulun ja -luokan jälkeen Havas opiskeli Lahdessa kuvataideinstituutin puolella kuvataidetta ja muotoiluinstituutin puolella vaatesuunnittelua, josta hän siirtyi edelleen Taideteolliseen korkeakoulun vaatesuunnittelun linjalle.

”Hain kahteen otteeseen myös Taikin graafiselle osastolle, mutta pääsykoetehtävät olivat minulle tosi vaikeita. Vaatesuunnittelun pääsykokeet sen sijaan tuntuivat helpoilta ja luonnollisilta.”

Havas kertoo yllätyneensä, miten kiinnostavaa ja laajoja kokonaisuuksia käsittelevää vaatesuunnittelu oli.

”Ja opinnot sisälsivät valtavan paljon piirtämistä!”

Vuodesta 2008 lähtien Havas alkoi tehdä Agent Pekan välittämänä kuvitustöitä kaupallisille asiakkaille.

”Tein pari vuotta kuvituksia niin kovalla tahdilla, että menin siitä ihan sekaisin. Olin nuori ja kokematon, ja monesti en ihan tajunnut, mitä olen tekemässä. Tuona aikana tuli opittua paljon, mutta olin nopesti aivan loppu”, Havas kertoo.

Kun Havaksen kurssikaveri Anne Törnroos ehdotti yhteisen vaatemerkin perustamista, Havas tarttui ehdotukseen. Syntyi Minni f. Ronya -nimeä kantava merkki, joka teki kolmen vuoden näyttävän pyrähdyksen Suomen muotikentällä. Yksi oleellinen osa mallistoja olivat kankaiden digiprintatut kuviot.

Kymmenen vuotta sitten Suomessa oli nykyhetkeä huomattavasti vähemmän pieniä vaatemerkkejä ja Havas toteaa työn olleen todella haastavaa. Arvokasta tietoa tuotannon ja markkinoinnin prosesseista ja kontakteista tarjosi avuliaasti suunnittelija Ilona Pelli, jonka studiossa Havas ja Törnroos olivat olleet harjoittelussa.

Minni f. Ronyan mallikappaleet vietiin esille kuratoiduille messuille Pariisiin ja New Yorkiin, joiden kautta saatiin tilauksia jälleenmyyjiltä. Vähän aikaa kaksikko piti pystyssä myös omaa kivijalkakauppaa. Vaatteiden tuotanto tapahtui Tallinnassa.

Kolmen vuoden jälkeen ystävykset kuitenkin totesivat, että he käyttävät liikaa aikaa ja rahaa asiaan, joka ei anna tarpeeksi takaisin. Vuonna 2013 he järjestivät loppuräjähdyksenä Design-museossa Konkurssi-nimisen näyttelyn, jossa esiteltiin mallistojen ja tuotantoprosessin lisäksi kaikenlaisia ylijääneitä materiaaleja – joista oltiin maksettu aikoinaan sievät summat.

Samana vuonna Havas synnytti esikoisena. Hän oli vuoden äitityslomalla ja piti taukoa kaikesta.

 

Kuosi kotimaiselle Vimmalle.

Ensimmäisiä projekteja tarpeeseen tulleen tauon jälkeen oli lastenvaatteiden kuosisuunnittelu Vimmalle.

”Vimma oli tuolloin vasta tuore merkki, mutta koska Maija Louekari ja Linda Linko olivat jo tehneet heille hienoja kuoseja, uskalsin lähteä yhteistyöhön itsekin.”

Yhteistyö sujui hyvin ja tuntui kivalta. Nyt Havas on suunnitellut yritykselle jo parikymmentä kuosia, useamman per vuosi.

Muitakin vaateteollisuuden tilauksia on tullut. Yksi kuuluisimmista asiakkaista on ranskalainen muotitalo Maison Margiela, jolle Havas on tehnyt paitaprinttejä.

Heikki Salonen oli pyyänyt minulta vuosia aiemmin Agent Pekan kautta paitaprinttiä Dieselille, jossa hän oli tuolloin suunnittelijana. En ymmärtänyt tehtävänantoa kunnolla ja mokasin sen duunin, eikä kuva ikinä tulllut tuotantoon. Myöhemmin Maison Margielalle siirtynyt Salonen laittoi viestiä, että hän olisi taas paitaprinttiä vailla”, Havas kertoo.

Havaksen suunnittelemista kissakuvista tykättiin todella paljon ja paita myi hyvin, ja tilauksia on tullut lisääkin.

Tausta muodin parissa auttaa myös kuosisuunnittelijan roolissa. Kokemuksen myötä Havas pystyy miettimään myös erilaisten tekstiilituotannon tekniikoiden ja materiaalien mahdollisuuksia.

Paitaprintti ranskalaiselle Maison Margiela -muotitalolle.

Lähiaikoina on keskusteltu paljon Taideteollisen korkeakoulun vaatesuunnittelun laitoksen opetusmetodeista ja yleisemmin muotimaailman ilmapiiriongelmista. Havas kertoo nähneensä ja kokeneensa itsekin paljon käsittämästöntä käytöstä.

”En tykkää yhtään siitä muotimaailman kiusaamisen kulttuurista. Ihmiset todellakin antavat ymmärtää, jos et ole heidän arvoisensa. Mutta onneksi on olemassa myös sairaan paljon kivoja ihmisiä, jotka työskentelevät muotialalla ja eivät toimi sen stereotyyppisen mallin mukaisesti”, Havas toteaaa.

Iisa: Amelia (Fullsteam Records 2021).

Muotimaailman lisäksi Havas on tehnyt paljon kuvituksia musiikkikentälle. Hänen kuvituksiaan ovat käyttäneet esimerksi Karri Koira ja Manna. Viimeisin Havaksen toteuttama levynkansi on Iisan Amelia.

Valokuvan pohjalta piirretyn kuvituksen taustalla on ollut yllättävän suuri määrä muuta työtä. Havas ei vain piirrä, vaan suunnittelee kokonaisuuden lavastusta ja stailausta myöten. Havakselle on tärkeää, että vaatteiden sävyt ovat oikeat ja yksityiskohdat ovat kunnossa. Lisäksi hän vastaa usein myös valokuvauksesta.

”Prosessi levynkannen kanssa oli sairaan pitkä. Se alkoi ajatustyöstä, levyn teemoista keskustelemisesta ja kappaleiden kuuntelemisesta. Sen pohjalta syntyy ajatus siitä, miltä kuvan pitää näyttää”, Havas kertoo.

Ensin hän tekee piirtotabletilla nopeita asiakkaalle näytettäviä luonnoksia kuvan asetelmasta ja väreistä.

Kuvassa Iisan päällä olevan vaaleanpunaisen haalarin Havas tilasi netistä ja tuunasi itse. Hän suunnitteli huivin, joka teetettiin Saksassa. Lisäksi hän muotoili keramiikkapajalla ruukun, jonka pintaan hän maalasin levyn nimen.

Havas toteaa, että palkkio ei tällaisessa projektissa kata kaikkea hänen tekemäänsä työtä, mutta hän toteuttaa vapaa-ehtoisesti monia osa-alueita oman visionsa vuoksi. Oma taiteellinen ilmaisu kietoutuu yhteen tilaustyön kanssa, jolloin molempi osapuoli saa yhteistyöstä itselleen jotain merkityksellistä.

Havaksen Iisasta ottamia valokuvia päädyttiin käyttämään myös artistin promokuvina. Havaksen työ ei kuitenkaan ole valokuvien onnistuttua kuin vasta puolimatkassa: siitä alkaa pitkä piirustus.

Puuvärit on valikoitu tarkasti. Havas tilaa eri värisävyt eri valmistajilta, jotta niiden rakenne olisi juuri oikea.

”Iisan kuvaa taisin piirtää kaksi viikkoa joka päivä. En pysty piirtämään kovin montaa tuntia putkeen, sillä se on fyysisesti niin raskasta. Käsiin alkaa sattua ja silmät menevät kieroon”, Havas kertoo.

Havas on tajunnut kantapään kautta, että omasta työkyvystä on pakko muistaa pitää huolta, ja asioille täytyy varata aikaa.

Käsien rasitusvammat ovat kuvittajille hyvin tyypillisiä. Jotkut ovat jopa joutuneet lopettamaan uransa, kun kädet eivät ole enää kuntoutuneet.

”Joskus olen pusertanut kuvia tosi nopeasti ja piirtänyt yötä myöten, mutta ei se kivaa tai tavoiteltavaa ole”, Havas kertoo.

“Milja”, osa potrettien sarjaa.

Kun piirustustyö on valmis, Havas hienosäätää skannatun kuvan varjostuksia ja sävyjä koneella.

”Etenkin iho menettää digitoidessa hienovaraisen värinsä. Käytän usein tuplakerroksen skannattuja tasoja joissain kohdissa. Joskus saatan myös siirtää millin verran joitain yksityiskohtia kasvoissa parantaakseni mallin näköisyyttä. Pienikin säätö voi muuttaa yllättävän paljon”, Havas kertoo.

Kaupallisissa kuvituksissa hän ei tee originaalia yhtä valmiiksi, vaan tekee enemmän viimeistelyä tietokoneella. Se nopeuttaa työtä huomattavasti.

”Renesanssimaalarin työ ei vain sovi hyvin yhteen markkinatalouden syklien kanssa”, Havas naurahtaa.

Havas myöntää toistavansa tietyllä tavalla maalaustaiteen traditioita kuvaamalla usein kauniita, nuoria naisia.

”Välillä kaupallisissa töissä ärsyttääkin, kun organisaatio haluaa aina vaaleatukkaisen, sinisilmäisen tytön. Toivoisin enemmän diversiteettiä”, Havas toteaa.

Omassa taideprojektissaan Havas piirtää ihmisiä, jotka inspiroivat häntä.

”Ajattelen, että lähestymistapani ei ole niinkään ihmisiä esineellistävä, vaan potreteissa kuvaamani ihmiset toimivat tietynlaisina nymfeinä, jotka ilmentävät ideoita”, Havas toteaa.

”Olen pohtinut paljon taiteilijan ja mallin suhdetta. Se voi parhaassa tapauksessa olla hyvinkin moniulotteinen ja vastavuoroinen.”

Lisää artikkeleita

Share: