Pelasta maailma

Voiko kuvituksella muuttaa maailmaa? Yhteiskunnalliset huolenaiheet heijastuvat myös kuvituksiin ja kuvittajan työhön.

Teksti: Vuokko Hurme ja Henna Hietamäki Kuvitus: Paula Mela kirjasta Matilda pelastaa maailman (Karisto 2018)
Kirjoitusaika: 7.12.2018

Toisinaan kuvittaja Sanna Pelliccionia vaivaa toivottomuus. Maailma yrittää kiskoa mukaan ahdistukseen. Välillä on pakko pitää uutistaukoa.

”Asiat esitetään mediassa uhkien kautta. Uutiskynnyksen ylittävä hyvä uutinen on sitten se, että Kiinaan on myyty erinomaisen paljon sianlihaa”, Pelliccioni puuskahtaa.

Pääasiassa lastenkirjoja kuvittavan Pelliccionin työhön heijastuvat vahvat ja selkeät arvot: ihmisyyden, rakkauden ja luonnon monimuotoisuuden arvostus.

”Kuvittajalla ja kirjantekijällä on suuri vastuu. Lastenkirja on vaikuttamista. Siirrän työhöni sen, mitä kuvittelen voivani tehdä maailman hyväksi.”

Yhteiskunnallista arvokeskustelua käyvät muutkin kuvittajat. Eettisiä valintoja on tehtävä niin työn sisällön kuin kohteiden suhteen. Mutta voiko kuvittaja todella vaikuttaa ympäröivään maailmaan?

Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän professori Tapio Vapaasalo toteaa, että kautta aikain on ollut kuvittajia, jotka ovat halunneet vaikuttaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Etenkin pilapiirtäjät ovat avanneet eri aikoina viiltäviäkin yhteiskunnallisia haavoja.

Pilakuvat eivät kuitenkaan ole ainoita kuvituksia, joissa voidaan tehdä poliittisia valintoja.

”Lastenkirjoissa kerrotaan ympäröivästä yhteiskunnasta, jota lapsi oppii hahmottamaan myös kirjojen kautta. Se ketä tai mitä kuvataan, on merkityksellistä”, Vapaasalo toteaa.

Professori muistuttaa, että moni omana aikanaan yleistä konsensusta ja hyväksyttyä maailmankuvaa kuvannut teos edustaa nykypäivän lukijoiden silmissä rakenteellista väkivaltaa, rasismia ja sortoa. Kuvakirjat muuttuvat ympäröivän todellisuuden myötä ja voivat myös vaikuttaa siihen.

”Kuvaa tehdessäsi valitset jotain, mutta et kaikkea. Sitten valitset toisia asioita ja saatat ne yhteen. Niiden välille syntyvä merkitys voi avata näkymän johonkin, mitä on vaikea edes sanoin kuvata. Hyvän kuvittajan keskeisiä ominaisuuksia onkin kyky nähdä asioiden välisiä suhteita”, Vapaasalo pohtii.

Lähivuosina on ilmestynyt aiempaa runsaammin lastenkirjallisuutta, joka kommentoi suorapuheisesti ympäröivää yhteiskuntaa ja esimerkiksi luonnonsuojelua.

Tuoreessa Juha-Pekka Koskisen kirjoittamassa ja Paula Melan kuvittamassa Matilda pelastaa maailman -kirjassa tyttö nimeltä Matilda ohjaa sormeaan heristäen vanhempiaan kierrättämään jätteensä ja tekemään monin eri tavoin luonnon kannalta oikeita valintoja.

Lihateollisuuteen liittyviä ristiriitoja alleviivasi puolestaan Ilja Karsikkaan kuvittama ja Antti Nylénin kirjoittama pikkuinen lastenromaani Eino ja suuri possukysymys, joka pyrki vetoamaan lukijoiden tunteisiin.

Samaa aihetta käsitteli Elina Lappalaisen kirjoittama ja Cristel Rönssin kuvittama erinomainen tietokirja Nakki Lautasella.

Feministisistä tavoitteista kumpuavia teoksia kotimaisista ja kansainvälisistä suurnaisista on ilmestynyt kukkuroittain.

Professori Vapaasalo toteaa, että samantyyppinen yhteiskunnallinen ryhdistäytyminen oli käynnissä 1970-luvulla.

Ehkä kyse on perimmiltään tekijöiden kasvavasta huolesta maailman tilannetta kohtaan.

Kuvittaja Sanna Pelliccioni uskoo, että lastenkirjallisuuden kautta voi vaikuttaa myös kirjaa lukevaan aikuiseen.

”Lastenkirjallisuus on loistava salakanava ja toisen todellisuuden luoja kvartaalien ja talouskäppyrätodellisuuden maailmassa elävien aikuisten elämään”, Pelliccioni toteaa.

Paula Melan kuvittamassa ja Juha-Pekka Koskisen kuvittamassa kirjassa Matilda-tytär opastaa vanhempiaan luonnonsuojeluun.

Myös väestön moninaisuus otetaan aiempaa useammin huomioon kotimaisessa lastenkirjallisuudessa.

Pelliccionin Meidän piti lähteä on sanaton kuvakirja, joka kertoo pakolaisuudesta. Kirjassa lapsiperhe pakenee sotaa pakolaisleirin kautta ja kuohuavan meren yli. Koskettavasti ja kauniisti kerrottu tarina on kaikkea muuta kuin harmiton, pieni seikkailu.

Salla Savolaisen kuvittamassa ja Riina Katajavuoren kirjoittamassa Mennään jo naapuriin -kirjassa esitellään erilaista kulttuurista pääomaa omaavia helsinkiläisperheitä. Todellisiin kohtaamisiin perustavassa teoksessa kuvittaja, kirjailija ja kirjailijan Vellamo-tytär kyläilevät perheissä uteliaina, kunnioittaen ja vailla valmiita vastauksia.

Viime vuosina on puhuttu paljon myös kulttuurisesta omimisesta. Olennaista ei ole ainoastaan se, ketä kuvataan ja miten, vaan myös se, kuka kuvaa.

Kenties uusia ääniä kuitenkin kuuluu jo pian. Kustantamo S&S on käynnistänyt Ruskeat tytöt -mediaa luotsaavan Koko Hubaran johdolla luovan kirjoittamisen pilottihankeen suomalaisille rodullistetuille naisille.

Myös kuvituskentälle on luvassa uusia ääniä. Esimerkiksi sarjakuvataiteilija Warda Ahmed on saanut Koneen säätiöltä apurahan esikoiskuvakirjansa tekemiseen.

Ahmedin mielestä on hienoa, että nykyiset lastenkirjantekijät ovat heränneet huomioimaan moninaisuutta kirjoissaan, mutta olisi tärkeää, että myös kirjoittajien ja kuvittajien joukko olisi monipuolinen.

”Ei myöskään riitä, että kirjoja käännetään, sillä kuvitusten tunnistettava ja samaistuttava ympäristö on merkityksellinen”, Ahmed toteaa.

Hänen tavoitteenaan on, että tekeillä oleva kirja julkaistaisiin sekä suomeksi että somaliksi.

”Minulle on tärkeää tehdä lastenkirjallisuutta niille lapsille, joille sitä ei vielä ole.”

Salla Savolaisen kuvittaman Mennään jo naapuriin -kirjan esittelemät perheet pohjautuvat oikeisiin tapaamisiin ja haastatteluihin.
Sanna Pelliccionin sanattomassa kuvakirjassa Meidän piti lähteä seurataan lapsiperheen sotapakolaisuutta.

Kuvittaja Elina Warsta kokee tärkeäksi arvokeskustelujen käymisen kuvitusalalla.

”Kuvituksissa ei voi jämähtää 80-luvun maailmankuvaan. On katsottava ympärilleen, seurattava uutisia ja mietittävä, millainen yhteiskunta on ja millainen sen pitäisi olla, jotta kaikilla olisi täällä hyvä elää”, Warsta toteaa.

Warsta on itse joutunut muutaman kerran tilanteeseen, jossa asiakas on pyytänyt häneltä oman arvomaailman vastaisia muutoksia.

”Kerran minulta pyydettiin yksityiskohtaiseen kuvituskuvaan pitkän toivelistan lopuksi ei puliukkoja tai maahanmuuttajia. En ikinä unohda tuota lausetta.”

Sähköpostikeskustelu oli kiivasta, mutta muutoksiin Warsta ei suostunut.

”Koin, että rasismin vastustaminen ja asioista keskusteleminen oli todella tärkeää.”

Kuvituksien sisällön eettisyyden pohdinnan lisäksi Warsta on kantanut kortensa kekoon tekemällä vapaaehtoistyönä kuvituksia muun muassa Amnestylle. Moni kuvittaja on tehnyt erilaisten järjestöjen hyväksi töitä joko maksutta tai normaalia pienemmällä korvauksella.

”Jos kyseessä on yhdistys, joka tekee mielestäni tärkeää työtä koen, että raha kannattaa laittaa muualle kuin omaan palkkaani”, Warsta muotoilee.

Moni kuvittaja miettii myös, edustaako tilaajana olevan asiakkaan yritys heidän omia arvojaan. Sanna Pelliccioni kertoo, että hänellä on nykyisin selkeä strategia toimeksiantojen suhteen.

”Jos ahdistaa vähänkin, sanon ei. Tämä päätös on muuttanut työntekoani helpommaksi. Uskon, että kuvittajan on osattava tarvittaessa myös kieltäytyä”, Pellicioni toteaa.

”Kukaan ei voita, jos kuvitan kuvaa, johon en usko.”

Elina Warsta on tehnyt kuvituksia muun muassa Amnestylle.
Aiju Salmisen kuvitus Helsingin Sanomissa esitti lapsiperheen vanhempia perinteistä kuvaa laajentaen.

Kuvitttaja Aiju Salminen kertoo puolustavansa feminististä, yhdenvertaista ja ekologista arvomaailmaa ja näkevänsä tärkeänä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kuvaamisen.

Tittamari Marttisen kirjoittama ja Salmisen kuvittama Ikioma perheeni kertoo sateenkaariperheen lapsesta Kuusta, jonka lähipiiriin kuuluu kaksi äitiä, paras ystävä Kim, tämän kaksi isää ja kummi Niki, ”joka haluaa olla vain oma itsensä, ei mies tai nainen”.

Keväällä 2018 Salminen teki ison kuvituksen Helsingin Sanomiin. Jutussa käsiteltiin sitä, miten pariskuntien seksielämä muuttuu lapsen synnyttyä.

”Piirsin kuvaan transmiehen, jonka tunnistaa transmieheksi ainoastaan siitä, että rintakehässä näkyy masektomia-arvet. Halusin kuvalla rikkoa käsitystä siitä, että kaikki pariskunnat ovat cis-sukupuolisia. Sain kuvasta positiivista palautetta. Monet olivat kokeneet sen tärkeäksi”, Salminen kertoo.

Sukupuolivähemmistöjen asiaa ajavan Trasek-yhdistyksen puheenjohtaja Panda Eriksson totesi sosiaalisessa mediassa, että Salmisen lehtikuvitus ansaitsisi palkinnon vuoden parhaasta kuvituksesta. Kuvituksen isän transtaustan lisäksi Eriksson iloitsi äidin maitoa vuotavasta rinnasta ja vatsamakkaroista.

Sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuutta sekä arjen realismia edustava sisältö tuntui ilahduttavalta ja poikkeukselliselta.

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone