Riikka Sormunen – Kuvitustaiteilija

Riikka Sormunen aloitti kansainvälisen kuvitusuransa jo nuorena. Lähiaikoina hän on keskittynyt yhä enemmän taiteelliseen työskentelyyn. “Minulla tulee olemaan vanhana selässäni todella iso kyömy, joten työn on syytä olla sen arvoista”, Sormunen toteaa.

 

Teksti: Henna Hietamäki Valokuva: Sofia Okkonen
Kirjoitusaika: 4.6.2019

 

Riikka Sormunen kotistudiossaan Helsingin Vallilassa.

 

Riikka Sormunen laittaa keittiössään jasmiiniteen hautumaan ja klikkaa tietokoneelta linnunlaulua sirkuttavan nauhan päälle luomaan tunnelmaa.

Helsingin Vallilassa sijaitsevassa yksiössä ei löydy aluetta, jossa ei olisi Sormusen töitä esillä. Suuret vesivärimaalaukset tulvivat kauniita yksityiskohtia, joita tekee mieli tutkia lähietäisyydeltä pitkiä aikoja. Teoksista huokuu niihin käytetty aika ja vaiva.

Sormusen asunto toimii myös hänen työhuoneenaan. Työpöydän maalaustelineessä lepää keskeneräinen kuva, jonka vieressä on vesiväripaletti.

”Pidän vesiväreistä ja guasseista myös siksi, että niillä voi maalata kotona ilman vaaraa myrkyistä ja hajuhaitoista”, Sormunen kertoo.

Tämän vuoden Sormunen keskittyy omaan taiteelliseen työskentelyynsä Taiteen edistämiskeskuksen myöntämän vuosiapurahan turvin.

Viime vuonna hän työskenteli kevään apurahataitelijana ja teki syksyn tilauskuvituksia. Yksi erityisen mieluisa projekti oli kuvitusten tekeminen Vilja-Tuuli Huotarisen kirjoittamaan kirjaan Heistä tuli taiteilijoita (WSOY 2019). Sormunen kuvitti viime vuonna myös toistuvaa satokausi-aiheista juttusarjaa sveitsiläiselle sanomalehdelle.

”Tänä vuonna olen kieltäytynyt kuvitustarjouksista, jotta voin keskittyä omiin teoksiini. Mutta jos jotain erityisen kiinnostavaa tulee vastaan, voisin suostua tilauksiinkin”, Sormunen kertoo.

Kuvitustöitä Sormunen on tehnyt nuoreen ikäänsä nähden jo niin paljon, että keskittyminen omaan taiteeseen tuntuu tällä hetkellä tärkeältä.

Aino Kallas kirjaan “Heistä tuli taiteilijoita”, WSOY 2019.
Teos englantilaiselle Franklyfluent-käännöstoimistolle, 2018.

Riikka Sormusen ura kuvittajana alkoi 19-vuotiaana. Tuolloin hän lähestyi kuvataidelukion opettajien kannustuksesta Trendi-lehteä, joka päätyi saman tien tilaamaan häneltä kuvituksia.

Sormunen muistelee huvittuneena, kuinka nuori ja lapsellinen oli aloittaessaan uransa. Kun Trendiin pyydettiin pientä tekijäesittelyä, Sormusen vastauksessa hänen eniten vihaamansa asia oli ”matematiikan opettaja”.

Lukion jälkeen Sormunen päätyi Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan vaatesuunnittelua.

”Olen kiinnostunut kuoseista, väreistä, materiaaleista ja silueteista. Se näkyy myös kuvituksissani. Vaatesuunnittelun opiskelu ei kuitenkaan ollut aivan oma juttuni. Muodin nopeat syklit ja ympäristön kuormittaminen ahdistavat”, Sormunen kertoo.

Sormunen ei seuraa orjallisesti kuvituksenkaan trendejä. Oma tyyli on kehittynyt samoissa uomissa uran alusta saakka.

Sormunen viihtyi vaatesuunnittelun laitoksella vain vuoden verran. Opinnot keskeytyivät, kun hän muutti silloisen miesystävänsä pelialan töiden perässä ensin Norjaan, sitten Kanadaan ja lopuksi Berliiniin. Sormunen oli valmis hyvästelemään koulun ja jättäytymään free-kuvittajaksi 22-vuotiaana.

Tuossa vaiheessa häneltä oli tilattu jo muun muassa isot kuvitukset Guardianin viikkoliitteeseen. Artikkeli käsitteli unia ja kuvituksissa oli vaikutteita vanhan ajan satukirjamaisesta tyylistä.

Sormunen ei koskaan kysynyt, miten Guardian päätyi ottamaan häneen yhteyttä. Todennäköisesti he olivat törmänneet hänen kuvituksiinsa netissä, sillä Sormunen oli nuorena aktiivinen esimerkiksi DeviantArt-sivustolla. Hän käytti nuorena paljon aikaa tietokoneella ja loi varhaisessa vaiheessa omat verkkosivunsa.

Sormunen oli hakenut opiskelemaan myös Kuvataideakatemiaan, mutta sinne ovet eivät avautuneet. Se oli suuri pettymys.

”Kuvitukseni oli tuolloin juuri julkaistu Guardianissa, mistä olin hyvin ylpeä. En itse kokenut mitään ristiriitaa kuvataiteen ja kuvitustöiden välillä”, Sormunen kertoo.

Hän sai kuitenkin kokea, että kaikkien mielestä kuvitustyö ei ole taiteellisesti kunnioitettavaa. Sormusella Kuvataideakatemian pääsykokeissa mukanaan vesiväripaletti, jonka pakkauksessa oli kuvitus klovnista. Eräs pääsykoetta arvioivista opettajista tiedusteli Sormuselta tämän työskentelyä seuratessaan, miten maalaukset erosivat taidetarvikkeiden pakkauksen kuvituksesta.

”Ehkä on loppujen lopuksi hyvä, että olen hoitanut taidekasvatukseni itsenäisesti”, Sormunen pohtii.

Nyt Sormunen toimii kuvataiteen ja kuvituksen välimaastossa eikä aina tiedä itsekään, missä niiden välinen raja kulkee.

”Olen hakenut kuvitustaiteen apurahoja, sillä työskentelen myös kuvittajana. Joidenkin mielestä kuvittajuuden määritelmä ei kuitenkaan edes vaatisi välttämättä tilaustöiden tekemistä, vaan kuvien kerronnallisuutta.”

Sormunen selittää, että joskus kolmimetrinen öljyvärimaalaus voi näyttää hänen mielestään aivan kuvitukselta. Joskus taas hyvinkin yksinkertainen, digitaalisesti tehty kuvitus toimisi myös taideobjektina.

”Ehkä kuvittajan ja taiteilijan suurin ero on egossa – että kuinka tärkeää on päättää kaikesta itse”, Sormunen pohtii.

“Come Spring”, vesiväri ja guassi, 2019.

Guardianin jälkeen Sormunen on saanut myös monia muita merkittäviä kansainvälisiä asiakkaita. Hän on erikoistunut lehti- ja kirjakuvituksiin, joita häneltä ovat tilanneet muun muassa New York Times, Penguin Books, Random House ja Harper’s Bazaar. Suomessa hänen kuvituksiaan on nähty muun muassa lehdissä Image, Voi Hyvin, Psykologi ja Journalisti.

Muutaman vuoden Sormusta edusti Suomen markkinoilla Napa Agency, mutta viimeiset viisi vuotta hän on edustanut itse itseään. Kansainvälisistä asiakassuhteistaan hän on aina vastannut itse.

”Haluan uskoa, että jos tekee työnsä tarpeeksi hyvin, ei itseään tarvitse jatkuvasti mainostaa”, Sormunen toteaa.

Sormunen kertoo olevansa hiukan allerginen sellaiselle mentaliteetille, että kuviin käytetään vähemmän aikaa kuin niiden mainostamiseen sosiaalisessa mediassa.

”Jos keskittyy vain hypeen ja brändäämään itseään, lopputulos voi jäädä ontoksi.”

Sormunen toteaa, että nykyään hyödyllisintä olisi keksiä tyyli, jonka voi monistaa nopeasti ja joka toimii parhaiten pienessä koossa, esimerkiksi kännykän näytöllä.

Hänen oma tyylinsä ei ole erityisen kustannustehokas.

”Asiakkaille mieluisimpia ovat yleensä omat teokseni, joiden työstämiseen olen käyttänyt esimerkiksi 100 tuntia. He haluavat tilata samanlaisen, mutta rajatulla budjetilla”, Sormunen kertoo.

”Jos asiakas haluaa, että koko kuva on maalattu käsin, voin tehdä summalla vain tietyn määrän yksityiskohtia. Digitaalisesti taas voin tehdä yksityiskohtia enemmän. Yksi työläimmistä vaiheista on suurten värialueiden luominen jollain tekstuurilla. Koneella tällaiset pohjat voi kopioida nopeasti.”

Sormusen selitettyä prosessin auki osa asiakkaista haluaa, että kaikki tehdään käsin ja luopuu detaljeista, osa taas päätyy tilaamaan digitaalista ja käsityötä yhdistävän tekniikan.

Värialueiden monistamisen lisäksi Sormunen käyttää nykytekniikkaa myös suunnitteluvaiheessa.

”Nykyään luonnostelen Cintiq-tabletilla. Sillä on kätevää testailla erilaisia asetelmia ja värejä. Tekniikkani on suuritöinen, joten on hyödyllistä, että olen etukäteen miettinyt tarkkaan, millaiseen kuvaan aion aikani käyttää.”

Sormunen kertoo, että ei ole moneen vuoteen joutunut ottamaan vastaan töitä, joista jäisi hyväksikäytetty olo tai muutoin paha maku suuhun.

”Olen miettinyt oman niskani hyvinvointia ja sitä, millaisiin töihin haluan sen uhrata. Minulla tulee olemaan vanhana selässäni todella iso kyömy, joten työn on syytä olla sen arvoista.”

“Plague of Me”, vesiväri ja guassi, 2017.
“Comfort Zone”, vesiväri ja guassi, 2019.

Yksityiskohtaisia, käsinmaalattuja kuvituksia käytetään entistä vähemmän. Tarkkakorvainen voi kuulla vanhan liiton ammattilaisten harmittelevan, kuinka nykynuoret ”eivät enää osaa piirtää”. Sormusen kohdalla tällaista kritiikkiä tuskin kuullaan.

Lontoossa järjestetyssä kuvitusnäyttelyssä ihmiset luulivat Sormusen originaaleja printeiksi, jotka oli pienennetty suuremmista töistä. Katsojien oli vaikea uskoa, että kukaan pystyisi maalaamaan niin tarkasti pienen pieniä yksityiskohtia.

Sormunen kuvaa työtapaansa masokistiseksi. Olkapäällä on istunut piru, joka on huomauttanut heti, jos taitelija on yrittänyt päästää itsensä helpolla.

”Aiemmin ajattelin esimerkiksi, että vain amatöörit piirtävät mallista, että anatomia täytyy tuntea ulkoa. Joskus tein asentoja malliksi peilin edessä, mutta kuvan ottaminen olisi tehnyt työstä mielestäni liian helppoa”, Sormunen kertoo.

”Olin ennen myös sitä mieltä, että kaiken valkoisen täytyy olla paperin valkoista, ei valkoisella maalattua. Jos jokin kohta vaati päälle maalaamista, se tarkoitti, että olen huono.”

Nykyään hän kuitenkin yrittää ottaa vähän rennommin ja arvioida, missä asioissa itseään kannattaa kiusata ja missä kohtaa voi ottaa myös rennommin.

”Jos tuomitsee itseään liian tiukkojen standardien mukaan, niitä soveltaa yleensä myös muihin.”

Sormunen kertoo, että aikaa vievä tekniikka on myös omanlaistaan terapiaa.

”Annan itselleni tarpeeksi haastavan tehtävän, jota suorittaessani en ajattele mitään muuta. Olen maalatessa yleensä hyvin rauhallinen, kuin kone”, Sormunen kertoo.

Sormusen tuoreimmissa töissä toistuvat usein erilaisiin kärsimystä tai kontrollin menetystä ilmaiseviin asentoihin kipristyneitä alastomia naisia. Tauluissa on paljon symboliikkaa.

”En mielelläni selitä töitäni auki, sillä pelkään kertovani vahingossa aivan liikaa. Kerran annoin haastattelun taiwanilaiseen taidelehteen ja puhuin pitkät pätkät siitä, millaisia diagnooseja voisin antaa itselleni. Jälkeenpäin kadutti”, Sormunen kertoo.

Sen Sormunen toteaa, että työt ovat hyvin henkilökohtaisia ja suurin osa tuoreista teoksista on tietynlaisia omakuvia.

”Mielestäni kerron sisäisestä maailmastani jo hirveän paljon töissäni. Taiteeni on eräänlaista ekshibitionismia”, Sormunen kertoo.

“Elegy for Witches and Sluts”, vesiväri ja guassi, 2017.

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone