Säntillinen todellisuuspako

Isidro Ferreriä on luonnehdittu visuaaliseksi runoilijaksi ja graafiseksi tarinankertojaksi. Syyskuussa hän saapuu pitämään mestarikurssia suomalaisille kuvittajille.

Teksti: Suvi Ollila
Kirjoitusaika: 6.9.2017

Teatterimaailmasta graafisen suunnittelun ja kuvittamisen pariin kolmisenkymmentä vuotta sitten siirtynyt Isidro Ferrer kertoo olleensa kouluajoista asti kiinnostunut kaikesta visuaaliseen ilmaisuun liittyvästä.

Teatteritausta näkyy Ferrerin työssä selvästi.

”Omasta mielestäni juuri graafisen alan opintojen puuttuminen antaa minulle vapauden käyttää elementtejä, kuten näyttämötaiteista lainattuja viittauksia, tavalla joka on omiaan luomaan aivan omanlaisensa ilmaisullisen universumin.”

Ferrer teki näyttelijänopintojen ohella sarjakuvia, fanzine-lehtiä ja graafisia toimeksiantoja eri julkaisuihin.

”Opiskeluni ajoittuivat juuri Francon diktatuurin päättymistä seuranneeseen, äkillisestä vapaudesta päihtyneeseen vastakulttuurisen liikehdinnän aikaan, jolloin edellytykset eri ilmaisumuotojen sekoittamiselle olivat erityisen otolliset. Olin myös mukana tuohon aikaan voimakkaasti vaikuttaneessa la movida madrileña -liikkeessä”, Ferrer kertoo.

Erilaisten ilmaisullisten kokeilujen tuloksena Ferrer päätyi lopulta ansaitsemaan elantonsa kuvittajana ja graafikkona. Uran kannalta hyvin tärkeä oli puolentoista vuoden harjoittelujakso arvostetun espanjalaisen graafikon Pere Torrentin, ’Peretin’, studiossa 1980-luvun lopussa.

Ferrerin työssä tyypillisiä teemoja ovat erilaiset naamiot ja kasvot, jotka hänen mukaansa eivät pelkästään viittaa teatteriin, vaan ovat myös kunnianosoituksia hänen suuressa arvossa pitämilleen Pablo Picassolle ja Saul Steinbergille. Taiteellisia referenssejä Ferrerillä on satoja, mutta tämänhetkisessä työssään tärkeimmät ovat hänen omia läheisiä ystäviään: oppi-isä Peret, Pep Carrió, Alejandro Magallanes ja Carlos Grassa Toro. Näistä viimeksimainittu on kirjailija, jonka kanssa Ferrer on viimeisen 25 vuoden aikana toimittanut kaikkiaan parisenkymmentä kirjaa.

 

 

Ferrer ei mielellään määrittele töitään, mutta hän suostuu kuvailemaan työskentelyään todellisuuspaoksi. Ferrer on todella kiinnostunut surrealismista, joka näkyy hänen töissään. Toisaalta naivistiset, primitiiviset ja ekpressionistiset elementit ovat hänelle tyypillisiä. Kaikkea Ferrerin työskentelyä kuitenkin leimaa leikkisyys. Hän sekoittaa vallattomasti erilaisia tekniikoita, tyylejä ja rekistereitä.

”Vuosien saatossa kuvallinen kerrontani on kypsynyt. Haluan silti edelleen välttää varman päälle pelaamista, sillä juuri epävarmuus mahdollistaa odottamattoman lopputuloksen syntymisen”, Ferrer kertoo.

”Työskentelymetodini perustuu muiden surrealistien tapaan objektiiviseen sattumanvaraisuuteen ja odottamattoman lopputuloksen mahdollistamiseen.”

Työssään Ferrer pyrkii löytämään yhtymäkohtia eri elementtien, merkitysten ja materiaalien välillä. Työhuonettaan hän nimittääkin kuriositeettikabinetiksi. Hän myös ulkoistaa mielellään työosuuksia eri alojen erikoisosaajille.

”Olen tehnyt yhteistyötä muun muassa lasipuhaltajien, puuseppien, kemistien ja leipurien kanssa. Tällä tavalla syntyvä lopputulos on ainutlaatuinen tietojen, taitojen ja kokemusten summa.”

 

Jaottelu kaupallisten ja taiteellisten projektien välillä on Isidrolle yhdentekevä. Työtehtävästä riippumatta hän antaa kaikkensa ja pyrkii aina persoonalliseen ja tunnistettavaan lopputulokseen.

Inspiraationlähteistä kysyttäessä Ferrer toteaa, että inspiraatio on amatöörien hommaa.

”Me ammattilaiset yksinkertaisesti menemme joka päivä töihin”, Ferrer töksäyttää.

Tällä hän haluaa korostaa sitä, kuinka määrätietoisella, sisukkaalla ja säännönmukaisella työskentelyllä päästään parhaisiin tuloksiin myös luovalla alalla.

Huikentelevaisen taitelijan stereotypia istuukin huonosti hyvin säntilliseen Ferreriin. Hän kertoo tekevänsä työhuoneellaan töitä joka päivä aamuyhdeksästä puoli kolmeen ja neljästä iltakahdeksaan.

”Työskentelymentaliteettiani voisi sanalla sanoen kutsua stahanovilaiseksi (toimituksen huomio: Neuvostoliiton ihannetyöläiseksi). Työskentelen todella keskittyneesti jo siksikin, että en omista kännykkää, enkä tuhlaa aikaani sosiaalisessa mediassa lainkaan”, Ferrer kertoo.

Tietokoneisiin ja digitaalisuuteen Ferrer suhtautuu muutenkin torjuvasti ja korostaa kiinnostavien asioiden löytyvän aivan muualta, kuten luonnosta, kirjallisuudesta, teatterista tai musiikista.

 

Tehokkaiden työhuonejaksojen vastapainona Ferrer matkustaa paljon. Hän on kysytty vierailija ja viettää kolmisen kuukautta vuodesta ulkomailla näyttelyiden, konferenssien ja mestarikurssien parissa.

”Matkustelukin on minulle työtä, mutta luonteeltaan hyvin erilaista. Minulla on aina mukanani muistivihko, joihin tallennan matkan aikana saamiani ideoita ja oivalluksia. Näistä vihkoista ammennan sitten myöhemmin materiaalia töihini.”

Suomalaisille kuvittajille syyskuussa mestarikurssia pitämään tulevalle Ferrerille Suomi ei ole ennestään tuttu, mutta hän sanoo olevansa todella kiinnostunut Pohjoismaista. Ferrer kertoo yllättäen olevansa innokas hiihtäjä.

Mestarikurssilla käsitellään Ferrerille läheistä sattumanvaraisuuden teemaa.

”Työskentelyn lähtökohtana ovat näennäisen hyödyttömät, käytöstä poistetut materiaalit, joille haluan osoittaa uuden käyttötarkoituksen”, Ferrer valottaa.

”Tarkoitus ei ole opettaa osallistujille mitään, vaan pikemminkin pyrkiä pois kaikesta dogmaattisuudesta. Tavoite on tarjota yhteiselle kokemukselle alusta, josta käsin syntyy toivottavasti jotakin uutta ja yllättävää. Olennaisen tärkeää on kokemuksen intensiivisyys ja elämyksellisyys.”

Jos oikein hyvin käy, kurssin osallistujat saavat kokea, mitä Ferrer tarkoittaa, kun hän kertoo hengittävänsä sormillaan.

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone