Tarvitsenko apurahahakemukseen suosittelijoita?

“Apurahoja haettaessa kysytään yleensä suosittelijoiden lausuntoja. Kuinka tärkeitä suosittelijat henkilökohtaisissa apurahoissa oikeasti ovat?” Kuvitustietäjä Martta Karma vastaa kuvittajien kysymyksiin.

Kirjoitusaika: 11.12.2016

Selvitin asiaa Taiteen edistämiskeskuksesta, Suomen kulttuurirahastolta, Koneen säätiöstä ja Kordelinin säätiöltä. Taiteen edistämiskeskuksen Henri Terho kertoi Kuvittajat ry:n apurahaillassa, että heillä suosituksilla ei ole kuvitushankkeiden kohdalla juurikaan merkitystä. ”Sanoisin päälinjana, että meille suosittelijat eivät ole oleellisia. Kyllä ne ovat ne omat näytöt, joilla on painoarvoa”, Terho kertoi. Suomen kulttuurirahastolta kerrotaan, että suosituksilla on merkitystä erityisesti tieteen hakemuksissa, ei niinkään taiteessa. ”Toki aloittelevalle taiteilijalle lausunto hakemuksen tukena voi olla kullan arvoinen”, Suomen kulttuurirahaston kulttuurisihteeri Jaana Leivo kuitenkin lisää. Koneen säätiöstä todetaan, että etenkin väitöskirjatyötä koskevissa apurahahakemuksissa työn ohjaajan tai muun työn hyvin tuntevan henkilön täyttämä lausuntolomake on tärkeä. Myös muihin hakemuksiin voi lisätä suosittelijan, mutta taiteen hakemuksissa ne eivät ole erityisen oleellisia. Kordelinin säätiöllä kirjallisuuden apurahaan voi lisätä suosituskirjeen, mutta se on vapaaehtoinen. Taiteen hakemuksissa suosituskirjettä ei edes mainita liiteluettelossa. Kuvittajat ry:n apurahoja haettaessa suosittelijoita ei tarvita. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että suositusten hankkiminen ei usein ole vaivan arvoista kuvituksen apurahoja haettaessa. Sen sijaan erityisen tärkeitä ovat selkeästi laadittu toimintasuunnitelma ja oman ammattiosaamisen osoittaminen. Ei kannata ikinä olettaa, että valitsijat tuntisivat automaattisesti hakijan aiemmat ansiot. Vaikka olisi kuinka menestynyt ja nimekäs, oma tausta ja hankkeen suunnitelma täytyy silti selittää, mikäli toivoo saavansa rahoitusta.

Julkaistu Kuvittajassa 4/16.

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone