Väriä elämään

Pipsa Pentin kuvakirja inspiroi lapsia väriopin äärelle.

 

Teksti: Päivi Heikkilä-Halttunen
Kirjoitusaika: 9.6.2020


Pipsa Pentti: Lyyli ja karmea värinkäsitys (Otava 2020).


Lapsena rakastin kirjoja, jotka oli kuvitettu itselleni tutuilla välineillä, kuten puuväreillä tai vahaliiduilla.

Yksi suosikkini oli virolaisen Ellen Niitin Pille-Riinin tarinat, jossa oli Vive Tollin sävykäs puuvärikuvitus.

Kaija Pakkasen satukokoelma Minä kerron, piirrä sinä oli suorastaan radikaali, sillä johdannossa kirjailija kehottaa lasta täydentämään Maija Karman viitteellisiä kuvituksia.

Zinken Hoppin lastenromaanissa Taikaliitu Jukka löytää kadulta noidan taikaliidun. Jukan lauta-aitaan tekemä piirros tulee eläväksi ja Jukka saa kaverin.

Muutama vuosi sitten löysin Aaron Beckerin sanattoman kuvakirjan Journey, jossa tyttö pääsee piirtämällä kiehtovalle matkalle.

Nämä muistot suorastaan vyöryivät mieleeni Pipsa Pentin Lyyli ja karmea värinkäsitys -kuvakirjan äärellä.

Edellisessä osassa Lyyli ja hurja Paperi-hukka litteä paperi muuntui kollaasikuvituksessa kolmiulotteiseksi ja moneen käyttötarkoitukseen sopivaksi. Myös tässä jatko-osassa seikkailu käynnistyy keskushenkilön piirtämistä hahmoista.

  

Lyylin harmoninen elämä menee raiteiltaan, kun hänen piirtämänsä Tyyppi ilmoittaa, että jokaviikkoinen värityskirjakerho on peruutettu. Lyyli ei kuitenkaan lamaannu, vaan nappaa värikynänsä ja yrittää palauttaa metsän kadonneet värit.

Pipsa Pentti haluaa tietoisesti rikkoa perinteisen kuvakirjakerronnan rakennetta. Hänen hahmonsa ovat aina tietoisia kuvitteellisuudestaan ja kuvakirjoja voisi kutsua jopa postmoderneiksi ja metafiktiiviksi. Pentti leikkaa hahmoja irti mielivaltaisesti lapsen alkuperäisestä piirroksesta.

Aikuinen lukija ja kuvan katsoja heltyy nähdessään kollaasielementtinä lasten piirroksia.

Lapselle ne voivat – tulkintani mukaan – myös synnyttää kaikkivoipaisuuden tunteen, kun lapsen tyylitelty ja siekailematon ilmaisu on nostettu tasa-arvoiseksi aikuisen taiteellisen kuvituksen rinnalle.

Aikuisena kuvakirjan tulkitsijana olen myös utelias: kuka on oikeasti piirtänyt lasten piirrokset ja kenellä on niihin tekijänoikeus?

Tällaisen teoretisoinnin voi toki heittää roskakoriin ja keskittyä nauttimaan tavasta, jolla kuvakirja johdattaa värioppiin, väriympyrän logiikkaan sekä värien erilaiseen merkitykseen vaikkapa huomioinnissa ja maastoutumisessa.

Pipsa Pentti kieputtelee sanoja ja leikkii suomen kielen ilmaisuilla.

”Öisin otan värikylpyjä ja näen sinisiä unia. Päivisin olen viherpeukalo ja taivaanrannanmaalari. Iltaisin kerron väritettyä totuutta ja latelen valkoisia valheita”.

Luova ajattelu ja pidäkkeetön itseilmaisu vievät mukanaan, kunhan aikuinen kanssalukija antaa lapselle riittävästi aikaa värien ällistelyyn.

Lisää artikkeleita

Share: