Löydä kuvittaja

Elina Rajala

Hei! Olen Elina Rajala, Helsingistä käsin työskentelevä, graafikon ja sarjakuvapiirtäjän koulutuksen saanut kuvittaja.

Teen monipuolisesti kuvitusta eri yhteyksiin, mutta eniten minua on työllistänyt kuvittajana lehtikuvitukset. Lisäksi olen tehnyt yrityksille hahmosuunnittelua ja kampanjamateriaalia sekä visuaalisia ilmeitä kuvituksen keinoin.

Mielestäni parhaimmillaan osuva kuvitus tukee tekstiä niin, ettei sitä enää osaa ajatella ilman kuvaa, mutta samalla kuvituskuva toimii myös itsenäisenä teoksena. Vahvuuteni on rouhea viivankäyttö ja muotokuvat. Pyrin tuomaan hahmoihini inhimillisyyttä.

Olen erikoistunut muotokuviin ja karikatyyreihin.

Ylioppilaslehti, Vihreä Lanka, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Grafia ry, Journalistien Liitto, Sanomalehtien Liitto, F-tuotanto Oy, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry, Kaupunkiliikenne oy, HKL, Suomen Voimisteluliitto Ry, Suomen Purjehdus ja Veneily Ry, Keskisuomalainen Oyj Aikakauslehtiyhtymä, Suomen Tennisliitto, Tyttöjen talo, Mainostajien liitto, Suomen Pakolaisapu Ry, Schildts förlags Ab, Sanoma Magazines Finland

"Rajala tarttui toimeen nopeasti ja poimi oleelliset asiat polveilevista keskusteluistamme. Hän tuotti vivahteikkaat sekä erittäin laadukkaat kuvitukset tärkeään juttusarjaan ja tavoitti töidensä kohteista mielestäni jotakin oleellista. Rajalalla on korkeat standardit omaa työtään kohtaan. Hän viilasi kuvitukset viimeisen päälle sovittuihin formaatteihin ja toimitti ne hyvissä ajoin. Kommunikointi oli mutkatonta ja helppoa, ajatusten pallottelu vaivatonta ja virkistävää. Kiitos yhteistyöstä!"

– Antti Lehtonen / ulkoasutoimituksen esihenkilö / Ilta-Sanomat

”Elina Rajala on tehnyt yhdeksän vuoden ajan kuvituksia palstallemme, joka käsittelee media-alaa koskevaa tutkimusta. Alkuun kuvituksena oli karikatyyri haastatellusta. Niissä Elina oli todellinen ammattilainen: kuvitukset olivat kohteensa näköisiä menemättä pilailun puolelle. Myöhemmin Elina on ideoinut lukuisia osuvia tapoja hahmottaa media-alan ilmiöitä kuvituksissa – siitä huolimatta, että aiheet ovat enemmän tai vähemmän koskeneet abstrakteja digimaailman asioita tai näyttöpäätteellä tehtävää toimitustyötä. Kaikissa vuosiin osuneissa erikoisolosuhteissa kuvat ovat valmistuneet sovitussa ajassa.”

– Riikka Virranta, Suomen Lehdistö -lehden päätoimittaja