Löydä kuvittaja

Johanna Rojola

Hei! Olen Johanna Rojola. Näennäisen huolettoman viivani pohjana on vuosia klassisen piirustuksen opiskelua. Olen valmistunut sarjakuvataiteilijaksi Angoulêmen taidekoulusta. Lisäksi olen opiskellut kuvataiteita ja graafista suunnittelua.

Vuosina 2009–2017 pääasiassa opetin, mutta nyt olen palannut piirtämisen pariin. Pidän erityisesti työskentelystä osana työryhmää.

Kuvitus- ja sarjakuvatöiden lisäksi minulla on runsaasti kokemusta erilaisten soveltavan taiteen työpajojen ja koulutusten vetämisestä. Minulta luonnistuvat esim. kuvakerronnan editointikoulutukset ja kollektiiviset pienlehtipajat ideoinnin tueksi.

Tammen nuortenkirjat, Kutikuti ry., Suomen pakolaisapu, Etelä-Suomen Sanomat, Maailman kuvalehti, Ydin-lehti, Otavan oppimateriaalit

Katso lisää kuvituksia näistä kategorioista