Löydä kuvittaja

Karoliina Pertamo

Hei! Olen Karoliina Pertamo. Olen opiskellut kuvataidetta Suomessa ja Ranskassa ja päätynyt kuvittajaksi 2009. Teen kirja- ja lehtikuvituksia eri ikäisille lukijoille, lisäksi kortteja ja julisteita ynnä muuta mihin vaan kuvaa tarvitaan.

Puhun sujuvasti ranskaa ja englantia. Hiukan takeltelevalla ruotsillani olen pärjännyt myös ruotsinkielisten kirjojen kuvittajana.

Olen ollut Rudolf Koivu -palkinnon finalisti 2012 sekä saanut Pohjoismaiden Neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoehdokkuuden 2014, Finlandia Junior -ehdokkuudet 2014 ja 2015 ja Runeberg Junior -ehdokkuuden kahdella kirjalla 2020. Lisäksi olen ollut yhtenä Suomen edustajana Bratislavan kuvitusbiennalessa useana vuonna.

Kirjakuvissa painotan tunnelmaa värimaailman kautta. Kirjojen lisäksi mm. nopeampitempoiset lehtikuvitukset innostavat minua tutkimaan uusia aiheita ja etsimään oikeita tapoja esittää niitä. Tunnen hyvin luontoa ja olen intohimoinen puutarhuri ja palstaviljelijä.

Mm. Karisto, Kustantamo S&S, Teos, Tammi, Otava
Akavan Erityisalat, WWF, Otavamedia, Diabetesliitto, Orimattilan kaupunginkirjasto.

"Olen tehnyt Karoliinan kanssa yhteistyötä kahdesti, esitemateriaalissa ja luontopolun kuvituksessa. Pidän todella paljon Karoliinan tyylistä – sadunomaisen kauniit, mutta silti realistiset kuvat sopivat hienosti luontoaiheisiin! Karoliinan kanssa on helppoa hoitaa asioita, ja hän on ymmärtänyt puolesta sanasta, millaista kuvaa ajan takaa."

– Eeva-Liisa Korpela, suojeluasiantuntija, WWF Suomi

"Olemme tehneet Karoliinan kanssa yhteistyötä kuvitusten merkeissä jo useiden vuosien ajan, aina mutkattomasti ja luotettavasti. Hän on selvittänyt toiveemme ideointia varten ja työn edetessä kuunnellut ehdotuksiamme erilaisten kokeilujen ja muutosten osalta. Tavoitteena on usein ollut myös kuvitusten monikäyttöisyys ja pitkäikäisyys. Aiheiltaan hyvinkin erilaiset kuvitusprojektit ovat hoituneet nopeasti ja onnistuneesti alusta loppuun, ja kuvitukset ovat keränneet ilahduttavan paljon positiivista palautetta."

– Pirjo Leppänen, markkinointipäällikkö, Akavan Erityisalat