Leena Kisonen
Moi! Olen Leena Kisonen, Lontoossa asuva suomalainen kuvittaja. Olen erikoistunut skandinaaviseen kuvitustyyliin, joka sopii erityisesti tuote-, pakkaus- ja brändikuvituksiin.
Tyylini on positiivinen, rohkea ja leikkisä. Erityisesti värit ja niiden poikkeavat yhdistelmät ovat tärkeä osa työskentelyäni. Kuvitukseni syntyvät yhdistämällä paperista leikattuja elementtejä digitaaliseen jälkeen. Töissäni on aina jotain käsintehtyä, vaikka lopputulos onkin useinmiten digitaalinen. Haluan tarjota asiakkailleni kuvitusteni kautta erottuvuutta ja hyvää energiaa.
Teen töitä kansainvälisesti asiakkailleni Suomessa, Euroopassa, USA:ssa ja Aasiassa. Työkieleni ovat suomi ja englanti. Olen muun muassa suunnitellut kuvituksia MyToys-lastenbrändille ja luonut visuaalisen ilmeen Lilkille, kasvipohjaiselle maidolle.
Töitäni ovat palkinneet esimerkiksi 3 x 3 Mag, Applied Arts Awards ja Folio Awards.
Kuulen mielelläni uusista yhteistyöideoista - ota yhteyttä jos tyylini tuntuu sopivalta projektiisi!
Olen erityisen hyvä pakkaus-, tuote- ja brändikuvituksessa. Työskentelen yhdistelemällä käsintehtyä paperileikkausjälkeä digitaalisiin vektoreihin. Lopulliset kuvitukseni ovat digitaalisia ja niitä voi helposti soveltaa erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Google, Snapchat, Facebook, Lilk, Posti, Refinery29, Finnair, MyToys, Atlassian, Isetan Mitsukoshi, Intercom, Helsinki Design Week, Unilever, Kubo Agency, Putinki
Brändihahmot / MyToys
Berliiniläinen designtoimisto Strichpunkt palkkasi minut suunnittelemaan kuvitettuja hahmoja MyToysille, joka on Euroopan saksankielisen alueen suurin lasten brändi. Hahmot olivat osa MyToysin laajaa brändiuudistusta, josta Strichpunkt oli vastuussa.
Tehtävänanto oli suunnitella kokoelma hahmoja, jotka ilmaisevat iloa. Ilo on MyToys-brändin ydinarvo ja sen tulee näkyä koko brändin viestinnässä. Ratkaisuni oli suunnitella viisi leikkisää hahmoa, joita pystyy muuntelemaan erilaisiin käyttötarkoituksiin. Suunnittelin hahmot läheisessä yhteistyössä Strichpunktin designtiimin kanssa.
Loin hahmoille yhteensä 96 erilaista tunnetilaa, joita voi käyttää MyToys-brändin viestintätarpeisiin monilla eri alustoilla. Tämän lisäksi loin 23 erilaista ikonia samalla tyylillä kuin hahmot. Nämä yhdessä rakensivat pohjan MyToysin kuvituskirjastolle, jota voi jatkossa laajentaa brändin tarpeiden mukaan.

Pakkauskuvitus ja logosuunnittelu / Lilk
Pakkauskuvituksia ja logo kasvipohjaiselle Lilk-maidolle.
Lilk on kotoisin Itä-Lontoosta ja brändin maidot tehdään sekoittamalla erilaisia kasvipohjaisia ainesosia, kuten esimerkiksi kauraa, kvinoaa ja kookosta.
Käsintehdyt leikkisät kuvitukset auttavat Lilkiä erottumaan kilpailijoistaan lämpimällä ja ystävällisellä muotokielellä.
Pakkausten värit ovat inspiroituneet Iso-Britannian perinteisten maitotölkkien väreistä. Tämä tuo pakkauksiin tuttuuden tunnetta nykyaikaisten elementtien ohella.
Lilk-logo on pyöreä pilvi, jonka sisällä on käsin piirrettyjä paksuja kirjaimia. Logon inspiraationa on englantilainen sanonta ”having a cloud of milk in your tea”.

Digitaalinen lahjakortti / Giftee
Animoituja kuvituksia digitaalisiin lahjakortteihin japanilaiselle Gifteelle.
Giftee on nettikauppa, jossa voi ostaa erilaisia digitaalisia lahjoja. Lahjan voi lähettää kenelle tahansa lyhyen viestin ja personalisoidun kortin kera.
Digitaalinen lahjakortti / Giftee
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Joulupakkaukset / Cosnova
Jouluaiheisia meikkipakkauskuvituksia amerikkalaiselle meikkibrändi Cosnovalle.
Pakkaukset ovat suunnattu nuorille naisille ja ne sisältävät maskaroita ja huulikiiltoja. Tehtävänä oli luoda pakkauksiin kuvituksia, jotka olisivat samaan aikaan jouluisia ja trendikkäitä.

Frutta / Oma-aloitteinen työ
Sadonkorjuu-aiheinen kuvitus, joka on ottanut inspiraationsa erilaisista kasviksista ja hedelmistä.
2023 seinäkalenteri / Putinki
Kuvitussarja Putingille vuoden 2023 seinäkalenteriin, jonka aiheena on skandinaavinen tapa viettää aikaa kotona. Kuvitukset kuvaavat erilaisia kotoisia puuhia, kuten esimerkiksi neulomista, puutarhanhoitoa ja kirjanlukuhetkeä.
Kalenterin voi ostaa Putingin nettikaupasta.

Juliste / Fine Acts
Projektin tehtävänantona oli suunnitella iskevä juliste, joka käsittelee ihmisoikeuksia toiveikkaasta ja positiivisesta näkökulmasta.
Juliste / Fine Acts
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Tsuki no usagi / oma-aloitteinen työ
Kiinalaisen kalenterin jäniksen vuotta 2023 juhlistava kuvitus.
Kuvitus on löyhästi inspiroitunut japanilaisesta tsuki no usagi -kansantarinasta. Sen mukaan jänis asuu kuussa ja valmistaa siellä mochi-kakkuja. Kuvituksen jänis leijailee avaruudessa kohti tuntematonta uutta vuotta ja sen tuomia tapahtumia.
Tsuki no usagi / oma-aloitteinen työ
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Pakkaus / Les Mignons
Feminiinisen ja leikkisän pakkauksen suunnittelu Les Mignons -leivosmymälälle Seoulissa, Etelä-Koreassa.
Les Mignonsia pyörittävät kaksi siskosta, Seora and Minyoung. He valmistavat yhdessä herkullisia, upeita leivonnaisia. Heidän makeiden luomustensa makumaailma heijastuu kepeästi suunnittelemieni pakkausten tyyliin ja väreihin.

Kampanjakuvitus / Refinery29
Leikkisä ja värikäs kampanjakuvitus Refinery29-sivuston joululahjaoppaaseen.
Kuvitus koostuu erilaisista söpöistä lahjoista: pikkuleivistä, kosmetiikasta ja pörröisistä hatuista. Kuvitus rakennettiin istumaan sekä desktop- että mobiilisivustoille.

Ystävänpäiväpostimerkkiarkki / Posti
Värikkäitä, mieltä nostattavia kuvituksia Postin ystävänpäiväpostimerkkeihin ja kampanjaan.
Merkkiarkissa on viisi erilaista postimerkkiä ja sen nimi on ”Kaverijuttuja”. Se ylistää kaikkia ystäviä lähellä ja kaukana.
Postimerkkien lisäksi suunnittelin arkkiin sopivan First Day Cover -kirjekuoren ja leimasimen. Ne luovat yhdessä keräilykokonaisuuden, joka juhlistaa merkkien julkaisupäivää.
Kuvituksia käytettiin myös Postin koko Suomen laajuisessa mainoskampanjassa, joka näkyi esimerkiksi TV:ssä ja katumainoksissa.
Merkit ovat myynnissä Postin nettisivuilta: https://shop.posti.fi/tuote/kaverijuttuja