Keanne van de Kreeke
Hei, olen Hollannissa syntynyt, 1999 Suomeen muuttanut herkkäsyinen taiteilija. Minun töissä mielikuvitus antaa arjelle siivet. Toimin de Kreeke kuvittajana, kuvataiteilijana sekä erilaisissa yhteisötaideprojekteissa. Työni voi nähdä niin satukirjoissa, oppimateriaaleissa kuin julkisessa paikoissa niin kuin teatterissa.
Taiteeni syntyy arjesta, unelmista, naiseudesta, luonnosta ja mielikuvituksesta, ja siinä on aina jotain melkein maagista. Teosten maailmassa on rauha, läsnäolo ja luonnosta kumpuava elämänvoima. Tavoittaen ihmisen yhteyden johonkin suurempaan: luontoon, sisimpään, elämän kulkuun, aikaan. Mukana on kuitenkin myös häivähdys varjoa: ulkopuolisuus.
Käytän akvarelleja, akryylivärejä, kyniä, ecoline, tusseja ja pastellivärejä uudella tavalla. Työskentelen myös jonkin verran digitaalisesti.
Työssäni avautuu lämmin ja suvaitsevainen mielikuvituksen maailma. Sellainen, jossa asioita voi katsoa uudella tavalla. Usein teokset lähtevät arjen pienistä yksityiskohdista, jotka mielikuvitus nostaa toiselle tasolle.
Metsän kätköissä, vihreyden keskellä syntyy yhä persoonallista, helposti lähestyttävää taidetta.
“Toivon, että taide tuo rohkeutta katsoa asioita eri perspektiivistä ja hyväksyä eri tapoja nähdä ja tehdä asioita. Aina tarvitaan uusia näkökulmia, vaikka usein haluaisimme, että asiat pysyisivät samanlaisina.”
Vahvuuteni on erilaisten materiaalien käyttö projektin mukaan (mixed media). Käytän pääasiassa vesipohjaisia materiaaleja, mutta työskentelen myös osittain digitaalisesti.
Pidän haasteesta. Kuvittelin monia pienempiä esineitä, kuten kortteja, julisteita, kirjoja jne. sekä seiniä, busseja ja aurinkopaneeleita.
Tunnen usein vetoa aisti-/tuntepohjaisiin ja luontoa ja ympäristöä tukeviin projekteihin.
Paletti oy, Kustannus oy Pieni karhu, Auraco ry, Tanssiteateri Hurjaruuth, Lasten Keskus, De keure publishing, Artus Publishing, Tammi, Sammako oy, Toinen Keksi oy, Design Hill oy, Salon kaupunki+ kirjasto, Someron Kaupunki+ kirjasto, Mäkelä oy, Otava, Clavis, Het Punt, Taito lehti, Kaartje2go, Sid Hille, Nurinpäin (teatteri), Taike, Werkaandemuur, Kuvatapetti oy, Alkumaa oy, Someron Kiirunkoulu, Kaarin Seurakunta, Habenu bvba, Taito Varsinais Suomi, De Vormgeverij, Sanik, Perhekoti Peikonpesä, Armfeltin koulu (Halikko), Suomen Latu, Myllylahti oy, Soltech, Illoinen Heppu, Kvaliti oy
HAVU JA TUNTEMATON TALO, Veera Vähämaan kanssa, käsikirjoitus 2023
HAVU JA TUNTEMATON TALO, Veera Vähämaan kanssa, käsikirjoitus 2023
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Etsivatoimisto Muro, sarja, Myllylahti oy 2020-2023

Kirjakuvitus, Mies jonka pyllyn tilalla on hylly, Bod, omakustanne, Hermanni Koppala
Kirjakuvitus, Mies jonka pyllyn tilalla on hylly, Bod, omakustanne, Hermanni Koppala
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.