Tiina Eräpuu: Susiakan surukirja

Kirjoitusaika: 4.10.2017

Kuvitusnäyttely 6.10. – 31.10.2017

Näkyvyys-galleria, Porthaninkatu 9, Helsinki

Läheisen vakava sairastuminen muuttaa hetkessä koko elämän. Helsinkiläinen graafikko ja kuvittaja Tiina Eräpuu kertoo Susiakan surukirjassa omakohtaisesti elämän sattumanvaraisuudesta ja ihmisen keskeneräisyydestä. Teoksen laaja tunneskaala ulottuu syvästä tuskasta hämmennykseen ja toisaalta hupaisiinkin pikku havaintoihin arjessa. Kirjan tavoitteena on tehdä vaikeasti lähestyttävät kokemukset näkyväksi sanoin ja kuvin. Syöpäpotilaan sairauskertomus on kuvattu vierelläkulkijan näkökulmasta. Teksti sisältää myös potilaan kokemuksia omin sanoin sekä pohdintaa puolison kuoleman jälkeiseltä ajalta.

Haluan kirjallani tehdä näkyväksi vakavasti sairastuneen ihmisen ja hänen lähipiirinsä arjen mullistumisen, sekä osallistua keskusteluun jokaisen oikeudesta inhimilliseen saattohoitoon ja arvokkaaseen kuolemaan. Jokainen meistä joutuu elämänsä myötä kokemaan kuolemaa. Kirja on tarkoitettu sekä vertaistueksi että ihmisille joita tämä aihe ei ole vielä kohdannut. Kirjan kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja se kulkee helposti mukana. Siihen voi myös aina palata. Tärkeä lukijaryhmä ovat myös ne tahot, jotka työnsä puolesta kohtaavat kuolevia ja heidän läheisiään.

Yksinnukkuja

Kirjan kuvitus koostuu suurimmaksi osaksi metalligrafiikan menetelmillä ja niiden yhdistelmillä toteutetuista kuvista. Kuva-aiheet toistuvat ja muuntuvat, kuten tarinan tilanteetkin. Suurin osa kuvista on tehty puolison sairauden aikana ja osa myöhemmin, kirjan kirjoittamisen rinnalla.

Olen tehnyt ”susiakan päiväkirjakuvia” koko susipariskunnan – kuten meitä kutsun – parikymmenvuotisen tarinan ajan.

Koti

Työskentely grafiikanpaja Tallilla on ollut kirjan tekijälle henkireikä kaiken keskellä. Taiteellisella työskentelyllä on ollut tärkeä osa mielenmyllerrysten käsittelyssä. Kuparilaatan työstö tarkkuutta vaativine käsityövaiheineen on parhaimmillaan kuin meditaatiota. Mieli tyhjenee käden liikkeen kautta vahvoiksi tai herkiksi viivoiksi, luopumisen tuskasta tummaan valoon.

Voit ostaa kirjan näyttelystä. Sen voi myös tilata suoraan tekijältä tai hankkia hyvin varustetuista kirjakaupoista. Helsingissä sitä myyvät mm.

Nide kirjakauppa, Fredrikinkatu 35

Kirjaverstas, Työpajankatu 2, Teurastamo

Galleriamyymälä 7. dream, Museokatu 7

Kiveltänousija

Näyttelyssä ovat esillä kirjan originaalikuvitukset.

Osa teoksista on myynnissä. Hinnat 180 € – 480 €

Tarkemmat tiedustelut suoraan tekijältä:

Tiina Eräpuu

amuri.tiina(at)gmail.com

p. 050 584 6230

 

Arkisto

2018
Kesäkuu

Ricardo Cavolon mestarikurssi kuvittajille elokuussa

Toukokuu

Olematon Olga -näyttelyn avajaiset ja Kohtaa kuvittaja: Satu Kettunen

Kuvittaja-klubi Helsinki kokoaa kuvittajat piirtämään yhdessä

Kuvituksen kevät – Kuvitustaiteen Taike-päivä

Outo laakso -näyttelyn avajaiset ja Kohtaa kuvittaja: Emma Kantanen

Huhtikuu

Runotytöt -näyttelyn avajaiset ja Kohtaa kuvittaja: Annastiina Mäkitalo

Maaliskuu

Tampereen Kuvittaja-klubi vierailee Noora Katon luona

Robotics 101 -näyttelyn avajaiset ja Kohtaa kuvittaja: Ossi Pirkonen

Helmikuu

Kuvittajat mukana Vuoden huiput festivaalissa

Galleria Kuvituksen avajaiset

Tammikuu

Uusi järjestösihteeri ja harjoittelija

2017
Joulukuu

Paper Bee: Dark Visions

Marraskuu

Kuvittajien joulumyyjäiset

Kuukauden kuvittajavieras: Sari Airola

Lokakuu

Näyttelyhaku 2018

Kohtaa kuvittaja Helsingin Kirjamessuilla

Tiina Eräpuu: Susiakan surukirja

Syyskuu

Kuukauden kuvittajavieras: Mira Mallius

Digitarinat-seminaari kuvitusalan ammattilaisille

Elokuu

Kuukauden kuvittajavieras: Ulla Sainio

Isidro Ferrerin mestarikurssi lokakuussa

Näkyvyys-galleria: Nadja Sarell

Heinäkuu

Kesän kuvitusnäyttelyt

Kesäkuu

Kuukauden kuvittajavieras: Keanne van de Kreeke

Paula Troxler luennoi ja kouluttaa Mikkelissä

Mikkelin 11. kuvitustriennale

Toukokuu

Kuukauden kuvittajavieras: Anne Muhonen

Näkyvyys-seminaari Kiasmassa 12.5.2017

Kiertonäyttely: Tarinoiden puisto

Huhtikuu

Jutta Kivilompolo: Don’t feed the animals

Näkyvyys-gallerian avajaisnäyttely

Viisi ihmeellistä aarretta – seikkailu oppikirjojen kuviin

Ulla Sainio: Merenneidot ja vedenalainen maailma

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone