Allekirjoita adressi, jotta tekijän työttömyysturvaa ei leikattaisi tekijänoikeustulojen vuoksi

Luovan työn tekijä, allekirjoita adressi: Ennen työttömyyskautta kertyneet tekijänoikeuskorvaukset eivät saa leikata työttömyyskorvausta. Moni taiteilija on jäänyt työttömäksi, koska esiintymiset, näyttelyt tai muut tapahtumat on koronaviruksen vuoksi peruttu.

                                                                                                                                                                              

Kirjoitusaika: 8.4.2020

Työtön taiteilija on vaikeassa asemassa, sillä hän ei välttämättä saa lainkaan työttömyyskorvausta. Syynä on tekijänoikeuskorvauksien virheellinen yhteensovitus työttömyyskorvausten kanssa: ennen työttömyyskautta kertyneet tekijänoikeuskorvaukset leikkaavat työttömyyskorvausta samalla tavalla kuin työttömyysaikana ansaittu palkka.

Tekijänoikeustuloja ei muutoinkaan nähdä ansiotulojen kaltaisena palkkana, eli ne eivät kerrytä etuuksia ja esimerkiksi erilaisia päivärahoja kuten ansiotiedot. Tämä tarkoittaa, että luovan työn tekijät ovat työttömyysturvassa eriarvoisessa asemassa muiden suomalaisten kanssa.

Lyhty – luovan alan tekijät ja yrittäjät vetoaa yhdessä muiden järjestöjen kanssa, että rakenteellinen ongelma korjataan viipymättä. Tilanne on juuri nyt akuutti. 

Pyydämme nyt sinua, luovan työn tekijä, lukemaan ja allekirjoittamaan tämän tärkeän vetoomuksen Adressit-sivustolla keskiviikkoon 15.4.2020 mennessä.

Siirry allekirjoitukseen.

Arkisto

2020
Kesäkuu

Kuvitus esillä laajasti Mikkelin taidemuseossa

Hyvää juhannusta ja rentouttavaa kesää!

Toukokuu

Harjoittelijaksi Galleria Kuvitukseen?

Avoin haku: Kuvittajien uusi residenssi Kemiönsaaressa

Aliina Kauranne on Vuoden kuvittaja 2020

Mikkelin 12. kuvitustriennaleen osallistuvat kuvittajat

Järjestöjen kannanotto Lapinlahden puolesta

Huhtikuu

Verkkokoulutusta kuvittajille keväällä 2020

Kuvittajien kriisiapurahan sai 106 hakijaa

Lisk Fengin mestarikurssi verkossa

Uusi tekijänoikeuspäivä ©-DAY 25.4.

Allekirjoita adressi, jotta tekijän työttömyysturvaa ei leikattaisi tekijänoikeustulojen vuoksi

Kuvittajat koronaepidemian aikana

Tekijäfoorumi: DSM-direktiivi edellyttää huomattavia parannuksia tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaan

Maaliskuu

Haussa nyt: Kuvittajien kriisiapuraha

Galleria Kuvitus podcast alkaa

Toimisto ja galleria on suljettu, palvelu jatkuu etänä

Tammikuu

New Co-operation with Joseph Binder Award

2019
Joulukuu

Rauhallista joulunaikaa, nähdään tammikuussa!

Mikkelin 12. kuvitustriennalen kilpailukutsu

Marraskuu

Syyskokous valitsi uudet hallituksen jäsenet ja nimitti kunniajäseniä

Kuvittajien toiminta-apurahat 2019

Ehdokkaat Kuvittajat ry:n hallitukseen 2020-2021

Syyskuu

Galleria Kuvituksen näyttelyhaku 2020 avoinna 16.9.-20.10.2019.

Haku alkanut: Ateenan residenssihuoneisto kuvittajille

Elokuu

Matti Pikkujämsän palkintonäyttely 8.9.-27.10.2019

Kesäkuu

Hyvää kesää! Happy Summer Holidays!

Toukokuu

Matti Pikkujämsä is the first Illustrator of The Year

Vuoden Kuvittaja 2019 on Matti Pikkujämsä

Sinisyyttä heijastaen – Tältä näyttää Suomen lippu -postimerkin suunnittelukilpailun voittajatyö

Huhtikuu

Tulossa: Vuoden Kuvittaja 2019

Kuvittajien projektiapurahat 2019

Kuvittajat ry:n tavoitteet tulevan hallituksen ohjelmaan

Maaliskuu

Projektiapurahojen 2019 haku on auki

Postimerkkikilpailu: Suomen lippu

2018
Joulukuu

Joulun aukioloajat ja tapahtumakalenteri 2019

Marraskuu

Kuvittajat ry:n toiminta-apurahat 2018

Kuvittajat ry:n uusi puheenjohtaja on Jani Ikonen

Ehdokkaat Kuvittajat ry:n hallitukseen 2019-2020

Syyskuu

Lista näyttelytiloista kuvittajille

Elokuu

Galleria Kuvituksen näyttelyhaku 2019

Kesäkuu

Toimisto ja galleria lomailevat heinäkuussa

Huhtikuu

Myönnetyt projektiapurahat 2018

Maaliskuu

Kuvittajien projektiapurahat ovat haussa

Helmikuu

Kuvittajat ry avaa uuden gallerian Helsingissä 1.2.2018

2017
Joulukuu

Näyttelyohjelmisto 2018

Kuvittajien uusi koti

Kuvittajat ry:n strategia 2018-2022

Kuvittajat ry jakoi 80 000 euroa toiminta-apurahoina

Marraskuu

Etsimme jäsensihteeriä

Lokakuu

Kuvittajat ry jakoi 80 000 euroa juhlavuosiapurahoina

Kuvittajamatrikkeli 2017 on julkaistu Helsingin Kirjamessuilla

Elokuu

Kuvittajat ry:n juhlavuosiapuraha

Kesäkuu

Mikkelin 11. kuvitustriennalen palkinnot

Toukokuu

Kuvittajat ry:n kunniajäsenet 2017

Myönnetyt projektiapurahat 2017

Kasper Strömman: Näkyvyyden joutsenmerkki

Huhtikuu

Näkyvyys-galleria ottaa kantaa ilmaistyöhön

Tiedote: Kopiostolle valtuutuksen antaneille tekijöille

Sofia Pusan Joutsen voitti Helsingin Kirjamessujen kampanjakuvakisan

Share: