Ehdokkaat Kuvittajat ry:n hallitukseen 2019-2020

Kuvittajien syyskokouksessa valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuorossa ovat: Minna Ainoa, Sari Airola (pj), Jani Ikonen, Anna Emilia Laitinen ja Vesa Valkonen.

Teksti: Heli Halme
Kirjoitusaika: 19.11.2018

Seuraavat kuvittajat ovat asettuneet ehdolle hallituksen jäseniksi ja yhdistyksen puheenjohtajaksi.

 

Terhi Ekebom

Olen helsinkiläinen kuvittaja ja sarjakuvataitelija (TaM, medianomi), joka tekee myös seinämaalauksia. Olen Napa agentuurin tekijä. Kuvituksen kentällä ominta alaani on lehtikuvitus sekä kokeellinen, enemmän taiteellisia vapauksia hyödyntävä kuvanteko. Valmistan parhaillani unieni kuvittamiseen perustuvaa kirjaa ja näyttelyä. Toimin myös kuvituksen opettajana Aalto-yliopistossa. Olen kiinnostunut sekä kuvituksen ammatillisesta asemasta, että ilmaisumuodon mahdollisuuksista visuaalisen taiteen kentällä. Kuvittajat ry:ssä toivon voivani edistää kuvittajien tekijänoikeuksia ja palkkausta, sekä toimia kuvitustaiteen näkyvyyden esiintuomisessa. Aiempi hallituskokemus: Suomen sarjakuvaseuran, sekä Asema kustannus 2000-luvun alussa, tällä hetkellä olen asunto-osakeyhtiömme hallituksessa, sekä Kutikuti ry:n hallituksen varajäsen. Olen ollut Taiken sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunnassa 2015-2016, sekä visuaalisten taiteiden toimikunnassa kaudet 2015-2018.

 

 

Jani Ikonen

Asetun ehdolle Kuvittajat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi ja olen erittäin kiinnostunut syventymään tähän tehtävään. Minulla on usean vuoden kokemus eri yhdistysten hallitustyöskentelystä ja Kuvittajien hallituksessa olen nyt ollut kaksi vuotta sihteerinä. Koulutukseltani olen Taiteen maisteri ja ilokseni olen saanut työskennellä monipuolisten kokonaisuuksien ja projektien parissa erilaisissa rooleissa mm. kuvittajana, opettajana ja kilpikonnana. En osaa suhtautua kuvittamiseen kevyesti, koska sillä on vaikutusta. Puheenjohtajan ensisijainen tehtävä on kuunnella.

 

 

 

Janne Korsumäki

Opiskelin graafista suunnittelua, valmistuin 2004 ja sen jälkeen olen ollut useissa peliprojekteissa ja  kehitysprojekteissa mm. Sulakkeella. Alusta asti olen tehnyt päivätyöni ohella kuvituksia kirjoihin ja tuotteisiin sekä storyboardeja televisiomainoksiin. Olen nyt vuosia työskennellyt lapsuuteni unelman, animaation parissa ensin Roviolla ja nykyään Gigglebug Entertainmentilla sekä Animatricks -animaatiofestivaalin taiteellisena johtajana. Olen mielenkiinnolla seurannut kuinka animaatio on alana kehittynyt Suomessa huimasti ja erityisen kiinnostavaa on ollut nähdä kuinka kuvituksen ja animaation rajapinta on hämärtynyt. Siinä riittää meille tutkittavaa, pohdittavaa ja kokeiltavaa!

 

Antti Kyrö

Moi! Olen 36-vuotias freelancer-kuvittaja ja graafinen suunnittelija ja asun Helsingissä 7-vuotiaan poikani kanssa. Olen tehnyt sekä mainoskuvituksia että epäkaupallisempia lehti- ja kirjakuvituksia ja toiminut aikakauslehti-ad:na, joten kokemusta on myös kuvitusten tilaajana. Olen opiskellut graafista suunnittelua Aalto-yliopistossa ja valmistuin vuonna 2016 taiteen maisteriksi. Sivuaineina ehdin opiskella pelisuunnittelua, animaatiota ja sarjakuvaa. Tällä hetkellä kirjoitan ja kuvitan omaa lastenkirjaa ja teen freelancer-keikkoja enimmäkseen animaation ja liikegrafiikan parissa. Olen rento ja ystävällinen tyyppi, joka tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Luonteeltani olen utelias, asioilleni omistautuva, tunnollinen ja tarkka. Liityin vuosi sitten Kuvittajiin ja lyhyessä ajassa olen vaikuttunut järjestön toiminnasta, yhteisöllisyydestä ja sen jäsenten sydämellisyydestä. Hallituspaikka tarkoittaisi kohdallani mahdollisuutta toimia tämän hienon järjestön eteen. 

 

Anna Emilia Laitinen

Aloitin hallituksessa kolme vuotta sitten ja haen nyt uudelle kaudelle. Olen toiminut hallituksessa kansainvälisenä vastaavana. Pirkanmaan alueen edustajana alleviivaan järjestön tapahtumien saavutettavuutta myös muille kuin pääkaupunkiseutulaisille. Olen kuvittanut mm. kirjoja, pakkauksia, käyttötavaraa, paperitarvikkeita sekä tekstiilejä. Ulkomaisia asiakkaitani ovat esimerkiksi Urban Outfitters, Jacadi Paris, Narumi, Chronicle Books ja kotimaisia Lumene, Havi, Lastensuojelun Keskusliitto sekä Ulkoministeriö. 

 

 

Annastiina Mäkitalo 

Taiteen maisteri, graafikko-kuvittaja. Olen ollut pienestä pitäen intohimoinen piirtäjä ja lapsuuteni unelma-ammatti oli tulla kuvittajaksi. Olen työskennellyt kuvittajana 2000-luvun alusta asti, jolloin aloitin graafisen suunnittelun opinnot ja julkaisin ensimmäisen kuvakirjani. Liityin tuolloin myös Kuvittajien jäseneksi, mutta olen asunut aina muualla kuin Helsingissä, joten päässyt lähinnä hyötymään Kuvittajien toiminnasta apurahojen muodossa. Toimin viimeiset kuusi vuotta mainostoimistoyrittäjänä, jolloin projektini vaihtelivat julkisista taideteoksista kaupallisiin kuvituksiin. Tällä hetkellä olen osa-aikaisessa palkkatyössä graafikkona ja teen freelancerina omia luovia projektejani. Viime keväänä oli Galleria Kuvituksessa esillä kehitysvammaisista tytöistä piirtämäni Runotytöt-muotokuvasarja, joka sai erittäin lämpimän vastaanoton. Asetun nyt ehdolle Kuvittajien hallitukseen, koska haluan oppia lisää tästä alasta ja tutustua paremmin toisiin kuvittajiin sekä päästä vaikuttamaan kuvittajien hyvinvointiin, kuvitustaiteen arvostukseen ja tulevaisuudennäkymiin. Uskoisin että monipuolisesta työhistoriastani ja idearikkaudestani olisi yhdistykselle hyötyä!

 

Ilona Partanen

Olen 32-vuotias helsinkiläistynyt kuvittaja. Valmistuin Lahden Muotoiluinstituutista graafiseksi suunnittelijaksi 2011 ja joulukuussa 2018 valmistun taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta. Olen työskennellyt graafisena suunnittelijana ja kuvittajana vuosien ajan. Nykyään työskentelen miltei ainoastaan kuvittajana ja olen mukana Napa agentuurissa. Perinteisten kirja- ja lehtikuvittamisen ohella minulla on kokemusta erilaisten isojen pintojen suunnittelusta, kuten tapettien ja teippauksien kuvittamisesta sisustusarkkitehtitoimiston alaisuudessa sekä seinämaalausten toteuttamisesta katutaidekolletiivissa. Olen luonut Sykkyrämyyrä-hahmot, joista kertova esikoisteokseni ilmestyi syksyllä 2018. Kuvittajien hallituksessa haluaisin jatkaa kuvittajien omaleimaisen äänen esille tuomista. Koen, että alan jäsentemme monipuolisuus on sen rikkaus. Lisäksi haluan huomion kiinnitettävän etenkin lastenkirjallisuuden vakiintuneisiin käytäntöihin niin visuaalisuuden kuin palkkauksen osalta. Kehitetään alaamme eteenpäin ja pidetään se elinvoimaisena.

 

 

Pipsa Pentti

Olen Pipsa Pentti, 42-vuotias opettaja, kuvittaja ja lastenkirjailija. Olen kotoisin Haukiputaalta, Pohjois-Suomesta, ja kuvataidekasvattajaksi valmistuin Lapin Yliopistosta. Lisäksi olen opiskellut näyttämötaiteita Lahdessa sekä taiteita Concordian Yliopistossa Montrealissa. Suuri lapsuuden haaveeni toteutui syksyllä 2016, kun Otava julkaisi kirjoittamani ja kuvittamani lastenkirjan “Lyyli ja hurja Paperi-Hukka”. Rakastan keksimistä, kinkkisten tilanteiden ratkomista, ideointia, musisointia, arkielämän tilannekomiikkaa sekä erilaisten ihmisten kohtaamista. Asustan mieheni ja neljän lapsemme kanssa Helsingissä. 

 

 

Ossi Pirkonen

Olen helsinkiläinen kuvittaja ja opiskellut Lahden Muotoiluinstituutissa (Multimediatuotanto 2000-2005, Medianomi AMK). Koen olevani ennen kaikkea kuvittaja, oli työn lopputuote sitten seinämaalaus, pikkutarkka lyijykynäpiirros, vektorikuvitus tai vaikkapa livepiirtäminen.  Minulla on 15 vuoden kokemus hahmosuunnittelupainotteisesta free-kuvittamisesta, graafisesta suunnitelusta, taiteellisesta toiminnasta, maalaamisesta, jne. Tunnen mainos- ja pelialan kommervenkit ja olen työskennellyt ko. aloilla yhteensä lähes kymmenen vuotta. Olen opettanut oppilaitoksissa Suomessa ja ulkomailla (esim. Lahden Muotoiluinstituutti, TUMO Jerevanissa, etc.). Perustimme vuonna 2001 Pingstate-sivuston kaveriporukalla ja se ehti olla pystyssä n. 16 vuotta ja olen sen kautta tutustunut visuaalisen alan ihmisiin, järjestänyt ilmaistapahtumia, luonut verkosto(j)a kotimaahan, ulkomaille, ammatillisessa ja harrastuksellisessa mielessä. Visuaalinen ala kehittyy modernin maailman mukana kovaa vauhtia ja kohtaa monenlaisia haasteita: Kuvittajien oikeudet, työn hinnoittelu, muuttuva kuvallinen maailma ja työkalut, asiakashankinta, visuaalisen somen hallinta ja muut markkinoinnilliset näkökulmat, alan arvostus ja tiedon lisääminen ovat teemoja, jotka ovat sydäntäni lähellä. Kansainvälisyys ja suhteet muihin alan tekijöihin on myös erittäin tärkeää nykymaapallolla.

 

 

Maria Sann

TaM, kuvittaja ja taidepedagogi, alalla aloittavien kuvittajien puolestapuhuja. Mielestäni Kuvittajat ry:n tehtävä on tukea ammatillisen toiminnan edellytyksiä ja ammattilaiseksi kasvamista. Järjestön tarjoamat hinnoittelu-, portfolio- ja sopimustekniset koulutukset hyödyttävät alan kaikkia toimijoita aloittelijoista konkareihin. Koen monikulttuurisuuden ja sen kehittämisen tärkeäksi. Olen maahanmuuttaja ja haluan, että myös Suomeen muuttaneet kuvittajat kokevat voivansa osallistua järjestön toimintaan. Järjestin kuvitusklubin piirustusiltoja vuonna 2018 ja jatkan näiden kehittämistä vuoden 2019 puolella. Klubitapaamiset on eräs tapa, jolla jäsenten verkostoituminen sekä kontakti yritysmaailmaan voi tapahtua.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone