Galleria Kuvitus podcast alkaa

Kirjoitusaika: 21.3.2020

Galleria Kuvitus podcast kertoo kuvituksen ajankohtaisista tuulista, tyyleistä ja ennen kaikkea kuvittajista. Podia tekee Veera Pekkinen, gallerian kuraattori ja tuottaja. Joka jaksossa on mukana kuvittajavieras, jonka kanssa jaetaan ajatuksia tulevista näyttelyistä, kuvittamisesta, kuvittajan elämän iloista, suruista, haasteista, onnenhetkistä ja kaikesta, mitä ei vielä edes osata kuvittaa.

Podcastin tuottaa Kuvittajat ry, jonka kodikkaassa toimistossa jaksot myös nauhoitetaan. Uusi jakso julkaistaan tästä lähtien aina hetkeä ennen uutta näyttelyä. Julkaisukanavina toimivat AcastSpotify  &  SoundCloud. Podcast-jaksot ovat 20–40 minuutin mittaisia, ja niiden aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, vierailevien kuvittajien mukaan.

Kevään ensimmäisessä jaksossa freelance-kuvittaja Liisa Kallio kertoo kokemuksistaan apurahalla työskentelystä ja vastaa muun muassa kysymykseen, onko kuvittaja taiteilija. Jaksossa puhutaan kuvituksen lisäksi myös Liisan uuden Tunto näyttelyn aiheista: Kosketuksesta ja sen kaipuusta.

Huomioithan, että ensimmäinen jakso on nauhoitettu ennen koronaviruksen leviämistä Suomeen. Toivomme, että sen sisältämät ajatukset tuovat iloa ja rohkaisua kuvittajille tässä vaikeassa tilanteessa.

 

Podcastin coverkuvitus: Ville Salervo

Tunnari & äänimaailma: Tytti & Jimi

Tekninen tuotanto: Mikko Pekkinen

 

Uusia jaksoja odotellessasi voit tutustua kokoamiimme kuvitusaiheisiin podcasteihin! 

Auta meitä kasvattamaan kuvitusaiheisten podcastien arkistoa. Lähetä vinkki + linkki sähköpostiin: galleria@kuvittajat.fi. Kiitos! Listaa on päivitetty viimeksi 4.4.2020.

Suomen suosituin podcast

  • Kasper ja Mikko – Suomen suosituin podcast on graafisen suunnittelijan ja kuvittajan, Kasper Strömmanin ja muusikko-musiikintuottaja Mikko Pykärin hyväntuulinen keskusteluohjelma monipuolisista aiheista ja tapahtumista.

Kuvittajat Podcasteissa vieraina

  • Kirjailija, kuvittaja Erika Vik kertoo Takakansi-podcastissa uudesta LANU! kirjallisuusfestivaalista.
  • Kuvittaja, biologi ja dinosaurusasiantuntija (!) Maija Karala on vieraana Kerro kaikki-podcastin avausjaksossa.
  • Ylen Kuusi kuvaa: Kuusi kuvaa kuvittaja, graafikko Virpi Talvitien elämästä.
  • Kuvittaja ja pilapiirtäjä Seppo Leinonen puhuu Tietää ja rakastaa-podcastissa omasta työstään ja suomalaisesta ympäristöpolitiikasta.
  • Valopäätpodcastin vieraana kuvittaja, sarjakuvantekijä Hannu Lukkarinen, jonka kynästä ovat syntyneet kuvat niin Kalevalaan kuin Tuntemattomaan sotilaaseen.

Yrittäjyydestä ja luovuudesta

Kiinnostavia kansainvälisiä

  • The Creative Introvert. Podcast luovien alojen ihmisille, jotka preferoivat yksin työskentelyä. Introvertin näkökulmasta annettuja vinkkejä luovien alojen ongelmiin, itsensä esiin tuomisesta töiden lykkääntymiseen.
  • Escape From Illustration Island. Podcast, jossa puhutaan kuvittajien, art directorien, taidemaailman edustajien ja muiden luovien alojen ammattilaisten kanssa.
  • The Honest Designers Show. Kolmen menestyneen tyypin keskustelua siitä, miten löytää paikkansa luovalla alalla.
  • Illustration. Kuvittajien haastatteluita videon ja kuvien kera. Keskustelunaiheina mm. luomisprosessi ja tekniikat.
  • Illustration and a Beer. Viikoittainen podcast, jossa hostit haastattelevat kuvittajia ja artisteja oluen äärellä.
  • Illustration Hour. Tunnin mittaisia haastatteluja kuvittamisesta ja designista alana. Hostina kuvittaja Julia Dufossé.
  • Illustration Insights. Tutkii sitä miten luovat ihmiset työskentelevät.
  • Make It and Then Tell Everybody. Tutkii sitä miten sarjakuvataiteilijat ja kuvittajat työskentelevät.
  • Perspective Podcast. Käytännön vinkkejä ja työkaluja luovilla aloilla selviytymiseen ja menestymiseen.
  • 3 Point Perspective. Kuvittajat Will Terry, Lee White ja Jake Parker jubailevat kuvittamisesta. Miten kuvittaa, miten menestyä siinä ja miten muuttaa maailmaa kuvituksilla.

Tieteellinen kuvitus

Aihetta sivuavat myös

  • Adventures in Design. Morning talk show-tyyppinen podcast, juttua aiheesta ja aiheen vierestä. Esim. jakso “Chris Lee The Beast is Back” käsittelee kuvitusta.
  • Make Do. Tiff Arment ja Julia Skott puhuvat taiteesta ja sen tekemisestä.
  • School of Motion. Motion graphics-aiheinen podcast. Haastatteluja, ohjelmanörtteilyä, bisnesvinkkejä.

Arkisto

2020
Toukokuu

Harjoittelijaksi Galleria Kuvitukseen?

Avoin haku: Kuvittajien uusi residenssi Kemiönsaaressa

Aliina Kauranne on Vuoden kuvittaja 2020

Mikkelin 12. kuvitustriennaleen osallistuvat kuvittajat

Järjestöjen kannanotto Lapinlahden puolesta

Huhtikuu

Verkkokoulutusta kuvittajille keväällä 2020

Kuvittajien kriisiapurahan sai 106 hakijaa

Lisk Fengin mestarikurssi verkossa

Uusi tekijänoikeuspäivä ©-DAY 25.4.

Allekirjoita adressi, jotta tekijän työttömyysturvaa ei leikattaisi tekijänoikeustulojen vuoksi

Kuvittajat koronaepidemian aikana

Tekijäfoorumi: DSM-direktiivi edellyttää huomattavia parannuksia tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaan

Maaliskuu

Haussa nyt: Kuvittajien kriisiapuraha

Galleria Kuvitus podcast alkaa

Toimisto ja galleria on suljettu, palvelu jatkuu etänä

Tammikuu

New Co-operation with Joseph Binder Award

2019
Joulukuu

Rauhallista joulunaikaa, nähdään tammikuussa!

Mikkelin 12. kuvitustriennalen kilpailukutsu

Marraskuu

Syyskokous valitsi uudet hallituksen jäsenet ja nimitti kunniajäseniä

Kuvittajien toiminta-apurahat 2019

Ehdokkaat Kuvittajat ry:n hallitukseen 2020-2021

Syyskuu

Galleria Kuvituksen näyttelyhaku 2020 avoinna 16.9.-20.10.2019.

Haku alkanut: Ateenan residenssihuoneisto kuvittajille

Elokuu

Matti Pikkujämsän palkintonäyttely 8.9.-27.10.2019

Kesäkuu

Hyvää kesää! Happy Summer Holidays!

Toukokuu

Matti Pikkujämsä is the first Illustrator of The Year

Vuoden Kuvittaja 2019 on Matti Pikkujämsä

Sinisyyttä heijastaen – Tältä näyttää Suomen lippu -postimerkin suunnittelukilpailun voittajatyö

Huhtikuu

Tulossa: Vuoden Kuvittaja 2019

Kuvittajien projektiapurahat 2019

Kuvittajat ry:n tavoitteet tulevan hallituksen ohjelmaan

Maaliskuu

Projektiapurahojen 2019 haku on auki

Postimerkkikilpailu: Suomen lippu

2018
Joulukuu

Joulun aukioloajat ja tapahtumakalenteri 2019

Marraskuu

Kuvittajat ry:n toiminta-apurahat 2018

Kuvittajat ry:n uusi puheenjohtaja on Jani Ikonen

Ehdokkaat Kuvittajat ry:n hallitukseen 2019-2020

Syyskuu

Lista näyttelytiloista kuvittajille

Elokuu

Galleria Kuvituksen näyttelyhaku 2019

Kesäkuu

Toimisto ja galleria lomailevat heinäkuussa

Huhtikuu

Myönnetyt projektiapurahat 2018

Maaliskuu

Kuvittajien projektiapurahat ovat haussa

Helmikuu

Kuvittajat ry avaa uuden gallerian Helsingissä 1.2.2018

2017
Joulukuu

Näyttelyohjelmisto 2018

Kuvittajien uusi koti

Kuvittajat ry:n strategia 2018-2022

Kuvittajat ry jakoi 80 000 euroa toiminta-apurahoina

Marraskuu

Etsimme jäsensihteeriä

Lokakuu

Kuvittajat ry jakoi 80 000 euroa juhlavuosiapurahoina

Kuvittajamatrikkeli 2017 on julkaistu Helsingin Kirjamessuilla

Elokuu

Kuvittajat ry:n juhlavuosiapuraha

Kesäkuu

Mikkelin 11. kuvitustriennalen palkinnot

Toukokuu

Kuvittajat ry:n kunniajäsenet 2017

Myönnetyt projektiapurahat 2017

Kasper Strömman: Näkyvyyden joutsenmerkki

Huhtikuu

Näkyvyys-galleria ottaa kantaa ilmaistyöhön

Tiedote: Kopiostolle valtuutuksen antaneille tekijöille

Sofia Pusan Joutsen voitti Helsingin Kirjamessujen kampanjakuvakisan

Share: