Kuvittajat ry avaa uuden gallerian Helsingissä 1.2.2018

Kirjoitusaika: 1.2.2018

Kuvittajat ry avaa uuden kuvitustaiteen gallerian Helsingissä 1.2.2018. Kuvittajat ry:n ylläpitämä Galleria Kuvitus on Suomen ainoa kuvitustaiteeseen perehtynyt galleria, jossa tullaan järjestämään vuosittain 10 jurytettyä ja kuratoitua näyttelyä.

PDF-tiedote medialle 1.2.2018 >
Gallerian nettisivulle >
Gallerian Facebook-sivu >

Galleria Kuvituksen värikäs avajaisnäyttely näyttää prosessin kuvituksen takana

Avajaisnäyttelyssä Toisaalla – Elsewhere nähdään rinnakkain kaksi erilaista maailmaa ja lähestymistapaa kuvittamiseen. Emmi Jormalaista ja Laura Lehtistä yhdistävät kaukokaipuu ja rakkaus luontoon. He eivät koe kuvituksen perinteisiä esittämistapoja ja teosten kehystämistä itselleen mielekkäinä. Tärkeämpiä asioita ovat vapaus ja leikki, työskentelyprosessi ja lopputulos joka on tarkoitettu kosketeltavaksi, tai jopa häviämään.

Emmi Jormalainen (s. 1979) työstää parhaillaan hevosaiheisista piirroksista rakentuvaa taiteilijakirjaa Lost, joka ilmestyy vuoden 2018 aikana. Kirjan tekemiseen on Taiteen edistämiskeskuksen apuraha. Jormalainen piirtää avajaisnäyttelyn aikana perjantai-iltapäivisin galleriatilassa kuvia tulevaan kirjaansa. ”Yleisön edessä tapahtuva työskentely avaa storyboardin mukaan etenevää kirjantekoprosessia. Yleensä ihmiset näkevät kirjoissa vain valmiit kuvat ja lopputuloksen”, pohtii kuvittaja. Näyttelyssä nähtävät piirustukset on tehty Lost-kirjaa varten tai ne liittyvät tiiviisti kirjan sisältöön. Näyttelykauden aikana kuvien määrä kasvaa ja esillepano muuttuu. Esillä on myös Jormalaisen aikaisempia taiteilijakirjoja.

Kuvittaja Laura Lehtinen (s. 1982) on maalannut galleriaan avajaisnäyttelyn ajaksi mielikuvituksen, eli muraalin jonka ympäröimänä Jormalainen työstää omaa projektiaan eteenpäin. Lehtistä on inspiroinut Karl von Frischin kirja Eläinten arkkitehtuuri. Avajaisnäyttely esittelee rinnakkain myös kaksi kuvittajan tärkeää työvälinettä: Ideointikyvyn ja kyvyn toimia asiakkaan toiveiden mukaisesti. Mielikuvituksellisen muraalin lisäksi Lehtinen on toteuttanut gallerian alakertaan yhdistyksen toiveiden mukaan tehdyn tilaustyön, joka jää tilaan näyttelyn jälkeen.

Uudet toimitilat ovat täynnä kuvitusta

Galleria toimii Kuvittajat ry:n uusien toimitilojen yhteydessä. Yhdistyksen monimuotoisen toiminnan sovittamisessa kompaktiin liiketilaan on apua antanut sisustusarkkitehti Hanni Koroma. Laura Lehtisen lisäksi tiloihin ovat tehneet pysyvät teoksensa kuvittaja Ilona Partanen ja muotoilija Mariana Núñez Sánchez. Yhdistyksen toimisto- ja kokoustilaan sijoittuu Showroom, joka esittelee lukuisien kuvittajien tyylejä ja muilta taiteen aloilta kutsuttuja vieraita. Showroomin ripustus vaihtuu neljä kertaa vuodessa ja tila on avoinna yleisölle lauantaisin. Alkukevään Showroomiin osallistuvat kuvittajat Minna Ainoa, Sari Airola, Janne Harju, Päivi Hintsanen, Maija Hurme, Jani Ikonen, Liisa Kallio, Suvi Kari, Leena Kisonen, Janne Korsumäki, Anna Emilia Laitinen, Mirva Liimatta, Sac Magique, Sanna Mander, Marika Maijala, Harri Manner, Camille Romano, Nadja Sarell, Jenni Tuominen, Vesa Valkonen, Maria Vilja, Silja-Maria Wihersaari ja Wensi Zhai, sekä Showroomiin kutsuttu muotoilija, lasitaiteilija Camilla Moberg.

Taiteidenvälinen ohjelmisto luo uusia siltoja

Taiteidenvälinen ohjelmisto on luonnollinen osa Galleria Kuvituksen toimintaa. Performanssitaiteilija Mimosa Pale esiintyy gallerian avajaisissa 1.2. klo 17–20 Wild Angelicas -ryhmän kanssa. Vaeltavat Kuhilaat -teos juhlistaa Kuvittajat ry:n vaelluksen päättymistä ja yhdistyksen oman toimitilan avaamista. Teoksella on vahva visuaalinen yhteys avajaisnäyttelyyn: Emmi Jormalaisen hulmuavaharjaisiin hevosiin ja Laura Lehtisen värikkääseen mielikuvitusmaailmaan. Veistokselliset performanssihahmot seikkailevat galleriassa ja sen ympäristössä avajaisten aikana ja asettavat taiteen ajatuksen vasten epätavallisia maisemia. Esiintyjät: Maria Duncker, Anne Hiekkaranta, Mimosa Pale ja Pive Toivonen.

Kiitämme avajaistapahtumien tukijoita:

AOC51, GreenStreet, Silvoplee, Stadin Panimo, TakeT.

 

Lisätiedot puhelimitse: p. 044 769 6291, Veera Pekkinen / Kuvittajat ry

Haastattelupyynnöt: galleria(at)kuvittajat.fi

 

Arkisto

2019
Syyskuu

Galleria Kuvituksen näyttelyhaku 2020 avoinna 16.9.-20.10.2019.

Haku alkanut: Ateenan residenssihuoneisto kuvittajille

Elokuu

Matti Pikkujämsän palkintonäyttely 8.9.-27.10.2019

Kesäkuu

Hyvää kesää! Happy Summer Holidays!

Kuvittaja Lisk Feng Suomeen marraskuussa

Toukokuu

Matti Pikkujämsä is the first Illustrator of The Year

Vuoden Kuvittaja 2019 on Matti Pikkujämsä

Sinisyyttä heijastaen – Tältä näyttää Suomen lippu -postimerkin suunnittelukilpailun voittajatyö

Huhtikuu

Tulossa: Vuoden Kuvittaja 2019

Kuvittajien projektiapurahat 2019

Kuvittajat ry:n tavoitteet tulevan hallituksen ohjelmaan

Maaliskuu

Projektiapurahojen 2019 haku on auki

Postimerkkikilpailu: Suomen lippu

2018
Joulukuu

Joulun aukioloajat ja tapahtumakalenteri 2019

Marraskuu

Kuvittajat ry:n toiminta-apurahat 2018

Kuvittajat ry:n uusi puheenjohtaja on Jani Ikonen

Ehdokkaat Kuvittajat ry:n hallitukseen 2019-2020

Syyskuu

Kuvitusnäyttelyitä eri puolilla syksyllä 2018

Lista näyttelytiloista kuvittajille

Elokuu

Galleria Kuvituksen näyttelyhaku 2019

Kesäkuu

Toimisto ja galleria lomailevat heinäkuussa

Huhtikuu

Myönnetyt projektiapurahat 2018

Maaliskuu

Kuvittajien projektiapurahat ovat haussa

Helmikuu

Kuvittajat ry avaa uuden gallerian Helsingissä 1.2.2018

2017
Joulukuu

Näyttelyohjelmisto 2018

Kuvittajien uusi koti

Kuvittajat ry:n strategia 2018-2022

Kuvittajat ry jakoi 80 000 euroa toiminta-apurahoina

Marraskuu

Etsimme jäsensihteeriä

Lokakuu

Kuvittajat ry jakoi 80 000 euroa juhlavuosiapurahoina

Kuvittajamatrikkeli 2017 on julkaistu Helsingin Kirjamessuilla

Elokuu

Kuvittajat ry:n juhlavuosiapuraha

Kesäkuu

Mikkelin 11. kuvitustriennalen palkinnot

Toukokuu

Kuvittajat ry:n kunniajäsenet 2017

Myönnetyt projektiapurahat 2017

Kasper Strömman: Näkyvyyden joutsenmerkki

Huhtikuu

Näkyvyys-galleria ottaa kantaa ilmaistyöhön

Tiedote: Kopiostolle valtuutuksen antaneille tekijöille

Sofia Pusan Joutsen voitti Helsingin Kirjamessujen kampanjakuvakisan

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone