Kivi voittaa sakset -mielenilmaus
Kulttuuriala kokoaa voimansa alaan kohdistuvia leikkauksia vastaan. Rauhanomainen mielenilmaus järjestetään Helsingissä maanantaina 15. huhtikuuta. Myös Kuvittajat ry on mukana: kuvittajien kokoontuminen klo 14.30 alkaen Aleksis Kiven patsaan vieressä, Rautatieaseman puolella. Tervetuloa mukaan!
Aikataulu
klo 14.30 alkaen kokoontuminen Rautatientorille
klo 15 kuljemme yhdessä Senaatintorille
klo 16.30 mielenilmaus päättyy
Mielenilmaus muistuttaa, että luovilla sisällöillä on merkittävä vaikutus sekä kansantalouteen että kansalliseen identiteettiin ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan peruskalliona kulttuuri on tärkeä osa henkistä huoltovarmuutta, ala tuottaa tutkittuja hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia sekä laajoja talousvaikutuksia. Kulttuuri auttaa suomalaisia jaksamaan arjen haasteiden keskellä, maailmalta kantautuvista synkistä uutisista huolimatta.
Tavoitteena on perustella luovien alojen positiivisten vaikutusten ja kasvupotentiaalin avulla, ettei kulttuurin valtionrahoituksesta kannata leikata. Haluamme korostaa osoitettuja tuloksia ja tulevaisuuden hyötyjä, joita alamme tuottaa, ja tuoda esiin tietoa, jotta päätöksenteko valtiontalouden sopeutustoimien osalta olisi kohtuullista.
Saavu paikalle mielenilmaukseen ja osoita tukesi luovien alojen leikkauksia vastaan. Mielenilmauksessa on saatavilla kylttejä, mutta voit valmistaa myös omasi.
Jos et pääse paikalle, voit tukea mielenilmausta sosiaalisessa mediassa:
- Ota itsestäsi kuva kivi & sakset -käsimerkkiä käyttäen.
- Jaa kuvasi someen ja käytä seuraavia aihetunnisteita:
#kivivoittaasakset
#kulttuurionperuskallio
#henkinenhuoltovarmuus - Voit kertoa julkaisussasi faktoja luovien alojen yhteiskunnallisista vaikutuksista.
- Levitä sanaa mielenilmauksesta ystävillesi ja työkavereillesi.
Haluamme korostaa, että kyseessä on rauhallinen mielenilmaus niin paikan päällä Helsingissä kuin sosiaalisessa mediassa. Kulttuuri- ja luovien alojen etua ei kannata ajaa syyllistämällä tai haukkumalla.
Mielenilmauksessa mukana:
Archinfo – Arkkitehtuurin tiedotuskeskus
Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry
Dokumenttikilta ry
F.C.E Suomen elokuvaleikkaajat ry
Finland Festivals
Finlands svenska författareförening rf
Forum Artis ry
Frame Contemporary Art Finland
Grafia ry
Kaos kääntäjien ammattiosasto
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry
Kuvittajat ry
Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry
Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry
Suomen elokuvasäätiö
Suomen Harrastajateatteriliitto
Suomen Jazzliitto
Suomen Journalistiliitto
Suomen Kirjailijaliitto
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ry
Suomen Musiikintekijät ry
Suomen Muusikkojen Liitto ry
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
Suomen Sinfoniaorkesterit ry
Suomen Säveltäjät ry
Suomen Taiteilijaseura – Konstnärsgillet i Finland ry
Suomen Teatterit ry
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
Teme – Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto
Women in Film & Television Finland