“Luonnontiede on kaikista ihmisen harjoittamista tieteistä kiinnostavinta, koska hyvinvointimme ja tyytyväisyytemme riippuu luonnosta, ja juuri se tekee luonnonhistoriallisista kuvituksista niin haluttuja ja arvostettuja.”
Näin kirjoitti innokas luonnontutkimuksen harrastaja ja luontokuvittaja George Perry Englannissa vuonna 1810, jolloin elettiin luontoon liittyvien lajikuvitusten kulta-aikaa. Vaikka julkaisubuumi kytkeytyikin pyrkimyksiin hyödyntää luontoa taloudellisesti, Perryn ajatuksiin tuntuu silti sisältyvän syvällinen ymmärrys luonnon merkityksestä.
Näistä ajatuksista lähti liikkeelle vuonna 2021 Lapin yliopiston graafisen suunnittelun laitokselle kirjoittamani pro gradu -tutkielma otsikolla Luontokuvitukset luonnon representaatioina. Koska aihetta ei ollut tutkittu aikaisemmin, ensimmäinen haaste oli määritellä, mitä luontokuvituksilla ylipäätään tarkoitetaan.
Koska kunkin alan ammattilaiset ovat työnsä parhaita asiantuntijoita, kysyin nykypäivän luontoaiheisten kuvitusten tekijöiltä, miten he itse määrittelisivät luontokuvittamisen käsitteen. Kuvittajilta saamieni viestien kautta pääsin mukaan vilkkaaseen keskusteluun, jossa kukin ammattilainen toi oman arvokkaan näkökulmansa aiheeseen.
Kävi ilmi, että luontoaiheita merkittävissä määrin kuvittavia ammattilaisia on edelleen olemassa! Heidän vastaustensa perusteella oli mahdollista määritellä, että luontokuvitukset ovat kuvittajien omiin kokemuksiin, havaintoihin, muistoihin, valokuviin, näytteisiin tai muihin lähteisiin pohjautuvia representaatioita luonnosta. Kuvituksia tehtiin joko käsin tai digitaalisesti piirtämällä ja maalaamalla. Kasvien, eläinten ja muiden eliölajien lisäksi luontokuvituksiin voi toisinaan sisältyä ihmisiä osana luontoa. Luontokuvituksilla on nykyisinkin vahvat siteet tieteelliseen kuvittamiseen ja niissä pyritään yleensä realistiseen ja naturalistiseen esittämistapaan. Tyylin valinta riippuu kuitenkin kuvitusten käyttötarkoituksesta, ja kuvitukset voivat sisältää myös vapaampaa tulkintaa ja tyylittelyä.
Määrittelin vastausten perusteella viisi luontokuvitusten viestinnällistä päätehtävää:
- Luonnon representointi.
- Tekijän oman luontokokemuksen välittäminen.
- Tiedon välittäminen ja opettaminen. Tällöin kuvitukset pyrkivät olemaan mahdollisimman totuudenmukaisia esityksiä kohteestaan.
- Esteettiset tehtävät. Luontokuvitus heijastaa tekijänsä omaa tyyliä ja voi olla taidetta.
- Vaikuttamistehtävät. Luontokuvituksilla voidaan pyrkiä edistämään luonnonsuojelua.
Vaikka luonnontieteellinen tarkkuus ja voimakas tyylittely ovatkin toistensa vastakohtia, myös realistinen esitystapa vaatii tekijältä kohteen tulkintaa. Myös realistiset kuvitukset ilmentävät tekijöidensä kädenjälkeä, tekemisen tekniikkaa ja tyyliä. Jotta tämä kävisi selvästi ilmi, esittelin tutkimuksessani neljä suomalaista luontokuvittajaa ja näytteitä heidän kuvituksistaan.
Metsästystä ja luontovalokuvausta harrastanut Seppo Polameri (1936–2017) muistetaan lukemattomista eräaiheisista kirja- ja lehtikuvituksista sekä Helsingin yliopiston luonnontieteellisen museon taustamaalauksista. Polameri teki myös tilaustöinä luontoaiheisia akryyliväritauluja, ja hän onkin hyvä esimerkki taiteilija-luontokuvittajasta.
Laila Nevakivi (s. 1961) on tehnyt pitkän uran lastenkirjojen ja oppikirjojen kuvittajana. “Yleensä kuvittamieni kirjojen kuvitus koostuu pienistä lajivinjeteistä, joissa pyrin luonnontieteelliseen tarkkuuteen, sekä toisaalta suurista taustakuvista, joissa käytän fantasioivaa satukuvitustyyliä todellisuutta venyttäen. Yleisesti ottaen pyrin elämyksellisyydeen – en niinkään opettamaan lasta, vaan herättämään hänen mielikuvituksensa ja rakkautensa luontoon“, Nevakivi kertoo.
Metsähallituksen graafinen erikoissuunnittelija Jari Kostet (s. 1960) on tehnyt kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden tunnuksia ja viestintämateriaaleja. Hänen luontoharrastuksensa on lähtöisin lapsuusmaisemista Liminganlahden lintuvesiltä. Kostetin mukaan monet hänen kuvituksistaan ovat edelleen peräisin linturetkiltä.
“Tykkään luonnostella suoraan maastossa, katsella lintuja kaukoputken avulla ja piirtää elävästä mallista”, Kostet kertoo.
Juha Ilkka (s. 1960) on harrastanut lintujen tarkkailua ja luonnossa liikkumista lapsesta asti. Ilkan herkät akvarellit kuvaavat monipuolisesti eri eläin- ja kasvilajeja ja niiden elinympäristöjä. Ilkka haluaa töillään edistää luonnon arvostusta.
“Pyrin tekemään kuvan, jossa ei ole asiavirheitä. Kuva on toivottavasti myös esteettinen ja mielenkiintoinen: pyrin esittämään kohteen painottaen jotain vastaavissa kuvissa vähemmän käytettyä näkökulmaa. Siinä auttaa luonnossa tehdyt havainnot ja yleistiedot”, Ilkka toteaa.
Graduni loppuosassa tarkastelin, miten luontokuvituksia tuotetaan Suomen Luonto -lehteen. Haastattelin Art Director Hanna Kahranahoa ja muita lehden ammattilaisia, ja tutustuin tarkemmin Juha Ilkan ja Jari Kostetin Suomen Luonto -lehteen tekemiin kuvituksiin.
Valokuvauksen kehittyminen 1800-luvulla päätti luontokuvittamisen kultakauden, ja Suomen Luonnossakin yli 90% artikkelien kuvituksista on valokuvia. Käsin tehtyjä kuvituksia käytetään silloin, kun artikkeliin sopivia valokuvia ei ole saatavilla tai aihe on erityisen abstrakti. Kuvituksen puoleen käännytään, kun tarvitaan teknisiä ratkaisuja ja sommitelmia, joihin valokuva ei pysty, tai kun lajikuvittamiseen tai infografiikkaan haetaan vaihtelua. Käsin tehdyt kuvitukset antavat vakiopalstoille lehden muista sivuista sopivasti erottuvan tyylin ja kuvitusten henkilökohtaisuus välittää tehokkaasti tunteita, kokemuksia ja mielikuvia. Kaiken kaikkineen laadukkailla ja tekstin kanssa yhteensopivilla kuvituksilla on mahdollista rikastuttaa merkittävästi lehden visuaalista ihmettä.
Art Director on päävastuussa lehden visuaalisesta linjasta, mutta myös päätoimittaja, toimituspäällikkö, juttua työstävät toimittajat ja verkkovastaava osallistuvat kuvituksia koskeviin keskusteluihin ja valintoihin. Kuvittajallekin voidaan antaa luovaa vapautta.
Sain tilaisuuden kokeilla tätä käytännössä, kun pääsin itse kuvittamaan artikkelin, jossa käsiteltiin maaperämikrobien hyödyntämistä erilaisina uutteina. Halusin välittää kuvituksessani aidon luontokokemuksen, joten kävin lähimetsässä altistamassa itseni metsämikrobeille ja myöhäiskesän itikoille seisomalla paljain varpain sammalikossa. Tutkin tilannetta valokuvien avulla ja rakensin toisen kuvituksista niiden pohjalta.
Nykypäivän kaupungistuneessa ja teollistuneessa maailmassa ihmisten ja luonnon välillä vallitseva riippuvuus voi hämärtyä. Voimme kuvitella, että ravinto ja muut elämässä tarvitsemamme hyödykkeet ovat pääasiallisesti ihmisen toiminnan tulosta. Kuitenkin 2020-luvulla ihmiskunta on edelleen yhtä riippuvainen luonnon ekosysteemeistä kuin 1800-luvun ihmisetkin. Ilman yhteyttämistä, pölyttämistä, ravinteiden muodostusta, valoa, happea ja vettä kukaan meistä ei voi elää. Lisäksi luonto tarjoaa luonnossa liikkujille loputtomasti aineetonta mielihyvää: sen kauneus vetoaa syvästi ihmisen mieleen ja luonnossa oleskelu vähentää stressiä ja ylläpitää terveyttä. Luonnon olemassaoloon kuitenkin kohdistuu jatkuvasti suuria uhkia. Juuri siksi luontokuvitukset ovat niin tärkeitä. Niiden avulla kuvittaja voi välittää katsojille välähdyksiä luonnosta ja muistutella ihmisten mieleen, miten tärkeä se meille on.