Anu Saaren Unelmia-projekti kutsuu yleisöä unelmoimaan. Kaikki sai alkunsa Saaren pitkäaikaisesta haaveesta kuvittaa vapaasti ja pitää näyttely Japanissa. Kun tämä toteutui, halusi Saari laittaa hyvän kiertoon. Syntyi idea muiden ihmisten haaveiden visualisoinnista: dialogisesta konseptista, jossa kuvittaja rakentaa näyttelyn vieraiden unelmista aina seuraavan näyttelyn.
Tähän mennessä kuvittaja on kerännyt ihmisiltä jo satoja unelmia. Hän kokee sen muuttaneen käsityksiään unelmoinnista. Saaren mukaan ihmisissä on paljon sellaista hyvyyttä, toiveikkuutta ja potentiaalia, mikä ei näy arjessa eikä mediassa. Unelmia-projekti auttaa tekemään tätä hyvää näkyväksi. Jokainen projektin näyttely on erilainen, myös tekniikka ja kuvitustyyli muuttuvat. Uusimman näyttelyn tyyli on syntynyt risografia-kokeilujen kautta. Teosten materiaaleina on käytetty kierrätyspaperia, soijapohjaista painomustetta ja biohajoavaa luonnonkumia. Galleria Kuvituksessa nähdään Unelmia-projektin neljäs näyttely. Projektia ovat vuosien varrella tukeneet Kuvittajat ry, Grafia, Ornamo ja Taiteen edistämiskeskus.
Anu Saari on helsinkiläinen kuvittaja ja muotoilija ja taiteen maisteri. Freelance-työn lisäksi hän on palkitun suomalaisen asustebrändin Moikon perustaja ja luova johtaja.
Podcast
Teokset
Daydreams 44–53
2023
Risografia kierrätetylle paperille.
5–15 kappaleen editio, riippuen teoksesta.
Teosmyynti ja lisätiedot
Veera Pekkinen, veera.pekkinen(at)kuvittajat.fi
Valokuvat: Ilkka Vuorinen