Sanna Pelliccionin tutkimuksia ja testailuja
Sanna Pelliccionin työhuone Helsingin Vallilassa on värejä täynnä. Pöydällä on kasa omaa tuotantoa olevia kirjoja, muun muassa suosittua Onni-poika -sarjaa ja Leena Virtasen kanssa tehtyjä Suomen supernaisia. Tunnelma on kotoisa ja rauhallinen. Kuvittajalla itsellään on kuitenkin pää vielä vähän pyörällä.
”Palasin vasta Venetsian biennaalista. Kun tulen Italiasta, olen aina muutaman päivän kummissani siitä, missä minä asuinkaan”, Pelliccioni nauraa.
Hän käy usein toiseksi kotimaakseen muuttuneessa Italiassa.
Pelliccionin tie kuvittajaksi ei ole ollut se kaikista perinteisin. Hän kävi kotikaupungissaan Oulussa kuvataidepainotteisen lukion, mutta päätyi sen jälkeen opiskelemaan biologiaa Oulun yliopistoon. Pelliccioni opiskeli luonnontieteitä maisteriksi asti.
”Huomasin kuitenkin, että biologia on minulle väärä ala, ja asia ahdisti melko paljon. Muutamaan vuoteen en piirtänyt ollenkaan.”
Kun Pelliccioni uskalsi myöntää itselleen olevansa väärällä urapolulla, hän tiesi haluavansa kuvittajaksi. Hän kävi Italiassa Maceratan yliopiston arvostetuilla kuvittamiskursseilla useana eri kesänä ja suoritti Pekka Halosen akatemian kuva-artesaaniopinnot.
”Maceratan yliopiston kursseilla opin ehdottomasti eniten kuvittamisesta. Siellä oli valloittava yhdessä tekemisen meininki”, Pelliccioni muistelee.
Eivätkä biologian opinnotkaan hukkaan menneet. Pelliccioni tuntee kasvit ja eläimet, ja tietää miltä niiden kuuluu näyttää. Luonnontieteellinen tutkimusote auttaa myös aiheisiin perehtymisessä. Pedagogiset opinnot puolestaan ovat avuksi, kun Pelliccioni kirjoittaa lapsille tai suunnittelee työpajoja ja näyttelyopastuksia.
Leena Virtasen kanssa toteutettu Suomen supernaisia -kirjasarja (Teos) on Pelliccionin viime vuosien merkittävimpiä projekteja. Kirjojen sivuille on päässyt historiallisia suomalaisia naisia, jotka eivät ole saaneet sitä huomiota, joka heille kuuluisi. Mukana ovat olleet tähän mennessä Ellen Thesleff, Minna Canth, Fredrika Runeberg, Larin Paraske ja Eeva Kilpi.
”Sarjan tekeminen on ollut ihanaa salapoliisityötä. Olemme matkustaneet kirjojen naisten perässä ja haastatelleet heidän sukulaisiaan”, Pelliccioni kertoo.
Erityisesti Ellen Thesleffiä käsittelevän kirjan tekeminen oli Pelliccionille tärkeää.
”Thesleff ei päässyt huikeista taidoistaan huolimatta alan kaanoniin. Monet taitavat naiset ovat jääneet historiankirjoituksessa miesten varjoon. Tilanne ei muutu ennen kuin heidät kirjoitetaan historiankirjoihin.”
Tästä syystä on tärkeää, että jo lapset oppivat historian merkittävistä naisista.
Sarjan tekeminen on ollut ihana mutta erikoinen kokemus. Elämäkertakirjaa tehdessä matkaa toisen ihmisen pään sisään.
”Jokaisen naisen läsnäolo tuntuu konkreettisesti kirjoja tehdessä. Ellen oli erityisen haastava tyyppi. Kansi ei meinannut kelvata hänelle millään.”
Pelliccioni on käsitellyt omissa ja muiden kirjoittamissa kuvakirjoissa myös muita tosielämän henkilöitä ja tapahtumia. Tällä hetkellä työn alla on lasten kuvakirja Kerro minulle, Antonio (S&S 2023), jossa kerrotaan Suomen ensimmäisistä pakolaisista: chileläisistä, jotka saapuivat Suomeen 1970-luvulla vallankaappauksen myötä. Kirjan taustalla on Helsingin yliopiston musiikkitieteen tohtori Alfonso Padillan elämäntarina. Kirjassa musiikki kuljettaa kertomusta eteenpäin.
Myös sanaton kuvakirja Meidän piti lähteä (S&S 2018) käsittelee pakolaisuutta. Eppu Nuotion kanssa tehty Lappukaulatyttö (S&S 2022) puolestaan käsittelee suomalaisia sotalapsia.
”On mahtavaa, että olen saanut tehdä kirjoja tärkeistä ja vaikeista aiheista”, Pelliccioni sanoo.
Pelliccioni puhuu kirjan tekijän vastuusta. Kirjoilla voidaan vaikuttaa siihen, miten erilaisista asioista puhutaan.
”Ilman apurahoitusta kuvakirjat haastavista aiheista saattaisivat kuitenkin jäädä tekemättä”, Pelliccioni toteaa ja viittaa siihen, etteivät tällaiset lastenkirjat usein yllä parhaiden myyvien listoille.
Vuosien saatossa Pelliccioni on tehnyt yhteistyötä monen eri kirjailijan kanssa. Yhteistyö on aina hieman erilaista.
”Eppu Nuotion kanssa viestit sinkoilevat kovaan tahtiin. Inspiroidumme samalla tavalla, ja myös kiihdytämme toisiamme”, Pelliccioni kuvailee.
Katri Tapola on Pelliccionin mukaan kiitettävän kiinnostunut kuvan ja sanan liitosta, ja työparin näkemykset menevät hyvin yksiin.
”Kysyin esimerkiksi Tuulen myötä -kirjan tekstiin liittyen Katrilta, voisiko kirjassa olla kohta, johon sopisi kuvitus suuresta tähtitaivaasta. Mielessäni oli juuri tietynlainen kuva tähän kuolemaan liittyvään kirjaan. Katri taas kommentoi usein kuvituksiani.”
Paljon lastenkirjoja kirjoittanut Tapola huomaa kuulemma tekstistään nopeasti, milloin kirja on Sannan heiniä.
Kirjoja ei tarvitse kuvittaa vain yhdellä tavalla. Suomen Supernaisia -sarjan kuvituksissa Pelliccioni on käyttänyt niin lyijykynää, metallia kuin langanpätkiä. Pelliccionista kuvittaminen voi parhaillaan olla kuin räsymatto. Siinä on kaikkea mahdollista, mutta lopputuloksesta tulee silti kaunis ja harmoninen.
”Käytän kuvituksissani kaikkea mahdollista. Öljyväreistä innostun noin keskimäärin kolmen vuoden välein”, Pelliccioni kertoo ja naurahtaa päälle. Myös työhuoneen seiniltä löytyy Pelliccionin öljyvärimaalauksia.
Vaikka Pelliccioni kuvittaa erityisesti kirjoja, myös näyttelyiden rakentaminen on iso osa kuvittajan arkea.
”Kuvakirjoihin liittyvien näyttelyiden kokoaminen on kuin kolmiulotteista kuvittamista”, hän kuvailee.
Nyt työn alla on esimerkiksi Hämeenlinnan lastenkulttuurikeskukseen meksikolaista kuolleiden päivää käsittelevä näyttely, joka pohjautuu Pelliccionin, Maami Snellmanin ja Kiti Szalain kirjaan Muistan sinua rakkaudella (Teos 2020).
”Olen tehnyt monta kirjaa, joihin liittyy kuolema. Aihe kiinnostaa minua, ja kuolema tuntuu erityisesti Suomessa jonkinlaiselta tabulta”, Pelliccioni kertoo ja viittaa esimerkiksi Meksikoon ja Italiaan, jossa kuolema on eri tavalla osa yhteiskuntaa ja elämää.
Pelliccionia inspiroivat erilaiset perinteet. Hän harrastaa esimerkiksi kansantanssia ja on kiinnostunut itkuvirsistä. Suomen supernaisia –sarjan myötä Pelliccioni matkusti myös rajantakaiseen Karjalaan.
Myös Italia on totta kai vaikuttanut Pelliccionin kuvittamiseen. Pelliccionilla on italialaisen kumppaninsa kanssa toinen asunto maan itärannikolla, ja siellä vietetään välillä pitkiäkin aikoja. Italiassa Pelliccioni jaksaa ihastella sitä, kuinka paljon kirjakaupoissa on aikuisille suunnattuja kuvakirjoja.
”Olisi ihanaa, jos Suomessakin aikuiset lukisivat niitä enemmän.”
Pelliccioni kertoo, että hänellä on tällä hetkellä monta kiinnostavaa projektia käynnissä samaan aikaan. Sen ovat mahdollistaneet apurahat, muun muassa juuri loppunut Suomen kulttuurirahaston kolmivuotinen kausi.
”Noin puolet tuloistani tulee apurahoista. Toinen merkittävä tulonlähde on kirjojen, erityisesti Onni-poikien, lainauskorvaukset.”
Myös näyttelyt tuovat tuloja. Pelliccioni on tuottanut monia näyttelykokonaisuuksia yhdessä Vantaan kaupungin lastenkulttuurikeskuksen kanssa. Esimerkiksi Lue minut -näyttely kannusti 7–14-vuotiaita lapsia tarinoiden ääreen.
”Taitan myös omia kirjojani, ja se tuo pienen lisän tuloihin, jotka koostuvat monista puroista.”
Kuvittajan taloustilanne vaihtelee paljon. Etenkin ensimmäiset vuodet alalla tekivät tiukkaa. Pelliccioni haluaa puhua myös kuvittajien työhyvinvoinnista. Ei pitäisi olla ihastelun asia, jos joku ei ikinä pidä lomaa.
”Pidän joka kesä kunnollisen loman. Töitäkin on innostavampaa ja nopeampaa tehdä, kun on ensin levännyt.”
Kun Pellicionilta kysyy, millaista nostetta hän kaipaisi kotimaiselle lastenkirjallisuudelle, kuvittajalla on selkeä vastaus. Hän toivoo, että lapsia ja lastenkulttuuria arvostettaisiin enemmän.
”Arvostuksen puute näkyy suhtautumisessa lapsiin ja esimerkiksi siinä, ettei lastenkulttuurista kirjoiteta lehdissä kovin paljon.”
Pelliccionin kokemuksen mukaan lapsiin suhtaudutaan monessa maassa lämpimämmin kuin Suomessa. Onni-poika-kirjoissa Pelliccioni on halunnut kuvata lapsiperheen hyvää elämää.
”Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien perheiden pitäisi olla samanlaisia.”
Ensimmäisen Onni-pojan Pelliccioni kirjoitti omalle pienelle lapselleen. Nyt lapsi on jo teini-ikäinen, mutta Onni-poika jatkaa elämäänsä. Tekeillä on 19. kirjan lisäksi myös Onni-poikaan liittyvä animaatiokäsikirjoitus.
Kun pohdimme Onni-pojan menestyksen salaisuutta, esiin nousevat sanat turvallisuus ja samaistuttavuus. Pelliccionin esikoislapsi oli pienenä hyvin herkkä, ja kuvittaja halusi tehdä kirjasta lapselle selkeän ja turvallisen.
Aiheet kumpuavat Pelliccionin omista kokemuksista vanhempana, opettajaopinnoista ja taustatutkimuksesta. Miten esikoisen mustasukkaisuutta voi käsitellä, kun perheeseen syntyy toinen lapsi? Entä miten puhua lapselle vaikkapa yhteiskunnallisista ongelmista ja vaikuttamisesta?
”Lastenkirjassa ei tarvitse tapahtua paljon, kun aihe on oikea”, Pelliccioni sanoo.
Julkaistu Kuvittajassa 4/22.
