Jenni Tuomisen kuoseja ja keramiikkaa
Porvoonjoen kupeessa oleva Porvoon Taidetehdas pitää sisällään Taidehallin, elokuvateatterin, ravintoloita ja taiteilijoiden studioita. Täällä työskentelee myös Jenni Tuominen.
Kun Jennin työhuoneen ovesta astuu sisään, ensimmäisenä vastassa on vaaterekki, jossa roikkuu tiiviissä rivissä Marimekon kirjavia tunikoita. Jennin suunnittelemien kuosien koristamia vaatteita on jo niin paljon, että nainen voisi sivubisneksenä pyörittää vaatelainaamoa.
Seinustalla on hylly, joka pursuaa sisustuskankaita – nekin Jennin Marimekolle suunnittelemia.
Työhuoneen takaosaa vartio keraamisten eläinten ja ihmishahmojen armeija. Tämä aluevaltaus sai alkunsa Jennin käytyä Porvoon kansalaisopiston keramiikkakurssilla. Nyt paksut ponit, pienet oravat ja erikoisen näköiset kissat ovat levinneet laajalle sosiaalisessa mediassa, mikä on poikinut konkreettisia työtarjouksia.
”Instagram on mahdollistanut minulle monta juttua”, kertoo Jenni, joka on istuutunut työhuoneensa keskellä olevan pitkän pöydän ääreen.
”Se on todella hyvä kanava kuvittajalle ja suosittelen sitä kyllä kaikille. Tein kotisivut tänä keväänä eikä siellä käy oikein kukaan – ne tuntuvat olevan vähän mennyt asia. Jos haluaa oikeasti tuoda itseään esiin, niin Instagram on tällä hetkellä siinä tärkeä. Siellä kuvat ovat pääosassa”, Jenni toteaa.
Instagramissa Jenniin otti yhteyttä muun muassa sveitsiläinen luksus-tavaratalo Globus, joka halusi tuottaa myyntiin sarjan koriste-esineitä Jennin keramiikkahahmojen pohjalta. Globus teetti Portugalissa Jennin viidestä keramiikkahahmosta muotit, joista syntyneet kopiot maalattiin käsin. Projekti käynnistyi vuosi sitten ja tänä syksynä tuotteet saapuivat myymälöihin.
Jenni esittelee keramiikkafiguureja tyytyväisenä.
”Olin tosi iloinen kun nämä sain. Ne näyttävät vähän erilaisilta kuin itse tekemäni, mutta se on oikeastaan ihan hyvä juttu.”
Tavaratalon figuurit maksavat noin 80 euroa, kun Jennin itse tekemät saman kokoiset uniikkikappaleet maksavat koosta riippuen 400 euron puolin ja toisin.
”Olen kuullut kentältä, että näistä pitäisi pyytää enemmän, mutta mielestäni on ollut kiva pitää ne sen hintaisina, että ihmiset pystyvät niitä ostamaan.”
Tuomisen keramiikkaa ovatkin hankkineet ihmiset, jotka muuten eivät keräilisi arvokkaita taide-esineitä kotiinsa.
Jennin uniikkikeramiikkaa on myynnissä myös muun muassa Samujin liikkeissä. Suomalainen sisustustekstiileihin erikoistunut yritys Mum’s on myös tuottamassa keramiikkahahmojen pohjalta tehdyistä printeistä Intiassa kudottavan villamattojen sarjan.
Jenni toteaa, että on hauskaa tehdä välillä myös pienemmälle toimijalle, jonka kanssa voi toteuttaa erikoisempia juttuja.
”Marimekolla prosessi on niin erilainen ja kaupalliset paineet ovat suuremmat.”
Jennin ja Marimekon yhteistyö sai alkunsa vuonna 2006, kun Jenni voitti Marimekon järjestämän ”Muotoilu, kohtaa käyttäjä!”-suunnittelukilpailun. Voitokas kuosi oli nimeltään Unessa ja siinä pääosassa oli suuri panda.
”Marimekolle suunnitteleminen oli minun haaveeni. Kilpailun voittaminen oli toteutunut unelma ja suuri harppaus heti työuran alussa”, Jenni kertoo.
Hän oli valmistunut taiteen kandidaatiksi Taideteollisen korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopiston) graafisen suunnittelun linjalta vuonna 2004. Sitä ennen hän oli opiskellut Turun piirustuskoulussa, eli nykyisessä Turun Taideakatemiassa.
Jenni pitää tyylinsä kehittymisen yhtenä tärkeänä etappina Taikin käsivarapiirustuksen kurssia, jonka veti kuvittaja Sakke Yrjölä. Jokin kolahti paikoilleen ja Jenni innostui piirtämisestä uudella tavalla.
”Tein Marimekon kilpailun voittaneet kilpailutyöt perinteisesti oikeaan kokoon. Olin ensin piirtänyt luonnoskirjaan eläimiä ja kasveja, jotka kopion kalvolle. Sitten hahmottelin niiden asettelun piirtoheittimen avulla isolle paperille, jolle ne sitten piirsin tusseilla”, Jenni kertoo.
”Oli kamalaa joutua taittelemaan suuri paperiarkki postiin kilpailua varten. Kun kuosia alettiin tekemään, originaali piti vielä leikata moneen osaan, jotta se mahtuisi skanneriin”, Jenni muistelee.
Nyt Jenni on tehnyt Marimekolle jo monia kymmeniä kuoseja. Sisustuspuolen tekstiilien lisäksi printtejä on ollut paljon eri vaatemallistoissa. Lisäksi on kuoseja, jotka Jenni on suunnitellut brändille, mutta jotka ovat loppuvaiheessa hylätty, eivätkä ne ole päätyneet tuotantoon. Mallistojen kokonaisuutta mietitään hyvin tarkkaan ja muoti markkinoita seurataan yhä tarkemmin.
”Esimerkiksi Aasian trendit vaikuttavat paljon siihen, mitä tuotetaan”, Jenni toteaa.
Marimekon suunnittelutiimi on Jennin mielestä ollut aina todella ammattitaitoinen ja ihana.
Prosessi alkaa siitä, että Jenni saa toimeksiannolle ohjeistuksen, jonka pohjalta hän tekee hyvin vapaasti kuvia, joista on sitten poimittu sopivat. Sen jälkeen Jennin käsin tekemät kuvat menevät Marimekon piirtämöön, jossa ne laitetaan painokuntoon. Prosessin aikana katsotaan tiiviisti yhdessä värejä ja yksityiskohtia. Vaikka lopputuotteessa lukee kuvien alkuperäisen suunnittelijan nimi, on suunnittelutyöhön panostanut monesti yli kymmenen ihmistä.
”Nansolle tein viime vuonna pari kuosia. Siellä prosessi oli erilainen: annoin heille kuvat ja he saivat muokata niitä oman mielensä mukaan ilman minun osallisuuttani. Se toki vähentää minun työtäni, mutta pidän tärkeänä sitä, että saan olla mukana suunnitteluprosessissa”, Jenni kertoo.
Jenni haluaa painottaa kuvittajille hyvien sopimusten tärkeyttä.
”Käytin itse urani alussa lakimiestä, joka laati minulle sopimuspohjan. Tarvitsin ammatti-ihmisen selittämään, mitä mikäkin tarkoittaa. Palkkiosta neuvottelemisen lisäksi täytyy kiinnittää huomiota rojalteihin ja siihen, mihin kaikkeen julkaisuun annetaan oikeus. Lisäksi olen itse pitänyt kiinni tekijäkappaleista”, Jenni kertoo.
Marimekon sopimukset ovat kansainvälisessä vertailussa Jennin mukaan hyvät, sillä he maksavat rojalteja toisin kuin suuri osa vastaavista yrityksistä. Näin suunnittelija hyötyy uusista eristä ja kuosin uudelleenkäytöstä uusissa yhteyksissä.
Jenni on toiminut aina freelancerina, mutta parhaimpina vuosina Marimekko on työllistänyt häntä niin paljon, että muita töitä ei ole tarvinnut etsiä.
Kuosien suunnittelu on ollut hyvä, jatkuva ja mieluisa työ Jennille, mutta hän toteaa, että ei hän sillä erityisen rikkaaksi ole kuitenkaan tullut.
”Olen lukenut tilastoja suomalaisten korkeakoulutettujen keskipalkoista hämmästyneenä. Miten ihmiset voivat tienata yli neljä tonnia joka kuussa”, Jenni ihmettelee.
”Toisaalta on myös ollut oma valinta keskittyä tietynlaiseen taiteelliseen työskentelyyn”, hän jatkaa.
Perinteisten asiakaskuvitusten tekemisen Jenni lopetti muutama vuosi sitten. Hän oli Napa-agentuurin listoilla ja työskenteli monille eri asiakkaille.
”Olin välillä aika stressaantunut”, Jenni kertoo.
”Agentuuri hoiti työnsä hyvin ja sain sen kautta mukavasti töitä, mutta itse en oikein sopinut siihen asemaan.”
”Olin aika epävarma tilanteissa, joissa asiakas halusi ohjailla vahvasti tekemistäni, enkä monesti ollut tyytyväinen lopputuloksiin. En ole oikea tyyppi esimerkiksi piirtämään realistisia ihmishahmoja. Kaikki tyylit eivät voi olla mitenkään hallussa. Hyvän yhteistyön lähtökohta on, että asiakas tietää, millainen on minun kädenjälkeni ja minä tiedän, mitä hän haluaa. Molemminpuolinen luottamus on tärkeää.”
Tarve keskittyä omannäköiseen taiteelliseen työhön oli liian vahva. Aika ei riittänyt kaikkeen ja Jenni koki, että hänen täytyi valita jompikumpi tie.
Vuosi 2017 on ollut sillä tavalla onnekas, että Jenni on saanut elää Taiteen edistämiskeskuksen yksivuotisella taiteilija-apurahalla. Se on mahdollistanut vapaammat taideprojektit.
Keramiikan lisäksi Jenni on työskennellyt ensimmäisen lastenkirjansa parissa. Kirjan toinen tekijä on Jennin mies, kuvittaja ja graafikko Jukka Pylväs. Etana Editionsin julkaisema Jengi – Siististi sotkussa ilmestyy tammikuussa 2018.
”Jukan kanssa on ollut hirveän kiva tehdä töitä. Ollaan eletty ja työskennelty yhdessä jo niin pitkään, että molemmat tuntevat toistensa näkemykset. Voi antaa hyvillä mielin toiselle tehtäväksi asioita ja luottaa siihen, että lopputulos on tosi hyvä, ellei parempi kuin oma”, Jenni kertoo.
”Yhteistyö on kivaa ja se varmaan välittyy kirjasta.”
Kirja perustuu Jennin ideoimiin hahmoihin ja tarinaan. Jukka tuli mukaan projektiin tämän vuoden keväällä.
Kuvitukset pohjautuvat Jennin paperista leikkaamiin hahmoihin.
”Jukka tuli mukaan, kun paperisilpusta alettiin rakentamaan tietokoneella aukeaman kokoisia kuvituksia. Se oli jättiurakka. Myös teksti on kirjoitettu yhdessä. On vaikea määrittää, missä kohtaa toisen tekeminen loppuu ja mistä toinen alkaa”, Jenni kertoo.
Kirja on herkullisen värikäs kuten Jennin työt yleensäkin. Vaikka värit ovat kirkkaita ja niitä on paljon, kokonaisuus ei ole kaaos.
”Värisilmä on mielestäni yksi tärkeistä vahvuuksistani. Se tulee luonnostaan.”
Jennin leikkisä kädenjälki on tunnistettava, syntyisi se sitten piirtämällä, savea muovaamalla, maalaamalla tai paperia leikkaamalla. Tietokoneita hän vierastaa, eikä työhuoneella ole edes skanneria. Sähköiset työt tehdään kotona.
Jenni muutti Jukan kanssa Helsingistä Porvooseen vuonna 2005. Heidät valittiin tuolloin asukkaiksi Porvoon taiteilijataloon, jossa he saivat asua vuoteen 2009. Sen jälkeen he päättivät jäädä Porvooseen, jonne olivat ehtineet kotiutua.
”Helsingissä kaipasin rauhaa. Olen aika erakkoluonne, en kaipaa niin paljon rientoja. En tarvitse luovan työni lisäksi juuri muuta kuin lähellä olevan uimahallin, mökin ja metsän”, Jenni toteaa.
Julkaistu Kuvittajassa 4/17.
