Lastenkirjojen konkari Markus Majaluoma
Vanha Loviisassa sijaitseva puutalo on kuin idyllisestä lastenkirjasta. Keittiön hirsiseinällä roikkuu nukketeatterin nukkeja, pitkäkarvainen kissa on kääriytynyt kerälle sohvalle. Kuvittaja Markus Majaluoma näyttää laatikkoa, joka on täynnä erilaisia kuvituksia vuosien varrelta. Kädenjälki on tuttua: sen muistaa esimerkiksi Heinähattu ja vilttitossu -kirjasarjasta 1990-luvulta.
Majaluoma on kuvittanut kymmenittäin kirjoja kuuluisille lastenkirjailijoille kuten Timo Parvelalle sekä Tiina ja Sinikka Nopolalle. Lisäksi hän on itse kirjoittanut ja kuvittanut muun muassa Hulda– sekä Isä-lastenkirjasarjoja.
Majaluoma kertoo, ettei hänellä ollut lapsena tietoa kuvittajan ammatista.
“Olen syntynyt vuonna 1961 ja lapsuuteni Porissa ei juuri ollut taidekouluja. Seurasin mummulaan tulleiden Apu- ja Seura-lehtien ajankohtaispilapiirroksia ja sarjakuvia.”
Majaluoma alkoi piirtää tosissaan noin 11-vuotiaana, erityisesti sarjakuvia. Hän kilpaili 13-vuotiaana luokan parhaimman piirtäjän paikasta erään Eskon kanssa, jolla pysyi kynä harmittavan hyvin kädessä.
“Seuraavana vuonna voitin koko koulun piirustuskilpailun ja Esko oli päihitetty”, Majaluoma nauraa.
Ensimmäiset kuvittajan työnsä Majaluoma sai teini-ikäisenä. Hän jakoi Porin Sanomia ja rohkaistui tarjoamaan lehteen pilapiirroksia. Ensimmäinen kirjakuvitus tuli lehtikuvitusten kautta. Kyseessä oli Porilaiset raumalaisvitsit -kirja, jonka toimitti Johnny Kai Forssel.
“Se oli hauska kuvittaa. Olin 16–17-vuotias enkä oikein vielä hahmottanut maailmaa. Kuvitukset olivat aika seksistisiä”, Majaluoma toteaa nyttemmin ja hymähtää.
Varsinaisen kuvataidealan koulutuksen Majaluoma hankki Ateneumin kuvataidekasvatuksen linjalta. Lukion kuvaamataidon opettaja oli suositellut linjaa hänelle.
“Vasta myöhemmin tajusin, että Ateneumissa olisi ollut esimerkiksi graafista suunnittelua, jota kaikki himopiirtäjät vaikuttivat opiskelevan”, Majaluoma kertoo.
Majaluoma alkoi piirtää Helsingin alueuutisiin ajankohtaispiirroksia opiskeluiden ohessa. Lehtiä julkaistiin 80-luvulla paljon, ja kuvituksia oli helppoa saada eri julkaisuihin.
“Tein kuvituksia ja sarjakuvia esimerkiksi Tiede- ja Image-lehtiin. Töitä riitti, sen kuin lapioit. Kuvittajia oli silloin aika vähän.”
Ura lastenkirjojen kuvittajana aukesi hieman vahingossa. Ensimmäinen Majaluoman kuvittama lastenkirja oli Nopoloiden Heinähattu ja vilttitossu vuodelta 1989, josta tuli suuri menestys.
“Tuttu toimittaja vinkkasi eräistä siskoksista, jotka halusivat tehdä lastenkirjan.”
“Tapasin Nopolat ja tein heille muutaman esimerkkikuvan. Ja he olivat, että tässä se on! Sinä kuvitat meidän kirjamme. Kustantajaa heillä ei vielä ollut.”
Majaluoma oli kirjan julkaisemisen aikaan 28-vuotias. Majaluoman työntäyteiset Tammen vuodet alkoivat.
“Heinähatut ja Timo Parvelan kanssa tehdyt Ella-kirjat olivat kaikista hurjimmat. Ensimmäinen oma kirjani Tammelle oli sarjakuvakirja. Seuraavat kaksi omaa kirjaani olivat merirosvoteemaisia Olavi ja Aapo -lastenkirjoja.”
Kun Majaluomalta kysyy, miten hänen oma tyylinsä syntyi, hän esittää vastakysymyksen.
“Onko omaa tyyliä olemassa? Olen vuosien aikana yrittänyt miettiä, voiko kuvittamisen tyylin kirjakohtaistaa. Yritin joskus tehdä eri kirjailijoille erilaisia kuvituksia: erilaista Ella-kirjoihin kuin Heinähattuun ja Vilttitossuun”, hän pohtii.
“Ajattelin osaavani eri tyylejä. Silti kuulin jatkuvasti, että tyylini on tunnistettava. Ehkä huumori ja murretut värit tekevät tyylistäni tunnistettavan. Värithän valitsee aika alitajuisesti.”
Uransa alkuvuodet Majaluoma piirsi hiusterällä, joka oli kuitenkin varsin raskas käyttää. Hän siirtyi ensin lyijykynään ja sitten tussikynään. Nykyään Majaluoma piirtää tietokoneavusteisesti.
Vanhoja Majaluoman esikuvia ovat muun muassa Hassut hurjat hirviöt -kirjasta tunnettu Maurice Sendak ja Pikku Tiikeriä kuvittanut ja kirjoittanut Janosch.
“Lyijykynäpiirroksessa esikuvani oli Kurnua ja Loikkaa piirtänyt Arnold Lobel. Esikuvat kertovat itsestäsi, mutta pitää tietysti varoa, ettei mene liian lähelle esikuvaa”, Majaluoma sanoo.
Yksityiskohtiin voi saada inspiraatiota. Majaluoma oppi Heinähattua ja Vilttitossua piirtäessään ruotsalaiselta Eva Erikssonilta, miten lapsen polvilla ja niiden asennolla voi kuvata ilkikurista luonnetta.
Majaluoma on saanut muun muassa Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 1993 ja lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 1997. Majaluomalle ei tule kuitenkaan ensin mieleen palkinnot, kun häneltä tiedustelee uran huippuhetkiä. Kohokohdat ovat olleet arkisia, mutta merkityksellisiä. Ensimmäinen liittyy Majaluoman oivallukseen, että lastenkirjoja voi keksiä keksimällä – idean ei tarvitse olla alitajuinen. Joskus idea voi löytyä myös läheltä. Majaluoman Isä-kirjat syntyivät paljolti hänen omista lapsistaan.
Toinen kohokohta oli, kun Majaluoma matkusti Unkariin tekemään Yleisradion tilaustyötä.
“Silloin oivalsin, että voin todellakin tehdä työtäni missä tahansa ja minkä ikäisenä tahansa. Kuvittajan työstä ei joudu eläkkeelle.”
Kolmas kohokohta oli, kun SETA nosti Majaluoman Haikara-kirjat sukupuolineutraaleiksi. Kirjoissa ei näy selkeästi, kumpi linnuista on äiti ja kumpi isä.
Suuria vastoinkäymisiä Majaluoma ei ole kuvittajan uransa aikana kokenut. Hän nimeää vaikeimmaksi kokemakseen asiaksi väärinymmärtämisen ja tuomitsemisen erityisesti ajankohtaispilojen tekijänä.
“Nyt somen aikakaudella se on vielä tietysti paljon pahempaa. Ajatuskin on pelottava, että joutuisi tuomituksi syyttä.”
Viimeiset vuodet Majaluomaa on työllistänyt erityisesti Mikko Kunnaksen kanssa tehty 52-osainen lumiukosta kertova 3D-animaatiosarja Albi, jota näytetään Ylellä. Se on saanut hyvät katsojaluvut.
Lisäksi Majaluoma tekee Ilta-Sanomiin pilapiirroksen joka viikko.
Muuten Majaluoman haaveet keskittyvät omien kirjojen pariin. Hän odottaa jo sormet syyhyten, että pääsee Albin jälkeen taas piirtämään käsin ja kirjoittamaan.
Kuvittamisen maailma on muuttunut Majaluoman nelikymmenvuotisen uran aikana.
“Viiva ei ole tällä hetkellä kovassa huudossa. Kollaasimainen tapa kuvittaa on palannut. Nuorempien tekijöiden töissä on aistittavissa 50-ja 60-luvun henkeä”, hän pohtii.
“Viivaihmisenä kärsin tämän tietysti nahoissani, mutta hauskaa on ollut tähän asti”, hän naurahtaa.
Ala vaikuttaa myös muuttuneen kovemmaksi. Majaluoma kertoo, että on tavallaan onnellinen, että aloitti uransa 80-luvulla eikä nyt.
“Joskus minua ahdistaa töiden saaminen. Silloin yritän sanoa itselleni, että olisit onnellinen kaikesta, mitä olet saanut tehdä.”
Majaluomalla on kuitenkin varasuunnitelma, jos työt loppuvat.
“Menen Porvoon torille piirtämään pilakuvia turisteista. Olen välillä käynyt katsomassa, että eihän täällä ole ketään piirtämässä”, Majaluoma nauraa.
Julkaistu Kuvittajassa 3/18.
