Kuvittajat ry:n hallitukseen uusia jäseniä

Kuvittajat ry:n syyskokouksessa 18.11.2025 valittiin yhdistyksen hallitukseen neljä uutta jäsentä.

Kuvittajat ry
19.11.2025

Kuvittajat ry:n syyskokouksessa valittiin yhdistyksen hallitukseen vuodelle 2026 neljä uutta jäsentä erovuoroisten tilalle. Hallitukseen uusiksi jäseniksi valittiin Terhi Adler, Piia Keto ja Elina Pisko sekä uudelle kaudelle Radek Karkulowski. Hallituksessa kauttaan jatkavat puheenjohtaja Sari Airola sekä Pinja Meretoja, Oona Mäkelä, Jii Roikonen ja Maria Sann

Kuvittajat ry:n hallitukseen toivotaan ammattikuvittajia mahdollisimman moninaisista taustoista, mm. eri kuvituksen aloilta, ikäluokista ja maantieteellisiltä alueilta. Toimikausi on kaksi vuotta ja jatkokaudelle saa hakea. Tutustu alla Kuvittajat ry:n hallituksen uusiin jäseniin:

Terhi Adler

Olen Terhi Adler, kuvittaja, graafikko ja sarjakuvataiteilija Helsingistä. Olen valmistunut Aallosta ensin taiteen kandiksi ja sitten maisteriksi, graafisen suunnittelun eli nykyään visuaalisen viestinnän muotoilun pääaineesta. Sivuaineena on ollut mm. kuosisuunnittelua ja sarjakuvaa, vaihdossa animaatiota. Saan leipäni tätä nykyä pääosin graafisen suunnittelun freelance-duuneista, mutta teen kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti myös kuvitusta – kirjankansia, ja teinpä juuri kuvituksen asiakkaan joulupussiin ja launch-kampanjaan. Työskentelen myös omatoimisten projektien kuten myrkkykasvion (kuvitus ja kirjoittaminen) sekä sarjakuva-albumin parissa.

Toivoisinkin, että paikka Kuvittajat ry:n hallituksessa sysäisi minua enemmän kuvituksen suuntaan. Olen muutenkin tehnyt liikkeitä saadakseni työni painottumaan enemmän kuvantekemiseen kuin graafiseen suunnitteluun, mutta tämä taitaa tapahtua projekti kerrallaan. Olisi hienoa päästä tutustumaan porukkaan paremmin ja tekemään töitä yhdessä.

Minulla on taustaa järjestötöistä, aikanaan olin opiskelijajärjestö GRRR:n sihteerinä pari vuotta (2013–15), ja nyt olen ollut sarjakuvakollektiivi Kutikuti ry:n hallituksessa vuoden (2024) + vuoden varajäsenenä, aktiivina ja häirintäyhdyshenkilönä (2025). Olen huomannut, miten helposti tutustuu ihmisiin, solahtaa porukkaan ja on helpompi lähteä projekteihin ja hakuihin mukaan, kun tekee töitä yhdessä ja on tapahtumien ytimessä.

Piia Keto

Muutin vuosi sitten Helsingistä Kouvolaan ja samalla taakse jäi Kuvittajat Ry.n hallituspaikka. Hengittelin hetken, tein keittiöremontin ja nyt onkin vähän tylsää. Olen kaivannut kuvittajien mahtavaa porukkaa ja yhteisten asioiden eteenpäin viemistä, niinpä asetun uudemman kerran ehdolle hallitukseen.

Pääkaupunkiseudun tuntevana, mutta sen ulkopuolelta tulevana kuvittajana koen pystyväni entistä paremmin nostamaan esille koko Suomen kuvittajien tarpeita ja löytämään niihin ratkaisuja. Oma osaamiseni on kuvittajuuden näkökulmasta tehokkuudessa, verkostoitumisessa, kaupallisuudessa ja innovatiivisissa yhteisöä vahvistavissa ideoissa.

Radek Karkulowski

Taustani kuvittajana juontaa juurensa Varsovan kuvataideakatemiaan, jossa suoritin taiteen maisterin tutkinnon vuonna 2002. Pääaineeni oli kuvitus. Vuonna 2014 valmistutuin graafiseksi suunnittelijaksi Lahden Muotoiluinstituutista. 

Urani alkoi sarjakuvantekijänä ja storyboard-artistina, joita tehdessä kehitin visuaalista tarinankerrontaani. Kuvittajana olen työskennellyt myös oppikirjojen, lehtien, mainoskuvitusten ja animaatioelokuvien parissa. Graafisena suunnittelijana olen osallistunut moniin projekteihin, esimerkiksi visuaalisen ilmeen suunnitteluun ja markkinointimateriaalien luomiseen.

Tällä hetkellä toimin visuaalisten taiteiden koulutuspäällikkönä Vapaassa akatemiassa, missä vastuullani on myös kuvitus- ja graafisen suunnittelun koulutus. Opetustyössäni ammatillinen monipuolisuuteni on suuri voimavara. Haluan viestittää opiskelijoille, kuinka mahtava kuvittajan ammatti on, mutta samalla tarjota realistisen kuvan ammatin vaatimuksista ja haasteista.

Vapaa-ajallani teen omia projekteja, joissa yhdistän tarinallisuutta ja kuvallista ilmaisua.

Elina Pisko

Olen lastenkirjojen kuvitukseen erikoistunut kuvittaja/taiteilija Helsingistä. Aloitin urani kansainvälisen agentuurin listoilla, tehden töitä ulkomaisille kustantamoille. Kuvittajat ry:n jäsenenä olen aivan uunituore ja siksi super innokas hyppäämään heti hallituksen toimintaan mukaan.