Maria Sann hoitamaan puheenjohtajan tehtävää

Kuvittajat ry:n varapuheenjohtaja Maria Sann nousee hoitamaan puheenjohtajan tehtävää. Kysyimme Marialta, mitä hallitustyöskentely on antanut, ja millaisiin asioihin hän pyrkii vaikuttamaan.

Teksti: Kuvittajat ry | Valokuva: Timea Slavic
18.3.2026
Maria Sann. Kuvaaja: Timea Slavic
Maria Sann. Kuvaaja: Timea Slavic

Kuvittajat ry:n varapuheenjohtaja Maria Sann nousee hoitamaan puheenjohtajan tehtävää sijaistaen Sari Airolaa maalis-syyskuun 2026 ajan. Kuvittajat ry:llä on ammattikuvittajista koostuva yhdeksänhenkinen hallitus, jossa Maria Sann on mukana neljättä vuotta.

Kysyimme Marialta, mitä Kuvittajat ry:n hallituksessa työskentely on antanut, ja millaisiin asioihin hän pyrkii vaikuttamaan.

Mikä sai sinut lähtemään mukaan hallitustyöhön?

”Hain alun perin Kuvittajat ry:n hallitukseen, koska halusin tällä tavalla kantaa korteni yhteiseen kekoon. Ensin ajattelin, että olisin mukana vain yhden kauden verran, mutta jäin kuin jäinkin toiselle kaudelle. 

Hallitustehtävä antaa hyvät mahdollisuudet tutustua kuvitusalaan laajemmin kuin mitä oma kuvittajan markkinarako muuten antaisi. Olen vahvasti profiloitunut kuvakirjojen tekijänä. Muut tavat olla kuvittaja jäisi helposti minulta piiloon, elleivät ne olisi hallituksen kokouksissa tulleet vastaan.” 

Miten päätit tarttua puheenjohtajan tehtävään ja mitä odotat tältä kaudelta?

”Suostuin tehtävään pyynnöstä, olinhan ollut hallituksessa mukana pidempään kuin muut. Koen, että minulla on vielä opeteltavaa puheenjohtajan tehtävässä. Onneksi meillä on hyvä tiimi ajamassa kuvittajien asiaa. Erityiskiitos kuuluu toiminnanjohtajalle Asta Bomanille.” 

Mitkä asiat näet juuri nyt kuvittajien ammatin kannalta yhteisiksi ja tärkeiksi, joihin voi järjestössä vaikuttaa?

”Koen, että jäsenten ammatillisen osaamisen tukeminen on todella tärkeää. Useimmat kuvittajat ovat yksinyrittäjiä ja erityisesti heille ymmärrys oman alan liiketaloudellisesta ja laillisesta puolessa korostuu. 

Olen itse hyödyntänyt Kuvittajat ry:n järjestämää liiketoimintaan liittyvää neuvontaa silloin kun se on ollut tarpeen.”

”Minua ilahduttaa se, kuinka hyviä kollegoita kuvittajat ovat toisilleen. Kannustamme toisiamme ja meitä yhdistää aito ammattiylpeys!”