Hei!
Olen Sari Airola, helsinkiläinen kuvittaja. Lastenkirjojen kuvitus ja -kirjoitus on ollut pitkään yksi intohimoni. Urani aikana olen saanut kuvittaa myös lehtiin, kulttuurijulkaisuihin ja oppikirjoihin. Teen myös kortteja ja eläinkuvituksia. Hullaannun uusista kulttuureista, tarinoista ja haasteista. Rakastan työskennellä eri alojen ihmisten kanssa, yhdistää eri taiteenaloja ja kurkata välillä tuntemattomiin suuntiin. Koulutukseltani olen myös taideopettaja ja olenkin opettanut monissa oppilaitoksissa ja käyttänyt pedagogista osaamista kuvitusprojekteissani.
Olen asunut monissa maissa ja koen sen laajentaneen myös omaa ammatillista otettani. Puhun mielelläni englantia ja osaan myös kommunikoida ranskaksi ja ruotsiksi. Turisti-turkki on myös hallussa.
Kotisivuillani on lisää tietoa erilaisista projekteista, joissa olen ollut mukana. Ole yhteydessä, jos innostut mahdollisesta yhteistyöstä!

Pidän monenlaisista projekteista, erityisesti kuvituksista, joissa saa ajatella ja keksiä. Pystyn myös kirjoittamaan tarinoita tai faktapohjaista tietoa.
Teen kuvituksia sekä digitaalisesti (Procreate) että käsin. Pidän tekniikoiden vaihtelusta.
Vedän mielelläni työpajoja ja koulutuksia. Heittäydyn myös innolla monitaiteellisiin tai taiteen- ja tieteen välisiin projekteihin.

Etana Editions, Teos, Wsoy, Karisto, Otava, Lasten keskus, Kvaliti, Edukustannus, SanomaPro, HS, Putinki, Puheterapeuttien liitto, Kotilääkäri, Yhteishyvä, Lusto metsämuseo, Ilta-Sanomat