Aino Saarikivi
Hei, olen Aino Saarikivi! Helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja kuvittaja, jonka työpöydältä on kulkenut läpi satoja aikakauslehden sivuja, kirjankansia ja visuaalisia identiteettejä yli 20 vuoden ajan. Suunnittelu ja kuvittaminen kulkevat käsi kädessä: toisinaan rakennan lehden ilmeen alusta asti, toisinaan taas piirrän kuvituksen, joka kantaa koko jutun tunnelman.
Päivätyössäni toimin graafisena suunnittelijana ja kuvittajana Viestimedialla. Sen rinnalla teen myös tilaustöitä oman yritykseni kautta, olipa kyse sitten logosta, kirjan taitosta tai kuvituksesta lehteen. Yhteistyö sujuu jouhevasti sekä suomeksi että englanniksi.
Jos etsit tekijää, joka näkee kokonaisuuden visuaalisesta identiteetistä yksittäiseen kuvaan asti, otathan yhteyttä!
Vahvuuteni on kuvittamisen ja graafisen suunnittelun yhdistäminen. Olen saanut kiitosta kekseliäistä ideoista ja sujuvasta työskentelystä. Monipuolinen kuvitustyylini taipuukin monenlaisiin aiheisiin! Kuvittamistani kuvaavat parhaiten kokeilunhalu erilaisiin tyyleihin ja mieltymys runsaisiin väreihin, tekstuureihin ja tunnelmiin.
Aarre-lehti, Maaseudun Tulevaisuus, Viestimedia Oy, Pirta-lehti, S&A-lehti, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Alienn Enterprise Oy, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry, Vuosikymmen Oy
Ikitakku-lastenkirja / Nysalor-kustantamo
Kuvitus, graafinen suunnittelu ja taitto lastenkirjaan.
Tarina: Melina Marras / Kuvitus ja design: Aino Saarikivi / Kustantaja: Nysalor, 2026
Ikitakku on ennakkotilattavissa täältä!

Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.

Helsinki-sarja / Oma projekti
Helsinki-sarja / Oma projekti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Helsinki-sarja / Oma projekti
Helsinki-sarja / Oma projekti
Helsinki-sarja / Oma projekti
Helsinki-sarja / Oma projekti
Helsinki-sarja / Oma projekti
Lehtikuvituksia / Maaseudun Tulevaisuus -sanomalehti
Kuvituksia Maaseudun Tulevaisuus -sanomalehteen.

Päivätär ja Kuutar / Oma projekti
Tässä ovat Päivätär ja Kuutar sekä heidän pienet valonsäteensä. Kuvitus on saanut inspiraationsa suomalaisesta mytologiasta.
Päivätär ja Kuutar ovat Auringon ja Kuun jumalattaria sekä mehiläisten emuita (alkuemoja). He esiintyvät loitsuissa, joita laulettiin estämään mehiläisiä pistämästä. Eräässä karjalaisessa loitsussa kerrotaan myös, että maailmanpuu kasvoi Kuutarin ja Päivättären kulta- ja hopeakyynelistä.
He omistavat Auringon hopean ja Kuun kullan, kehräävät kultaista ja hopeista lankaa ja kutovat niistä vaatteita. Nimi Päivätär juontuu sanasta päivä (”aurinko” ja myös ”päivä”), ja Kuutar sanasta kuu (”kuunvalo” tai ”kuu”).

Oma talous -kuvituksia / Metsänomistajan Aarre -lehti

Rannekellon kuvitus ja suunnittelu / Alienn Enterprise Oy
Kellotaulun kuvituspiirros ja suunnittelu.
Avaruuskuva: J-P Metsävainio, NGC 281, the Pacman Nebula.
Lisätietoa: alienn-afosi.com
Tuotekuvat: Jori Grönroos, 2024

Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Juuret-sarjan kuvituksia / Aarre-lehti
Kuvituksia Aarteen Juuret-sarjaan.
Kirmaten-kuosi / Maaseudun Tulevaisuus
Suunnittelin kuosin vauvanvaatteeseen 110 vuotta täyttävän Maaseudun Tulevaisuus -lehden juttusarjaa varten (2026). Kuosin nimi on Kirmaten ja se vangitsee vapaasti ja iloisesti kirmailevan hevosen hengen. Kunnianosoitus liikkeelle, keveydelle ja huolettomalle energialle.

Maahiset / Aarre-lehti
Kuvitus Aarre-lehteen maahisista. Maahiset ovat tonttuja, jotka elävät maan alla, ovat yleensä ihmisille näkymättömiä ja osaavat höynäyttää ihmisiä.
Tunnetuimpia tarinoita maahisista ovat vaihdokaskertomukset. Maahinen tunkeutuu makuuhuoneeseen ja muuttaa ihmisvauvan lajitoverikseen, joko vanhemmaksi maahiseksi tai maahisvauvaksi. Sanotaan, että vaihdokkaasta kasvaa kiero tai hullu.

Pieni kummituskirja / SKS
Kuvitus ja graafinen suunnittelu Pieni kummituskirja – Tarinoita vuosien takaa -teokseen. Kustantaja SKS, 2006.

Halloween / Oma projekti
Halloween / Oma projekti
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Halloween / Oma projekti
Halloween / Oma projekti
Halloween / Oma projekti
Halloween / Oma projekti
Lastenhuoneen seinäkellon kuvitus
Suunnittelin ja kuvitin kellotaulun lastenhuoneeseen. Kello on saatavilla neljässä eri värissä, sekä tyttö- että poikaversioina.

Whimsuary / Taidehaaste
Whimsuary / Taidehaaste
Klikkaa nähdäksesi lisää projektista.
Whimsuary / Taidehaaste
Whimsuary / Taidehaaste
Joulukortteja / Viestimedia Oy
Viestimedia Oy:lle tehtyjä painettuja joulukortteja eri vuosilta.