Luovuuden kehä
Kuvituksen akateemista tutkimusta on tehty Suomessa hyvin vähän. Anja Hatva tutki vuonna 2009 ilmestyneessä tiedotusopin väitöskirjassaan merkityksen välittämistä kuvan avulla, kirjallisuustieteessä luetaan silloin tällöin myös kuvakirjoja, ja kuvituksesta on kirjoitettu lukuisia opinnäytetöitä. Laura Valojärven keväällä 2021 julkaistu tutkimus on kuitenkin harvinainen lajissaan.
Valojärven englanninkielinen väitöskirja kantaa nimeä The Cycle of Creative Resources: The creative process and creative well-being from the perspective of picturebook illustrators, suomeksi käännettynä Luovien voimavarojen kehä: Luova prosessi ja luova hyvinvointi kirjankuvittajien näkökulmasta tarkasteltuna. Aineistona Valojärvi on käyttänyt kahdeksalle kuvittajalle tekemiään haastatteluja sekä omaa kokemustaan kuvakirjojen tekijänä. Valojärvi kertoo, että tutkimuskysymykset kumpusivat hänen omasta turhautumisestaan.
”Monta vuotta kuvakirjoja tehtyäni huomasin, että työnteko oli alkanut tuntua yhä raskaammalta. Aloin kyynistyä. Mietin, miksi kukaan haluaisi työskennellä kuvakirjojen kuvittajana, joka omien kokemusteni mukaan oli työnä alipalkattua, aliarvostettua ja epävarmaa”, Valojärvi kertoo.
”Halusin tietää, ovatko kuvakirjoja pitkään kuvittaneet ammattilaiset löytäneet tapoja selviytyä ammatin haasteista ja löytäneet palkitsevampia, positiivisempia tapoja työskentelyyn.”
Oliko hän vain itse syypää siihen, että työ tuntui jatkuvalta vuoristoradalta, jossa huippuhetkien flow-tila vaihtui nopeasti ahdistukseksi ja epäilyksi?
Ehkä ei. Valojärvestä tuntui, että keskustellessaan muiden luovan alan ammattilaisten kanssa hän kuuli usein, kuinka muusikot olivat alkaneet vihaamaan musiikkia tai valokuvaajat päättivät uudelleenkouluttautua puutarhureiksi.
Miten luovaa työtä voi tehdä ilman loppuunpalamista? Entä millaisia vaiheita luovaan prosessiin yleensäkin kuuluu?
Tutkimuksen pohjalta syntyi malli luovien resurssien kehästä.
Laura Valojärven haastateltaviksi valikoituivat pitkän uran kuvakirjojen parissa tehneet Sari Airola, Linda Bondestam, Liisa Kallio, Katri Kirkkopelto, Mika Launis, Marika Maijala, Salla Savolainen ja Virpi Talvitie.
Kuvittajat jakavat väitöskirjassa herkullisia paljastuksia uransa varrelta – kustannustoimittajan mielestä piirtämäni hirviöt näyttivät siltä, että ne ovat käyneet pesukoneessa, ja niin edelleen – ja kuvailevat kirjankuvitustyön eri vaiheita. Miten yhteistyö kirjoittajan ja kustannustoimittajan kanssa sujuu? Miten ideat kuvituksista jalostuvat valmiiksi kirjaksi? Kuvakirjan kuvittamisen eri vaiheita Valojärvi kuvaa kaaviossa, joka jakautuu suunnitteluun, kuvitusten luomiseen, viimeistelyyn ja jälkiprosessiin.
Muiden kuvittajien haastattelujen lisäksi yksi merkittävä osa Valojärven väitöskirjaa on yksityiskohtainen dokumentaatio hänen omasta kirjankuvitusprosessistaan. Tarkasteltavana on kuvitustyö Raili Mikkasen kirjoittamaan kirjaan Iivari-tonttu karkuteillä (WSOY 2013).
Valojärvi avaa kuvitusprosessia tarkasti tekemiensä muistiinpanojen ja luonnosten pohjalta. Mitkä asiat nousevat tekstistä keskeisiksi kuvituksissa? Miten kuvitukset tulkitsevat ja täydentävät tekstiä?
Tutkijat Maria Nikolajeva & Carole Scott ovat luoneet jaottelun viiteen eri tyyppiseen kuvituksen ja tekstin vuoropuheluun.
Symmetrisessä mallissa teksti ja kuva tarjoavat saman informaation. Tehostavassa mallissa kuvitus vahvistaa tekstin sanomaa merkittävästi, ja täydentävässä mallissa kuva ja teksti täyttävät toistensa jättämiä aukkoja. Neljännessä mallissa kuva ja teksti tarjoavat vaihtoehtoista informaatiota ja viidennessä ne kertovat jo vastakkaisia tarinoita.
Kuvitusten sisällön suunnittelun lisäksi Valojärvi kertoo yksityiskohtaisesti kaikista työvaiheista aina kirjan ilmestymiseen asti.
Tarkasteltavana olevan kirjan kuvitusprosessi oli Valojärvelle henkisesti hyvin raskas. Valojärvi paloi loppuun.
”Vaikka uuvuin kuvitustyöstä, voin elämäni muilla osa-alueilla mainiosti”, Valojärvi kertoo.
Loppuunpalaminen on jättänyt hänelle kuvitustyötä kohtaan allergian, jota hän vertaa homeelle altistumiseen. Kirja jäi toistaiseksi viimeiseksi, jonka hän on kuvittanut.
Luova työ määritellään kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa usein sellaiseksi työksi, jota ei tehdä menetyksen tai rahan vuoksi vaan siksi, että tekijät rakastavat työtään ja kokevat sen palkitsevaksi.
”Tälllaisia määritelmiä olisi hyvä tarkastella kriittisesti luovan työn ammattilaisten omasta näkökulmasta”, Valojärvi toteaa.
Monet tutkimukset ovat osoittaneet taiteilijuuden olevan haastava elämänpolku. Esimerkiksi vuonna 2018 julkaistun Ulster Universityn työryhmän tutkimuksen mukaan luovien alojen ammattilaisten taipumus mielenterveysongelmiin on kolminkertainen verrattuna muuhun väestöön. Yleisimmin diagnosoidut oireet olivat masennus ja ahdistuneisuuus.
Johtuuko tämä pelkästään taiteilijoiksi pyrkivien ihmisten yksilöllisistä persoonallisuuden piirteistä, vai voisiko pahoinvoinnissa olla sittenkin olla kyse myös rakenteista?
Valojärvi toteaa, että esimerkiksi kuvakirjan kuvittamistyön määrää ja vaativuutta ei usein ymmärretä, kuvittajan ammattitaitoa ei arvosteta, eikä lapsille suunnattua kulttuuria pidetä yhteiskunnassa samalla tavalla tärkeänä kuin aikuiselle yleisölle tehtyä. Kun oman työn arvostuksen puute näkyy myös siitä maksettavissa palkkioissa, onko ihme, jos luovan työn tekijä kipuilee ammatissaan?
Valojärvi ehdottaa kuvittajien työhyvinvoinnin parantamiseksi muun muassa luovan prosessin eri vaiheiden tiedostamista, nykyhetkeen keskittymistä, saavutettavissa olevien tavoitteiden asettamista ja negatiivisen sisäisen puheen tunnistamista.
Vaikeuksien lisäksi kuvitusammatti tarjoaa onneksi myös onnen hetkiä. Kuten yksi haastateltavista toteaa:
”Inspiroituneessa flow-tilassa oleminen on parasta, mitä on olemassa. Silloin on täysin omassa universumissaan ja oikeastaan vähän maaninen. Energiaa riittää ja palaset loksahtavat paikoilleen. Se on ihanaa, yksinkertaisesti ihanaa.”
Laura Valojärven väitöskirja luettavissa kokonaisuudessaan:
research.aalto.fi
