Ammattikuvittajien työ näkyy monissa journalistisissa julkaisuissa pienistä suuriin. Yhtälailla on julkaisuja, joissa kuvitukset on korvattu muulla visuaalisella sisällöllä.

Alkuvuodesta Journalisti-lehdessä kysyttiin aikakauslehden tekijöiltä heidän suhdettaan tekoälyllä tehtyihin kuviin. Ilmeni, että lehtitaloissa on hyvin vastakkaisia käytäntöjä ja näkemyksiä tekoälystä – jopa saman konsernin sisällä. Kun toisaalla kuvitus on jo korvattu joko osin tai täysin AI-generoidulla kuvalla, toisaalla kuvitukset hankitaan vain ja ainoastaan ammattikuvittajilta heidän kädenjälkeään, näkemyksiään ja tekijänoikeuksia arvostaen.

Kaksi vuotta sitten Britanniassa puolestaan havahduttiin sekä valeuutisten että tekoälyn vaikutukseen lehtityöhön. The Guardianin luova tiimi päätti tehdä tuolloin pienen vastaliikkeen; mikä olisi sellaista, mihin näistä kumpikaan ei vielä taipuisi? Tehdäänpä kuvat käsin kollaaseina. Leikkaa, liimaa ja saksi. Syntyi Britannian parlamenttivaaleja käsittelevä kokonaisuus, jota käytettiin vaaliuutisoinnissa.

Digitaalinen julkaiseminen mahdollistaa monenlaisia tarinan kerronnallisia, journalistisia ja visuaalisia kokonaisuuksia, joilla voi erottua päivittäisessä uutis- ja sisältövirrasta. Paperikin taipuu yllättävän moneen. Siksipä kuvitusta voisi käyttää vielä nykyistä rohkeammin journalistisissa julkaisuissa, esimerkiksi hyödyntäen tietokuvittamisen potentiaalia.

Lehtikuvitusta ja mediatalojen visuaalisia toteutuksia esiin tuovat kansainväliset kilpailut osoittavat, että maailmalla taso on kova. Esimerkiksi Reutersille kuvittava Adolfo Arranz tekee infografiikkaa ja ilmavaa piirrosjälkeä yhdistäviä tarinankerronnallisia kokonaisuuksia, ja hänet palkittiin kansainvälisessä Society for News Design -organisaation kilpailussa. The New York Times on niin ikään palkittu useaan kertaan visuaalisuudestaan, ja se käyttääkin aktiivisesti kuvittajia läpi lehden eri osastojen, myös suomalaisia tekijöitä. 

Siinä missä tekstit, valokuvat ja videot, myös kuvitukset kertovat median sisällöstä ja laadusta.

Lehtikuvittaminen on ammattikuvittajien yksi tärkeimmistä työnteon muodoista, ja samalla yksi herkimmistä suhdannevaihteluille. Kuvittajat ry:n vuosittaisesta Kuvitusala nyt -raportista ilmenee, että lehtikuvittajien työt ovat olleet laskussa korona-ajasta lähtien. Vaikka paljon puhutaan resursseista – ei ole aikaa, ei ole rahaa, niiden lisäksi yksittäisistä päätöksistä on kiinni, millaista visuaalista ympäristöä rakennetaan.

Pieniä myönteisiä, perinteistä lehtikuvittamista tukevia kehityssuuntiakin on näkyvissä.  Viime vuoden lopulla peräti kahdesta sanomalehdestä ilmoitettiin uudesta pilapiirtäjästä: Linda Saukko-Rauta aloitti Keskisuomalaisen ja Mirva Sopanen Aamulehden pilapiirtäjänä. Samalla aiemmin miehinen kenttä sai vihdoinkin kaivattua vahvistusta pilapiirroksia tekevistä naisista. Pilapiiirroskenttä myös osoittaa, kuinka pienellä joukolla voi olla näkyvää ja yhteiskunnallisesti merkittävää vaikutusta. Ja sitä työtä tekevät kuvittajat.

Myös työ suomalaisen lehtikuvituksen tradition tallentamiseen sai jatkoa, kun Kuvittajat ry:n, Grafian ja Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKESin yhteiselle KUKA – kansallinen lehtikuvitusarkisto -hankkeelle myönnettiin lisärahoitusta. C.V. Åkerlundin mediasäätiön apurahalla toiminta jatkuu vuoden 2027 loppuun.  

Toivottavasti saamme tulevaisuudessa arkistoida huikeita ammattikuvittajien tekemiä kuvituksia myös 2020-luvun jälkeiseltä ajalta. Niin vähälevikkisiltä julkaisuilta, naistenlehdiltä kuin suurilta mediataloiltakin. 

Jälkisanat 29.4.2026: Suomen freelance-journalistit (SFJ) palkitsivat Vuoden 2025 freelance-journalistiksi kuvittaja Ville Tietäväisen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun palkinnon sai kuvittaja, ja myöntöperusteet jo itsessään kertovat lehtikuvituksen asemasta ja tärkeydestä osana journalistisia sisältöjä.

→ Lehtikuvitusten arkistohanke jatkuu – osallistu kyselyyn

→ Lue myös: Kuvitus mediataloissa

_____________________

Kolumni on julkaistu Kuvittaja-lehdessä 1/26.