Koiramäen mestari Mauri Kunnas
Mauri Kunnaksen aikataulu on yleensä täysi, mutta haastattelulle löytyy lopulta sopiva ajankohta pari päivää ennen Helsingin kirjamessujen alkamista. Tapaamme Otavan kirjakaupassa Helsingin Uudenmaankadulla, josta siirrymme keskustelemaan yläkerran rauhalliseen kokoustilaan.
Kunnaksen yli 40 vuotta jatkunut ura lastenkirjailijana, kuvittajana ja sarjakuvapiirtäjänä on yksi Suomen menestyksekkäimmistä. Kunnaksen monet lastenkirjat ammentavat historiasta, ja ne edellyttävät aina aikaa vievää taustatyötä. Jo varhaisissa lastenkirjoissaan hän loi omintakeisen ja edelleen jäljittelemättömän tyylin sekoittaa totta, sepitettä ja huumoria.
Uutuuskirja Kuka kaappasi auringon sijoittuu Koirien Kalevalasta (1992) tuttuun miljööseen, mutta se poikkeaa Kunnaksen aiemmista kuvakirjoista kantaaottavuudessaan. Sammuvan auringon aihelma löytyy Kalevalasta ja muista maailman muinaistaruista, mutta Kunnaksen tulkinnassa tarinan voi lukea myös muistutuksena ahneuden ja oman edun tavoittelun vaaroista, ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen tuhlauksesta.
Uudet kirjaideat syntyvät usein pitkällisen kypsyttelyn tuloksena.
”On valittava aihe, jonka kanssa haluaa viettää vuoden, ja josta ei pääse irti kuin tekemällä sen loppuun asti”, Kunnas toteaa.
”Ideoita on nytkin neljä tai viisi odottamassa, ja testaan niitä satunnaisesti tai tieten tahtoen kohtaamillani ihmisillä. Usein aihe jäsentyy ja työstyy eteenpäin vähän vaivihkaa”, Kunnas kertoo.
Kunnas on julkaissut uuden kirjan lähes poikkeuksetta joka vuosi. Yksi harvinainen poikkeus oli Koiramäen Suomen historia (2017), jonka tekeminen vei kaksi vuotta. Kunnas kiistää silti kokevansa, että hänen pitäisi olla lukijoitaan kohtaan lojaali.
Hän selittää työtahtiaan yksinkertaisemmin:
”Tykkään työstä. Ilman sitä olisin kuin orpo piru. ”
Kunnas toteaa, että hänen kuvitustekniikkansa on säilynyt samana vuosikymmenten ajan. Hän itse uskoo sen johtuvan laiskuudesta opetella mitään uutta.
”Taideteollisen korkeakoulun opiskeluvuosina löysin Wulffin taiteilijatarvikkeista pullovesivärit, joissa on kauniita, helppokäyttöisiä värejä. Niiden ongelmana on heikko valon kestävyys: tietyt värit haalistuvat tai muuttuvat ajan mittaan, vaikka originaaleja säilyttäisikin valolta suojassa. Niiden rinnalla käytän myös vesivärinappeja, ”pölkkyvärejä”, ja olen kehitellyt sekoituksia, jotka eivät haalistu niin helposti.”
Kuvitustekniikan takia originaaleja ei juurikaan ole nähty kuvitusnäyttelyissä. Ne kaikki on varastoitu Espoon kotiin.
Nelivärikuvituksesta huolimatta Kunnas kokee kuitenkin olevansa lähinnä mustan viivan piirtäjä, joka värittää kuvia kuin värityskirjaa. Toisinaan vaimo Tarja Kunnas on valjastettu mukaan urakkaan.
Esikoistytär Jenna Kunnas on päätynyt graafiseksi suunnittelijaksi ja kuvittajaksi, Noora Kunnas kirjailijaksi. Isä luonnehtii silmin nähden mielissään tyttäriään kapinallisiksi, jotka eivät ole juurikaan hänen neuvojaan kaivanneet.
Kunnas harjoitti piirtäjän taitojaan ensin pilapiirtäjänä sanomalehdissä ja Suomen Kuvalehdessä. Sanomalehtityöstä hän omaksui journalistisen otteen selittää erilaisia ilmiöitä. Hän opiskeli Olavi Hurmerinnan tapaa tehdä pilapiirroksiin kuvatarinoita, ja ulkomaisista esikuvista tärkein on ollut yhdysvaltalaisen The Washington Star -iltapäivälehden pilapiirtäjä Pat Oliphant.
Kunnaksen esikuvia ovat olleet myös Aku Ankka -lehti, joka opetti lukemaan ja piirtämään, sekä kuvakirjailija Richard Scarry, jota hän luki yhdessä sisarenpoikansa kanssa. Näin syntyi oivallus lastenkirjasta, josta aikuinenkin huvittuu.
Suomalaisen tonttukirjan (1979) kuvat ja tarina tulivat ensin tutuksi televisiossa Pikku Kakkosessa, jonka jälkeen niiden potentiaali nähtiin myös lastenkirjana.
”Joulupukki-kirjan (1981) jälkeen olen saanut varsin vapaat kädet aiheiden suhteen.”
Hän kiittää nykyistä kustannustoimittajansa Katriina Kauppilaa ja luottograafikkoaan Tiina Palokoskea, joiden kanssa hän käy viikoittain Otavassa ”höpöttelemässä”.
Käänteentekeväksi tuli vuosi 1984, jolloin työt mainostoimistossa ja sanomalehtien pilapiirtäjänä saivat jäädä ja oli oikea aika heittäytyä vapaaksi kirjailijaksi, kuvittajaksi ja sarjakuvapiirtäjäksi.
Kunnas suhtautuu rahaan varsin arkisesti. Hän arvostaa sitä, että vähitellen leivän päälle saattoi ostaa kinkkuakin.
”Elin kumitossuhippinä lapsuutta ja nuoruutta Vammalassa. Parhaat löydöt tein kodin vintiltä isompien sisarusten pieneksi jääneistä vaatteista. Luovat taidot olivat jo silloin minulle rahaa tärkeämpi pääoma.”
Suomalainen tonttukirja todisti kuitenkin, että lastenkirjoillakin voi Suomessa elää. Sittemmin Kunnas on tehnyt painosmäärissä ja käännöskielissä tavan takaa ennätyksiä.
Tuotannon yhteenlaskettu painosmäärä Suomessa ja maailmalla on yli 10 miljoonaa kappaletta. Teoksia on käännetty yli 40 kielelle ja julkaistu 38 maassa. Koiramäen Suomen historia myi ilmestymisvuonnaan 2017 Suomessa yhteensä 163 000 kappaletta ja oli siten vuoden eniten myynyt teos.
Suurten myyntien mukana tulee kuitenkin myös vastuuta ja paineita.
Kunnas toteaa, että uran alkuaikoina kaikki oli hemmetin helppoa ja hauskaa nykytilanteeseen verrattuna. Sopimukset olivat simppeleitä ja tehtiin kirjoja, ei mitään krääsää.
Parin viime vuosikymmenen aikana The Beatlesin Paul McCartneyn näkemykset ovat puhutelleet häntä entistä enemmän.
”McCartneyn mielestä uran alkaminen ja soittaminen oli mukavaa, mutta menestyksen myötä tulivat rahat, lakimiehet ja liikemiehet, ja ennen pitkää hän huomasikin jo olevansa kusessa”, Kunnas toteaa.
Vuonna 1997 Kunnas perusti Doghill Production -yrityksen, joka valvoo oheistuotteiden myyntiä ja tekijänoikeuksia. Koiramäki-logolla on haluttu markkinoida kaikenlaista.
”Yhteydenottoja tulee, ja keskittyminen on välillä koetuksella. Yritän tarkkaan harkita, mihin hankkeisiin annan luvan. Läheiset kuvittajakollegani ja ystäväni Sami Toivonen ja Aino Havukainen ovat tehneet viisaan valinnan ja kieltäneet Tatu ja Patu -hahmojensa laajamittaisen tuotteistamisen kokonaan”, Kunnas kertoo.
Kunnaksen tuotannon ulkomaisten kustannusoikeuksien ja lisenssien osalta asioita on hoitanut vuodesta 2016 lähtien Rights & Brands, jonka vähemmistöosakkaana Otava on.
Viime vuosien aikana kulttuuri- ja kirjallisuusalalla tapahtunut monopolisoituminen harmittaa Kunnasta.
”Olisi hyvä, että Suomessa olisi nykyistä enemmän pieniä agentuureja, jotka hoitaisivat teosten myyntiä”, hän toteaa.
Viime aikoina Kunnas on huomannut olevansa trendikäs nostalgikko ikävöidessään vanhaa hyvää aikaa.
Digimaailma on Kunnaksen mukaan ”sotkenut kaiken”. Suomi on niin pieni maa, että sisäänostajien ja kauppaketjujen valinnat kahlitsevat jo pahimmillaan myös tekijöiden luovuutta.
”Perinteisten medioiden huomioarvon vähentyminen poistaa yhteiset kokemukset, ja tärkeämmäksi nousee klikkijulkisuus. Toivottavasti elämme jotain ylimenovaihetta.”
Kunnas toteaa olevansa sisimmiltään anarkisti, joka tykkäisi revitellä.
”Maineeni lastenkirjailijana on johtanut siihen, että joudun usein himmailemaan aiheiden tai lähestymistavan kanssa. Kirjamessuilla signeerausjonossa kuulen vieläkin Piitles-sarjakuvan satiaisista, vaikka sarjakuva ei todellakaan ole suunnattu lapsille. Usein pelkään, että munaan maineeni”, Kunnas kertoo.
Uusi Beatles-aiheinen sarjakuva on kuitenkin jo suunnitteilla.
