Maailma ilman värejä
Mummi Värikäs maalaa kirkkailla väreillä puuleluja räiskyen “kuin maailman mahtavin ilotulitus”. Sitten jotakin menee hukkaan, ja värit alkavat kadota maailmasta. Seuraa etsintä, joka vie torille erilaisten kauppiaiden luo: punaisia pioneita myy Puketti-Pate, vihreitä vihanneksia Herra Kirveli ja sinisiä silakoita kalakärryn Simo Simppu. Värit kuitenkin hupenevat yksi kerrallaan, kunnes jäljellä on enää tyhjä valkoinen maailma. Ilman Mummi Värikkään värejä ei värejä ole olemassa muillekaan, ja kuten ihmiset kirjassa huomaavat, ilman värejä ei ole mitään.
Kun hukkaan menneet Mummin silmälasit sitten löytyvät, maailma suorastaan räjähtää väreistä. Riemu valtaa torin ja sen ihmiset. Mummi pääsee palaamaan maalaamiseen äärelle ja maalaa niin, että värit roiskuvat ja nenästäkin tulee iloisen kirjava.
Ilona Partasen viehättävä Mummi Värikäs tarjoaa monia tasoja ja lukemisen tapoja: se on hauskoja hahmoja ja jännittävän tarinan tarjoava lastenkirja, mutta myös ajankohtainen kannanotto taiteen merkityksestä. Ilman kaikkia maailman Mummi Värikkäitä, jotka täyttävät maailman väreillä ja muodoilla, ei sisältöä ole sen paremmin kuvakirjoissa kuin maailmassakaan.
Mummi Värikäs on tarina luomisen ja taiteellisen työn tärkeydestä. Kirja esittää taiteellisen työn merkittävänä osana maailmaa ja sen toimintaa mystifioimatta tekijöitä. Samalla se tekee näkyväksi niitä reunaehtoja, jotka taiteen ja työn tekemiseen vaikuttavat: fyysinen kyvykkyys ja sitä tukevat välineet sekä yhteisö, joka auttaa tarpeen tullen. Kirja tarjoaa kurkistuksen siihen, miltä maailma näyttää heikkonäköisen silmin ja mikä paniikki seuraa siitä, jos silmälasit joutuvat hukkaan. Näkökulma ilahduttaa likinäköistä lukijaa.
Värejä surutta kuluttava ja vielä vanhalla iällä työstään nauttiva mummi on riemastuttava päähenkilö kuvakirjalle. Hahmo rikkoo monenlaisia mummeihin kohdistuvia normeja ja odotuksia. Mummi on itsenäinen ja oma-aloitteinen toimija, joka ei ole olemassa isovanhemmuutensa kautta. Mummi suhtautuu intohimoisesti ammattiinsa ja tunnistaa siihen liittyvän sosiaalisen vastuun, joka ulottuu usein mummoille annettua ydinperheeseen liitettyä tehtävää laajemmalle. Maalia sormissaan ja kasvoissaan mummi hymyilee, räiskyy ja poreilee ja siten uudistaa sitä, miten mummoutta on perinteisesti esitetty ja tarkasteltu.
Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 2/24.
