Prinsessa Rämäpää -sarja vaihtaa näkökulmaa

Mörön oma kirja on spin-off varsinaiselle sarjalle. Prinsessa Rämäpää -kirjoissa sisäinen maailma ja ulkoinen todellisuus törmäävät monin tavoin yhteen, kirjoittaa Maria Laakso Kuvittaja-lehden arviossa.

Teksti: Maria Laakso

Elina Hirvosen kirjoittama ja Mervi Lindmanin kuvittama viisiosainen Prinsessa Rämäpää -sarja on edennyt kypsään ikään. Siitä on merkkinä sarjan uusin osa Prinsessa Rämäpää – Mörön oma kirja (Tammi, 2025), joka onkin yllättäen spin-off varsinaisesta sarjasta. Tässä kirjassa tarinan keskiössä ei enää olekaan omapäinen pikkutyttö, prinsessa Rämäpää, vaan edellisessä osassa esitelty pelottava mörkö.

Rämäpää-sarja on alusta saakka perustunut minäkertojan Rämäpään sisäisen maailman ja ulkoisen todellisuuden välisiin yhteentörmäyksiin. Jo sarjan ensimmäisessä osassa Prinsessa Rämäpään talvitaika (2019) toisiinsa sekoittuu talveen ja lasten pukemiseen kyllästyneen äidin ja omassa taikamaailmassaan liihottavan Rämäpään näkökulmat.

Stressaantunut äiti yrittää saada lapsia ulkoilemaan, mutta vastoinkäymisiä riittää. Rämäpään prinsessamekon röyhelöt jäävät talvihaalarin vetoketjun väliin ja pikkuveli Onnin niskakakka yltää aina kypärämyssyyn saakka. Lopulta talvisia vastoinkäymisiä päästään pakoon Rämäpään kesätaian avulla. Ulkoilun sijaan kolmikko istuu taiotulla trooppisella saarella syömässä jäätelöä.

Rämäpää. Mervi Lindman — Mörkö ja Prinsessa Rämäpää tutustuivat *Prinsessa Rämäpää ja mörkötaika* -kirjassa (2024).

Rämäpää-sarjan kuva- ja tekstikerronta kulkevat usein taitavasti eri todellisuuden tasoilla. Esimerkiksi Prinsessa Rämäpää ja vessasanat -kirjassa (2019) eskarin alkamisesta liikuttuneen äidin kerrotaan tekstissä nyyhkivän, mutta Lindmanin kuvassa itku esitetään hyperbolisesti niin valtaisana, että lattia peittyy kyynellammikkoon.

Lisää kyyneliä seuraa, kun uutta tilannetta jännittävä Rämäpää ei pysty pidättämään itkua, ja kuvituksessa koko päiväkodin piha jää kyynelpaisumuksen alle. Tekstin ja kuvan eri vaihteet synnyttävät sarjassa komiikkaa, ja toisaalta paljastavat herkästi lukijan nähtäväksi Rämäpään tunteet.

Sarjan tuorein osa on sisarteos aiemmalle Prinsessa Rämäpää ja mörkötaika -kirjalle (2024). Siinä Rämäpään turvallisuudentunnetta horjutti sängyn alla majaileva mörkö, joka kuvissa häilyi tummanpuhuvana varjo-olentona. Kirjan lopussa mörkö muuttui kuvissa varjosta värikkääksi ja pörröiseksi olennoksi, kun Rämäpää uskaltautui kohtaamaan pelkonsa.

Sarjan uusimmassa osassa näkökulma onkin mörön. Kaikkien maailman mörköjen edustajana hän kertoo oman tragediansa: miltä tuntuu olla kaikkien kammoksuma ja vieroksuma, kun oikeasti kaipaisi vain ystävyyttä ja lämpöä.

Hauskaa jatkuvuutta teosten välille syntyy siitä, että osa kuvista on samoja, mutta jälkimmäisessä osassa hieman eri perspektiivistä esitettynä. Tällaista oivaltavaa teosten välistä rinnakkaisuutta saa lastenkirjallisuudessa todistaa harvoin.