Tänä vuonna toimintansa aloittanut lastenkirjoihin keskittyvä uusi kustantamo Orava-kirjat toimii Siltalan ja Teoksen yhteydessä. Pitkään kustannusalalla työskennelleen Minna Castrénin luotsaama Orava-kirjat on ilahduttava signaali siitä, että kotimaiseen lastenkirjallisuuteen halutaan taloudellisesti haastavinakin aikoina edelleen panostaa.
Kustantamon syksyn ensimmäinen kirja, Nora Lehtisen ja Mari Nikulan Tervetuloa mummolaan!, osuu teemallaan ajan hermoon. Ikäihmisten muistisairauksista on ilmestynyt viime aikoina useampikin kotimainen kuvakirja. Niiden rinnalle tarvitaan kuitenkin myös tarinoita ikäihmisten ja lastenlasten arkisista kohtaamisista, joihin isovanhemman sairaus ei tuo varjoja.


Lehti- ja mainoskuvituksistaan entuudestaan tuttu graafinen suunnittelija Mari Nikula tekee kirjan myötä debyyttinsä kuvakirjan kuvittajana. Nikulan kuvitus on syntynyt pääosin digitaalisesti, mutta hän höystää lopputulosta perinteisillä kuvitustekniikoilla, kun puuväri, liitu ja vesiväri tuovat pintoihin ja muotoihin eloa sekä kolmiulotteisuuden tuntua. Aukeamat ovat monivärisyydestä huolimatta levollisia riittävän harmonisen muotokielen ansiosta.
Aikuisen ääneen lukua kuunteleva lapsi havainnoi yleensä tarkasti kuvitusta. Interaktiivisuutta hyödynnetään oivaltavasti kolmelta aukeamalta löytyvien ”Etsitään yhdessä” -tehtävien avulla. Aikuinen puolestaan saattaa nauttia tunnistamalla kuvituksesta lukuisia design-tuotteita suomalaisen muotoiluhistorian eri vuosikymmeniltä.
Tervetuloa mummolaan! on uuden sarjan aloitusosa. Kiinnostavaa seurata, kuinka sarjakonseptia jatketaan, sillä mummolan kiireettömyys, nostalgiset interiöörit ja isovanhempien herpaantumaton huomio lapsenlasta kohtaan tulevat jo tässä ensimmäisessäkin osassa perusteellisesti käsitellyiksi.

Nora Lehtinen & Mari Nikula:
Tervetuloa mummolaan!
(Orava-kirjat 2025)







