Ouroboros-sarjan kaksi ensimmäistä osaa – koska toivottavasti jatkoa on luvassa – Sateenkaarikäärme (2024) ja Haltiakäärme (2025) vievät lukijan maan alle ja matelijoiden maailmaan. Teokset tarjoavat jännittävän seikkailun, jossa monet fantasiakirjallisuudesta ja -elokuvista tutut elementit muodostavat omintakeisen kokonaisuuden.

Tarinan päähenkilö Kivi putoaa maanalaiseen maailmaan kuin Liisa kaninkolon kautta Ihmemaahan. Ihmisten kumppanina toimivat käärmeet tuovat mieleen Kultaisen kompassin daimonit, loputtomasti samaa kehää kiertävä, oman yhteiskuntajärjestelmän asukkaineen sisäänsä kätkevä juna Snowpiercerin, ja junan käärmekasvoinen veturi muistuttaa Studio Ghiblin Kissabussia. Lisäksi tekstissä viitataan niin Narnian tarinoihin kuin vanhoihin myytteihin, kuten nimessä Ouroboros, häntäänsä tavoitteleva käärme.

Kaikki viittaukset tuskin ovat lapsilukijalle tuttuja, mutta toivottavasti kirja toimii nuorten lukijoiden uteliaisuuden herättävänä avauksena. Mahdollisuuksia ainakin on, sillä teos tarjoaa valtavasti tietoa, pohdittavaa ja ravintoa mielikuvitukselle. 

Tekstissä viitataan niin Narnian tarinoihin kuin vanhoihin myytteihin, kuten nimessä Ouroboros, häntäänsä tavoitteleva käärme.

Kuvitus on maanalaiseen maailman sopivan tummasävyinen, mikä tekee liekehtiväsilmäisestä käärmejunasta vaikuttavan ilmestyksen. Se mukailee hyvin tarinan tunnelmia sekä tarjoaa yleviä ja jylhiä maisemakuvia, huumoria ja lumoavia käärmeitä. Lukijalle riittää loputtomasti uutta nähtävää junan eri vaunuissa ja näiden eksentrisissä asukkaissa. Kirjan tapahtumat heräävät kuvissa eloon ja teksti ja kuvat ruokkivat toisiaan tavalla, joka tempaa mukaansa myös aikuislukijan.

Mielikuvituksellinen tarina tuntuu uskottavalta kuvauksen, ja kuvituksen, moniaistisuuden takia. Maut, tuoksut, tunteet ja tunnelmat kietovat junan maailmaan ja tuovat fantasian keskelle juuri sopivasti elementtejä tutusta ja tunnistettavasta arjesta. Välillä tarina etenee niin vauhdikkaasti, ettei sen käänteissä ole pysyä mukana. Kuvitus kuitenkin rauhoittaa rytmiä ja kutsuu viipymään vangitsevien yksityiskohtien äärelle. Taitto rytmittää kertomuksen kulkua ja kirjan parissa viihtyy varmasti myös kärsimättömämpi lukija. 

Teoksessa käsitellään suuria ja kipeitäkin teemoja hylätyksi tulemisesta ja mustasukkaisuudesta luottamukseen, anteeksiantoon ja ystävyyteen. Tarinan päähenkilö, usein epävarma ja hukassa oleva Kivi uudistaa virkistävällä tavalla sankaruuteen liitettyjä odotuksia. Sankaruus ei ole vain rohkeutta ja neuvokkuutta, vaan myös kykyä myöntää virheensä ja pyytää anteeksi. 

_____________________

Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 2/25.