Lataa näyttelytiedote / Download the exhibition handout

Please scroll down for information in English.

Unen varjot jatkaa Terhi Ekebomin aikaisempien, unien maailmoja tarkastelevien kuvitustaidenäyttelyiden sarjaa. Uudessa näyttelyssä kuvittaja käyttää kuitenkin uusia tekniikoita, kuten paperileikkauksia ja valoa.

Terhi Ekebom (s. 1971) on helsinkiläinen taiteilija, graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Hänen yksityiskohdilla herkuttelevaa, runsasta tyyliään rakastavat niin lehti- kuin mainoskuvitusten tilaajat. Ekebom työskentelee eri tekniikoilla ja tekee mielellään myös seinämaalauksia ja sarjakuvia, joita häneltä on julkaistu lukuisia. Ekebom julkaisi Lehmän unista kertovan esikoisalbuminsa vuonna 2001 ja Suomen Sarjakuvaseura palkitsi Terhi Ekebomin Puupäähatulla vuonna 2014. Ekebom on ollut mukana lukuisissa näyttelyissä ympäri maailmaa esim. Milanossa, Brysselissä, Pietarissa, New Yorkissa ja Chicagossa. Tekniikkakokeilujen ja näyttelyiden lisäksi Ekebom tekee myös vapaata taiteellista tuotantoa ilman tilaustöiden paineita.

Unen varjot -näyttely sisältää intiimejä ja herkkiä varjotutkielmia. Kuvittaja on tehnyt kuvitukset kuudesta omasta unestaan. Seinille kiinnitetyt miniatyyrisen tarkat paperileikkaukset heräävät valon avulla eloon. Näyttelyssä on huomioitu myös Ekebomille rakas tarinankerronta. Varjot ovat kuin unet – heijastuksia jostakin.

Kuvittajana Ekebom on ennakkoluuloton kokeilija, joka liikkuu luontevasti muun muassa seinämaalauksen, arkkitehtuurin, sisustussuunnittelun ja veistotaiteen alueilla. Unen varjot -näyttelyä Ekebom on työstänyt rinnakkain suurikokoisen, varjoja hyödyntävän tilaustyön kanssa. Hän toteuttaa Kotkan uuteen peruskouluun muun muassa suuren, metallisen installaation, joka kiinnitetään korkealle seinälle. Metallinen oksistoa kuvaava veistos valaistaan spotilla, jolloin sen luoma varjo on myös yksi osa kokonaisuutta. Kotkan kouluprojekti on hyvä esimerkki siitä, kuinka monella tavalla kuvittajan taitoja voidaan hyödyntää.

Terhi Ekebom Artist

napa-agency.fi/kuvittaja/terhi-ekebom/

’Shadows of a Dream’ continues Terhi Ekebom’s series of illustrative art exhibitions that examine the world of dreams. The new exhibition, however, showcases new techniques, such as paper cutting and light. ’Shadows of a Dream’ features intimate, delicate studies in shadows. Ekebom has created six illustrations based on her own dreams and they will come to life in the light. The exhibition also features story-telling, which is dear to Ekebom. The shadows are like dreams – reflections of something.

As an illustrator, Ekebom is an open-minded experimenter who is at home in the field of wall painting, architecture, interior design and sculpture, among others. Ekebom has worked on the ’Shadows of a Dream’ exhibition alongside a large custom-made piece that utilizes shadows. She is creating e.g. a large, metal installation to be mounted high on a wall in the new comprehensive school in Kotka. The metal sculpture, depicting branches, will be lit by a spot light, making the cast shadow also a part of the piece. The school project in Kotka is a great example of the many ways in which an illustrator’s skills can be used.

Terhi Ekebom (b. 1971) is a Helsinki-based artist, graphic designer and illustrator. Her rich style that revels in detail is loved by clients both in the magazine and the advertising illustration industry. Ekebom works with different techniques and is also happy to create wall paintings and comics, of which she has published several. Ekebom published her debut album, A Cow’s Dream, in 2001, and the Finnish Comics Society awarded her the Puupäähattu prize in 2014. Ekebom’s works have been featured in numerous exhibitions around the world, including Milan, Brussels, St. Petersburg, New York and Chicago. In addition to experimenting with techniques and contributing to exhibitions, Ekebom also focuses on free artistic production without the pressure of custom-made pieces for clients.

Kiitos vierailustasi! Thanks for visiting us!

Tulevat näyttelyt

25.10.2024.-
24.11.2024

Anja Reponen

29.11.2024.-
29.12.2024

Meria Palin

10.1.2025.-
9.2.2025

Evi Rinkinen