Please scroll down for English.

Kuvitettuaan sadannen kirjan Virpi Talvitie halusi tehdä jotakin toisin. Toisenlaista, toiseen kokoon, jättää väritkin vähemmälle. Syntyi sarja kuvia. Pääasioita.

Virpi Talvitien yksityisnäyttely täyttää Galleria Kuvituksen suurikokoisilla piirustuksilla, jotka kumpuavat luovasta mielestä, muistoista – ja niiden hiipumisesta. Uudet kuvat ovat muistumia rakkaista asioista, pelottavista ja kiehtovista. Niissä heijastuvat kuvittajan kokemukset äidin muistisairaudesta ja toisaalta Italian ikuisesta kauneudesta ja voimasta. 

Ilmaisuvoimaista viivaa ovat inspiroineet tyhjenevät kasvot ja aivojen lokerot, kryptat ja kerrostumat, sekä maaginen kuolleiden kaupunki Cerveteri. Kokonaisuus on pelkistetty mutta runsas. Palaneen savusaunan raunioista Talvitie on löytänyt sielukkaan työvälineen, itse kerätyn hiilen. Kaikessa on läsnä leikki, eikä raskaskaan aihe tunnu kuvittajan käsittelemänä musertavalta. Pääasioita lähestytään lempeän tutkiskelevasti, ihmetellen ja hyväksyen.

Kuvittaja, kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija Virpi Talvitie (s. 1961) pyrkii kaikessa tekemisessään moniulotteiseen ja syvään tulkintaan. Talvitie on palkittu lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolla 2006, WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnolla 2010 ja Pro Finlandia -mitalilla 2016. 

Tutustu taiteilijan CV:hen >

Kuva: Ilkka Vuorinen

Tervetuloa verkkonäyttelyyn! Nauti näyttelyn teoksista, kuuntele kuvittajan ajatuksia Galleria Kuvitus Podcastissa ja jätä puumerkkisi sähköiseen vieraskirjaan sivun alalaidassa. Voit ladata näyttelytekstin tästä (pdf).

Astu virtuaaligalleriaan >

Virpi Talvitie Galleria Kuvitus-podcastin vieraana. Jakso #9. Kesto 28 min. Kuuntele: Acast | Spotify

Näyttelyvierailu COVID-19 aikana:

Tällä hetkellä tarjoamme näyttelyvierailuaikoja galleriatilaan ma-to klo 12-17 välillä. Vastaanotamme maksimissaan 3 samanaikaista vierailijaa ja edellytämme kasvomaskin ja käsidesin käyttöä, sekä turvavälien huomioimista tiloissamme. Tervetuloa!

Sovi galleriavierailusta: galleria(at)kuvittajat.fi (vierailut maanantaisin ja keskiviikkoisin) tai virpi.talvitie(at)pp.inet.fi (vierailut tiistaisin ja torstaisin). Huomioithan, että vastaamme tiedusteluihin vain arkisin toimistoaikana. Vierailusta tulee sopia viimeistään vierailua edeltävänä arkipäivänä.

Teoslista (sisältää koot ja hinnat) >

Teostiedustelut ja varaukset: 

veera.pekkinen(at)kuvittajat.fi | +358 (0)44 769 6291 (arkipäivisin klo 12-17)

After illustrating the 100th book, Virpi Talvitie wanted to do something a bit differently. To do something else, in another size, and with less colour. This resulted in a series of images. Main things

Virpi Talvitie’s solo exhibit fills Galleria Kuvitus with large drawings stemming from a creative mind and memories – and the fading of memories. The new images are impressions of beloved things, both scary and enticing. On one hand, they reflect the illustrator’s experiences with her mother’s memory loss disease, and on the other is the eternal beauty and power of Italy.

The expressive lines were inspired by emptying faces and the nooks, crypts and layers of the brain that grow dimmer and dimmer. There is also Cerveteri, the magical city of the dead. The whole is simplified yet rich. From the ruins of a burned down smoke sauna, Talvitie found a soulful tool; charcoal she collected herself. Playfulness is ever-present, and the illustrator manages to present the heavy subject matter in a manner that does not feel overwhelming. Pääasiat – (Main things) are approached with a sense of gentle examination, with wonder and acceptance.

Illustrator, artist and graphic designer Virpi Talvitie (b. 1961) aims at a multidimensional, deep interpretation in everything she does. Talvitie has received the Finlandia Junior Award for children’s and young adult literature in 2006, the WSOY Literary Foundation Award in 2010 and the Pro Finlandia Medal in 2016. 

Artist CV (in Finnish)

Photography: Ilkka Vuorinen

Welcome to the online exhibition! Enjoy the artworks and listen to the illustrator, who is a guest on the brand new episode of the Galleria Kuvitus Podcast. Please leave your message to the virtual guest book below. Exhibition text (pdf).

Step into our Gallery >

Visiting the Gallery during COVID-19:

 At the moment, we offer exhibition visits by appointment only from Mondays to Thursdays from 12 pm to 5 pm. Please note that we currently welcome a maximum of 3 visitors at a same time, and that the use of a face mask and hand sanitizer is required. Please adhere to social distancing rules in our premises. Welcome.

To visit the exhibition privately, please contact us at: galleria(at)kuvittajat.fi (Visits on Mondays and Wednesdays) or virpi.talvitie(at)pp.inet.fi (Visits on Tuesdays and Thursdays). Please note that we will only respond to inquiries on weekdays during office hours and that the visit must be arranged no later than the working day before the visit.

Catalogue of Works  >

Inquiries and reservations: 

veera.pekkinen(at)kuvittajat.fi | +358 (0)44 769 6291 (From 12-17 on weekdays only.)

Tulevat näyttelyt

25.10.2024.-
24.11.2024

Anja Reponen

29.11.2024.-
29.12.2024

Meria Palin

10.1.2025.-
9.2.2025

Evi Rinkinen