Kuraattorilta: Kodeista kuutioon
Taiteen kentällä halutaan siirtyä lähemmäksi elämää. Nykytaide on julistanut siitä erillään olevien valkoisten kuutioiden ajan olevan ohitse. Kuvataiteen pikkuserkku, kuvitus, pohtii myös omaa olemassaoloaan. Sillä ei ole ollut omaa kuutiota, pitäisikö sellainen vielä hankkia ja miksi?
Siinä missä museot pyrkivät olemaan koko kansan olohuoneita ja galleriat muuttuvat kodinomaisiksi tehdäkseen taiteesta helpommin lähestyttävää, on kuvitus livahtanut koteihin jo kauan aikaa sitten. Se asustaa itseoikeutetusti kirja- ja levyhyllyissä sekä lastenhuoneissa, keittiöissä, kylpyhuoneissa, vaatekaapeissa. Ja kun poistumme kodista, pitävät mobiililaitteet, mainokset ja muraalit huolen siitä, että kuvitus kuuluu jokaiseen päiväämme ympäristöstä riippumatta.
Keskustelin alkukesällä 2017 kuvituksen asemasta ja mahdollisista uusista avauksista taidekentällä Suomen Kuraattorien Yhdistyksen puheenjohtaja Maija Kasvisen kanssa. ”Jos kuvituksen asemaa ja arvostusta halutaan kehittää, tulisi alaa pyrkiä viemään näyttelykäytäntöjen osalta kuvataiteen suuntaan”, pohti Kasvinen. ”Jos taas halutaan nostaa yhdistyksen jäsenten teosmyyntiä ja toimeksiantojen määrää, pitää tehdä jotain aivan muuta, esimerkiksi yhteistyössä kustantajien kanssa”. Sain myös kiinnostavan ohjeen: “Älkää avatko galleriaa, pitäkää bileitä.”
Vaihtoehtoiset näyttelykäytännöt ovat tätä hetkeä. Moni järjestää näyttelyn gallerian sijaan mieluummin cargo-kontissa, makkaramyymälässä tai asuntovaunussa. Ja ainakin moninaisen näyttelytarjonnan puuduttamat pääkaupunkilaiset riemuitsevat kaikista uusista avauksista: Mitä mielikuvituksellisempaa, sen parempi.
Kuvitusnäyttelyt ovat kuitenkin kiertäneet tarpeeksi. Jotta ala kehittyisi, tarvitaan kiertonäyttelyiden rinnalle myös jotain muuta. Kuvitukset ilahduttavat ihmisiä kirjastojen lastenosastoilla ja kulttuurikeskuksissa, mutta joutuvat niissä usein kilpailemaan huomiosta kaikenlaisten ympärillä olevien elementtien kanssa. Vastuu näyttelyn sisällöistä ja ripustuksesta jää monesti pelkästään tekijälle. Omaa työtään on kuitenkin välillä vaikea tarkastella objektiivisesti ja siihen on vaikeaa löytää uusia näkökulmia yksin. Tämän vuoksi esimerkiksi kuvittaja Emmi Jormalaisen mielestä on hienoa, jos kuvittaja saa näyttelynsä kokoamiseen, rakentamiseen ja tiedottamiseen ulkopuolista apua (Jormalainen 2018).
Ajassa kiinni oleva kuvitustaide
Kuvituksen laajan ja pirstaleisen kentän äärellä olemme monesti taipuvaisia analysoimaan alaa kuvataiteen kautta ja siihen verraten. Taide-lehti noteerasi Kuvittajat ry:n uuden gallerian viime numerossaan seuraavin saatesanoin: ”Eräs osoitus siitä, että kuvataiteen esittämiskäytännöissä on tiettyä houkuttelevuutta on se, että Kuvittajat ry avasi oman gallerian helmikuun alussa Hämeentiellä. Kuvallisesti työskentelevät ihmiset haluavat esittää teoksiaan myös teoksina, uniikkeina.” (Rautio, 2018.) Jäin pohtimaan väittämää.
On totta, että kuvitus on välillä kuvataiteen tavoin vapaa hylkäämään kaikki opitut kuvan tekemisen käytännöt ja palaamaan lapsuuteen. Välillä kuvittaja osoittaa renessanssin mestareiden kaltaista silmän ja käden tarkkuuteen perustuvaa tunnollisuutta. Kuvitus voi kuvataiteen tavoin ottaa kantaa tai se voi toimia katsojalle loppumattomana, visuaalisena ja esteettisenä lähteenä. Näiden kahden asettaminen samalle viivalle on kuitenkin virhe, sillä kuvitustaiteen ytimessä ei ole luova, individualistinen taiteilijasielu.
Kun taidemaailmassa keskustellaan kiihkeästi taiteen itseisarvosta verrattuna sen tuottamiin hyvinvointivaikutuksiin, on kuvituksen välineellisyys sen peruslähtökohta. Kuvitus on käyttötaidetta, jolla on useimmiten tilaaja ja tarkasti määritelty tarkoitus. Kuvittaja Ossi Pirkonen kutsuu alaansa rehellisesti kaupalliseksi taiteeksi (Pirkonen 2018). Tämän termin vuoksi keskustelu kuvitustaiteesta loppuu yleensä siihen, mistä sen tulisi alkaa.
Mira Vierto on kuvannut kuvitusalan kirjoa avaavassa artikkelissaan Kuvitus nyt kuvitusta taiteenlajina, joka on aina kiinni ajassa (Vierto 2014, s. 12). Koska muotoilun tai visuaalisen viestinnän määritelmät eivät yksinkertaisesti kata kuvituskentän koko kirjoa, on kuvitus yksinkertaisesti sekä taidetta että muotoilua, mikä sinänsä ei ole lainkaan uusi ajatus. Pragmatistifilosofi Richard Shusterman on kyseenalaistanut kaunotaiteen jyrkän erottamisen tuotteita valmistavasta käsityöstä jo kaksikymmentä vuotta sitten. Silti meidän on yhä toisinaan vaikea muistaa ja hyväksyä, että jo Antiikin Ateenassa taiteet liittyivät läheisesti jokapäiväiseen elämään ja sen eetokseen. (Shusterman 2004, s. 41, 124.)
Petteri Ehnrooth kuvailee huomioitaan korkean ja matalan välisyydestä ajassamme Mustekala Kulttuurilehden teemanumerossa Korkea ja matala seuraavasti: “Tässä on lopulta kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta. Taiteen utooppinen päämäärä, joka joko artikuloituna tai salaisuutena sisältyy jokaiseen taiteen avantgarde-hankkeeseen ja uudistuspyrkimykseen, ei ole tulossa, vaan se on jo tässä – ”kaikkialla ympärillänne”, kuten joku sanoisi.” …“Hetkeä, jossa ”taide ja elämä” tämän kummemmin yhdistyisivät, ei ole tulossa, ellei sellaiseksi sitten ajatella mindfulnessin, self-helpin, designin ja itsensä kuvaamisen läpäisemää nykyhetkeä.” (Ehnrooth 2017.)
Kuvitustaiteen esityskäytännöistä – ja niiden puuttumisesta
Puhukaamme siis kuvitustaiteesta. Olemme todella kiinnostavan kysymyksen äärellä: Kuinka sitä tulisi tänä päivänä esittää? Mielipiteet tästä vaihtelevat suuresti, myös kuvittajien itsensä keskuudessa. Useimmiten kuvituksia esitetään säntillisissä riveissä kuvataiteen traditioita seuraten kehystettynä tai koulumaisemmin, nastoilla kiinnitettyinä printteinä. Silloin ollaan kuitenkin hyvin kaukana kuvituksen alkuperäisestä esitysyhteydestä ja sisällöistä. Lisäksi kuvitusnäyttelyiden vaatimattomat väliaikaiset puitteet ja kuvitusten monistettava muoto häiritsevät monesti niitä, jotka vertaavat kuvitusnäyttelyitä vaikkapa museoissa nähtyyn kuvataiteeseen. Itse kuvitus alkuperäisessä kontekstissaan unohtuu. Poikkeuksia löytyy tietenkin myös. Esimerkiksi Annantalo, Päivälehden museo ja Tampereen Muumimuseo ovat panostaneet kuvitustaiteen elämyksellisyyteen näyttelyissään hienosti.
Kuvittaja Maarit Inbar kuvailee kiehtovasti (perinteisen käsin tehdyn) kuvituksen olevan intiimiä taidetta. Hänen mielestään herkät kuvitukset tulevat parhaiten oikeuksiinsa vitriiniin ylennettynä. (Inbar, 2017.)
Graafinen suunnittelija ja lehtori Arja Karhumaa on puolestaan kuvannut kuutiot, kohdevalot ja umpimieliset vitriinit ”jo nähdyiksi” ja kysynyt eikö tosiaan ole tuoreempaa tapaa saada näkyville näitä töitä, joista moni on aidosti tärkeä – eri ihmisille, eri syistä? Karhumaa tunnustaa usein tympääntyneensä graafisten suunnittelijoiden ja kuvittajien töitä esittelevissä näyttelyissä. ”…olen turhautunut varmaan siitä katkoksesta, joka jää käyttöesineen ja näyttely-yleisön väliin,” hän pohtii. ”Miksi tulisit katsomaan kirjankantta, kun kirjan luit jo?” (Karhumaa 2014)
“Olen tuottanut gallerianäyttelyjä usein, mutta siinä pitäisi kehittää uudenlaisia metodeja. Kuvitukset eivät aina ole sinällään tauluja, ne on tehty julkaisuformaattiin. Miettimistä alalla on,” pohtii kuvittaja Mika Launis. (Launis, 2017.) Monen mielestä kirjan kansia kiinnostavampaa onkin nähdä esimerkiksi idealuonnoksia samasta aiheesta. Ne avaavat mielenkiintoisella tavalla työprosessia valmiiden töiden takana.
Galleria Kuvitus on syntynyt pohtimaan kuvitustaiteen omaa olemusta. Kuvittajat Terhi Ekebom ja Ossi Pirkonen tekivät tulevan gallerian ikkunaan jo ennen sen avautumista talvella 2018 yhteistyönä väliaikaisen, kerroksellisen teoksen. Myöskään avajaisnäyttelyn Toisaalla – Elsewhere teoksista ei yksikään ollut perinteisen kuvataidegallerian teosten tavoin kehystetty tai kaupan. Galleriatilassa oli esillä Laura Lehtisen näyttelyä varten maalaama muraali ja Emmi Jormalainen työsti tilassa kuvia tulevaan kirjaansa. Myynnissä oli Jormalaisen julkaisuja eli taiteilijakirjoja. Jormalainen haluaa teostensa olevan nimenomaan monistettavia, jolloin ne ovat useamman ihmisen saavutettavissa samaan aikaan. Minulle kirjani ovat jo itsessään näyttelyitä miniatyyrikoossa, kuvailee Jormalainen.
Rinta rottingilla eteenpäin
Kuvittajien ammattikunta on viime vuosina noteerattu näyttävästi valtionpalkinnoissa niin kuvitustaiteen, muotoilun, lastenkulttuurin ja tiedonjulkistamisen aloilla. ”Tätä palkintosadetta vasten tuntuu absurdilta, että laadukas, moni-ilmeinen ja kiinnostavasti myös kuvataiteen kanssa keskusteleva kirjankuvitustaide saa silti niin vähän mediahuomiota tavallisessa arjessa”, ihmettelee Päivi Heikkilä-Halttunen monien muiden muassa. (Heikkilä-Halttunen 2014.)
Galleria Kuvituksen yhtenä päämääränä on näyttelyiden järjestämisen ohella edistää alasta käytävää keskustelua, mediahuomiota ja poissaolollaan loistavaa kuvitusalan kuvakritiikkiä (Lagus 2014). Gallerian jurytetty ja kuratoitu näyttelyohjelmisto kuvastaa yhdistyksen jäsenten taitoa ja intohimoa työhönsä. Ensimmäisenä keväänä tilassa nähdään seinämaalauksia, omakustannekirjoja, robottipiirustuksia, runollisia ja kantaaottavia muotokuvia sekä peligrafiikkaa. Kuvittajien erilaisia visioita on tarkoitus toteuttaa vaihtelevasti ja ennakkoluulottomasti sen mukaan, minkälainen esillepano kunkin kuvittajan töille tuntuu mielekkäältä. Kaikki näyttelyt eivät perustu julkaisuun, vaan mukana on myös kuvittajien itsenäisiä taiteellisia projekteja ja apurahaprojekteja. Kuten Mira Vierto kirjoittaa, voi ”omien projektien näytteille asettaminen antaa asiakkaille tilaisuuden nähdä ja myöhemmin tilata totutusta tyylistä poikkeavaa ilmaisua, jolloin kuvittajan tyyli voi kaupallisissakin töissä kehittyä visuaalisesti haastavampaan suuntaan.” (Vierto 2014, 15)
Yhdistyksen tärkein tehtävä, ammattikuvittajien toimeentulon tukeminen, on yksi gallerian keskeinen päämäärä. Yhdistyksen ylläpitämän epäkaupallisen gallerian näkökulmasta toimeentulolla ei kuitenkaan niinkään tarkoiteta teosten ja julkaisujen myynnistä saatavaa tuloa, vaan mahdollisia uusia työmahdollisuuksia ja verkostoitumista. Näyttelyiden suunnittelussa pyritään edistämään niin kuvittajan työn näkyvyyttä kuin läpinäkyvyyttä. Kuvittajilta ei peritä tilasta vuokraa eikä mahdollisesta teosmyynnistä provisiota. Gallerian alakerrassa on pieni kuvitusalan käsikirjasto ja kokoustila, jonka yhdistyksen jäsenet voivat varata käyttöönsä maksutta.
Galleria Kuvitus tähtää alan arvostuksen yleiseen nousuun ja tässä yhteydessä on toki tietoisesti seurattu kuvataiteen alalta saatua esimerkkiä. Ovathan näyttelyt näkyvin ja yleisimmin hyväksytty muoto tuoda esiin erityisiä asioita, ihmisiä ja osaamista (Karhumaa 2014). ”Kuvataiteilijoiden näkökulmasta gallerioiden merkitys taiteen kentällä on suuri ja gallerian merkitys liittyy maineen ja näkyvyyden saamiseen. Taiteilija arvotetaan ja profiloidaan sen mukaan, minkälaisissa gallerioissa hän on pitänyt näyttelyitä. Esimerkiksi julkiset paikat kuten kirjastot ja siellä olevat teosnäyttelyt ovat enempi kansalaisille tarjottavaa yhteishyvää palvelua.” (Väyrynen 2015.)
Kuvitusagentti Marjo Granlund kehottaa Napa Agencyn kuvittajia ”olemaan kuvittajia rinta rottingilla” (Granlund 2017). Uskon että vastaavaa kannustusta tarvitaan kuvitusalalla myös laajemmin. Galleria Kuvituksessa näyttelyitä päästään suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä kuvittajien kanssa, heidän ideoittensa pohjalta. Mira Vierron mukaan näyttelyt voivat tarjota tärkeän reitin kuvittajan tyylilliseen kehitykseen, jota kaupallisen uran asiakaslähtöisyys saattaa rajata (Vierto 2014, s. 15). Toivonkin tulevien näyttelyiden muotoutuvan kuvittajille taiteellisesti tärkeiksi ja kannustaviksi tapahtumiksi kuvitusuralla. Galleria Kuvituksessa yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus esittäytyä nimenomaan kuvittajina.
Painetut lähteet ja verkkojulkaisut:
Enroth, Petteri: Yhteisö ilman katsojia? Huomioita korkean, matalan ja populaarin historiasta. Mustekala Kulttuurilehden teemanumero Korkea ja matala 2/2017, Vol. 67
Heikkilä-Halttunen, Päivi: Kuvitustaide tarvitsee lisää palautetta, tunnustusta ja arvostusta. Lastenkirjahylly –blogi 3.3.2014
Karhumaa, Arja: Katso tänne! Kolumni lehdessä: Grafia & Kuvittaja 3/2014, s. 38.
Lagus, Iiris: Katoava kritiikki. Kuvittaja-lehti 2014
Rautio, Pessi: Kuvia galleriassa? – ja performanssia. Silmäilyä. Taide-lehti 1/2018, s. 6
Shusterman, Richard: Taide, elämä ja estetiikka. Gaudeamus Kirja / Oy Yliopistokustannus Finnish University Press Ltd, 1997. Tammer-Paino Oy, Tampere, 2004. s. 41,124.
Vierto, Mira: Kuvitus nyt. Näyttelyluettelossa Mikkelin 10. kuvitustriennale / Mikkelin taidemuseo 7.6.–14.9.2014.
Väyrynen, Tanja: Toisenlainen galleria. Käyttötarkoituksen muutossuunnitelma liiketilaan. Opinnäytetyö. Lahden ammattikorkeakoulu. Muotoilu- ja taideinstituutti. Muotoilun koulutusohjelma. Sisustusarkkitehtuuri. Kevät 2015.
Painamattomat lähteet:
Keskustelu kuraattori Maija Kasvisen kanssa 13.6.2017
Keskustelu kuvitusagentti Marjo Grönlundin kanssa 22.6.2017
Sähköpostikeskustelu kuvittaja Mika Launiksen kanssa 29.11.2017
Keskustelu kuvittaja Maarit Inbarin kanssa 30.11.2017
Keskustelu kuvittaja Ossi Pirkosen kanssa 26.2.2018
Keskustelu kuvittaja Emmi Jormalaisen kanssa 2.3.2018
Julkaistu Kuvittajat ry:n blogissa 9.3.2018. Editoitu ja siirretty uudelle verkkosivustolle 3.8.2023.
Arkisto
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
