Julisteiden kuningas Erik Bruun

Tapasimme julistetaiteen suurmiehen Erik Bruunin Suomenlinnassa. Bruun edustaa mainoskuvituksen kultakautta, jonka pelkistetty mutta ilmeikäs tyyli viehättää edelleen. 93-vuotias mestari on malttanut lopettaa työnteon vasta tänä vuonna.

Teksti: Ville Hänninen Valokuva: Ilpo Musto
Kirjoitusaika: 10.12.2019

Suomenlinnan merisotakoulun uumenista pilkottaa keltainen puutalo. Täällä, sotilasalueen suojelemana, asuu Suomen kaikkien aikojen arvostetumpiin kuvittajiin ja graafisiin suunnittelijoihin lukeutuva Erik Bruun.

Korkeat huoneet ovat pullollaan kirjoja ja pikkuesineitä. Bruun on asunut talossa puolisonsa kanssa jo vuodesta 1970, lähes 50 vuoden ajan. Eletyn elämän merkit näkyvät selvimmin työhuoneessa.

93-vuotiaan Bruunin fyysinen kunto on viime vuosina heikentynyt, mutta mieli on yhtä avara kuin ennenkin. Bruun ojentelee hyväntuulisena piirroksia ja muistelee erästä merkittävää tilaustyötä.

”Kun sain 1980-luvulla suunnitellakseni Suomen viimeiset markkasetelit, en saanut kertoa asiasta kenellekään”, Bruun selittää.

Työ oli perinpohjaista: setelitoimikunta hioi yksityiskohtia vuosien ajan. Paavo NurmenVäinö LinnanAlvar AallonJean Sibeliuksen ja Anders Chydeniuksen rintakuvilla koristetut rahat ehtivät olla käytössä viisi vuotta ennen siirtymistä euroihin.

”Hanke oli erittäin salainen. Minun piti työskennellä vain torstaisin Suomen pankin taideosastolla turvallisissa olosuhteisissa, mutta en malttanut”, Bruun kertoo.

Kun virkamiehet saivat kuulla, että Bruun oli tehnyt luonnoksia myös kotonaan, he kauhistuivat.

”Tänne lähetettiin pankin mies selvittämään tilannetta, mutta hän kääntyi takaisin huomatessaan, että taloa ympäröi merisotakoulun vartio kiväärit olalla. Asia oli kunnossa.”

Vuosikymmenten vieriessä Pikku-Mustan saarella on tapahtunut vain vähän muutoksia, mutta jotain kuitenkin. Bruun osoittaa kädellään ulos.

”Kymi-yhtiö lähetti minulle puiden siemeniä liikelahjana ja päätin istuttaa ne pihalleni, jossa ei ollut oikein mitään”, puutarhurin poika hymähtää.

Vasta vuosia myöhemmin Suomenlinnan tarkkuudestaan kuuluisa hoitokunta havahtui.

”He kirjoittivat havainneensa pihallamme jotain, mikä ei sinne kuulu, ja pyysivät poistamaan nuoret puut. Sanoin, että kyllä kyllä, tietysti tietysti, mutta en tehnyt asialle mitään.”

Nyt männyt ovat hyvinvoivia nelikymppisiä.

 

Bruun syntyi Viipurin maalaiskunnassa, Säiniön kylässä vuonna 1926. Samasta kylästä ovat kotoisin myös tekstiilitaiteilija Kirsti Rantanen, sisustusarkkitehti Yrjö Kukkapuro ja muotoilija Oiva Toikka.

Kuvantekijän tielle ohjasi historianopettaja, joka antoi koulutehtäväksi Tanskan kartan piirtämisen.

“Minulla on tanskalaisia sukujuuria, joten kiinnostuin. Ukkini oli ollut maanmittausinsinööri ja tein hänen karttojensa pohjalta työn. Lopputulos oli niin hyvä, että opettaja epäili minun huijanneen.”

Sodat keskeyttivät koulunkäynnin. Armeijan riveihin oli astuttava jo 17-vuotiaana. Rauhan palattua Bruun opiskeli vuosina 1944–49 Taideteollisessa keskuskoulussa graafisella osastolla. Koulun yleinen linja oli ajanmukainen: design oli huudossa, perinteinen kuvituskuva ei niinkään.

”Suomi niitti Milanon triennaalissa menestystä, ja esineet puhuttivat. Kuvittajat kävivät vähän eri koulua. Opettajani Tapio Wirkkala ja Aukusti Tuhka olivat kuitenkin hyviä. He painottivat perinteistä muodon ja välineiden hallintaa, mutta jättivät mielikuvituksellekin paikkansa.”

Opintojen jälkeen 1940-luvun lopussa alkanut ura on jatkunut lähes tähän päivään asti. 93-vuotias Bruun on malttanut lopettaa kuvien tekemisen vasta hiljattain.

”En ole enää puoleen vuoteen tehnyt töitä, mutta lapseni kauppaavat julisteitani Bruun Design -yrityksen kautta. Hartwall ehdotti sitä nuorimmalle pojalleni, koska he halusivat itse julisteista uusia painoksia.”

Hartwallin idea aiempien vuosikymmenien mainoksiensa esiin nostamiseen lienee vaikuttanut siihen, että Bruunin työ tunnetaan yhä hyvin. Bruunin värimaailma ja visuaalinen tyyli on edelleen pidetty ja jäljitelty.

1950–60-luvuilla ulkojulisteet olivat keskeinen mainos- ja valistusväline. Bruun teki julisteita muun muassa Hartwallille, Veikkaukselle, Hackmanille ja Haville.

Uuden sukupolven graafikot olivat innostuneet keskieurooppalaisista trendeistä. Bruunin ja kollegansa Martti Mykkäsen jäljessä voi nähdä vaikutteita esimerkiksi ranskalaiselta Raymond Savignacilta ja sveitsiläisiltä Herbert Leupinilta ja Donald Brunilta.

Ohjenuorana on ollut, että lopputuloksen pitää näyttää hyvältä sekä aivan läheltä että kaukaa, vaikka viidenkymmenen metrin päästä.

”Kun aloin tehdä Hartwallille Jaffan mainosjulisteita noin 70 vuotta sitten, niitä näkyi raitiovaunulla ajaessa sadan metrin välein. Huomasin, että selkeys toimii”, Bruun kertoo.

”Usein katsoin töitäni tarkoituksella kaukaa, koska halusin selvittää, välittyykö ajatus. Tärkeä työvaihe oli kuvan tiivistäminen tulitikkuaskin kokoon. Silloin liian pienet yksityiskohdat karsiutuivat. Siksi postimerkkien tai suunnittelu tuntui myöhemmin yhtä lailla luontevalta.”

Bruun kertoo, että hänelle on ollut myös tärkeää, että kuvien viestin ymmärtää heti.

”Värimaailman, symboliikan ja koko toteutuksen pitää toimia kokonaisuutena. Kun postia tulee, jo pöydältä pitäisi tajuta, mitä kuva sanoo. Näin ei yleensä ole.”

Hartwall 1956
Hartwall 2013

 

Mainosalalla Bruun toteutti teesejään käytännössä. Hän työskenteli ensin Kuvamainos Oy:n näyttelysuunnittelijana, sitten Ilmon mainospiirtäjänä. Taloudellinen nousukausi mahdollisti sen, että monet ensin studiossa kuukausipalkalla työskennelleet graafikot jättäytyivät freelancereiksi. Niin teki myös Bruun vuonna 1953.

Graafisena suunnittelijana Bruun on ollut monialainen. Hän on suunnitellut yli 500 julistetta, satakunta postimerkkiä, seteleitä, logoja ja julkaisujen ulkoasuja.

Bruunin yhteydet sekä valtioon että yrityselämään ovat olleet kiinteät tavalla, joka ei ehkä olisi edes mahdollista nykyään. Tiivistä ja pitkään jatkunutta yhteistyötä on ollut Hartwallin lisäksi Kymi-yhtiön ja UPM Kymmenen kanssa.

”Kymi oli minulle suuri asiakas. Muutenkin olen tehnyt kaikenlaista. Se tuntui kuvittajalle luontevalta. Otin puhelimen käteen ja ehdotin asioita, kuten Suomi-aiheisia julisteita ja julkaisuja ministeriöille. Vielä useammin soi oma puhelin.”

Tyyli vaihtui vuosien ja asiakkaiden vaihtuessa.

”En käyttänyt samaa viisikymmenlukulaista kuvitusta joka tilauksessa, vaan tehtävä loi tyylin. Sillä pääsin myös niiden vuosien yli, kun perinteinen kuvitus ei enää kiinnostanut vaan valokuvaa suosittiin kaikkialla.”

Bruun korostaa olevansa käyttögraafikko, joka on muotoillut ihmisten arkea. Mittakaava on ollut parhaimmillaan huikea.

”Minua on aina viehättänyt se, että jotain painetaan paljon. Markan setelien lisäksi postimerkkisuunnittelu on innostanut, koska olen tiennyt, että pian näitä on kaikkialla.”

Bruun alkaa muistella erästä tammikuun viidennen päivän puhelua 1980-luvulta. Soittaja Postista sanoi:

”Herra Bruun, teidän joulumerkkiänne painettiin 54 miljoonaa ja myytiin 52 600 000 kappaletta. Kiitos, se oli oikein onnistunut joulumerkki.”

 

Suuryritysten vastapainona Bruun on varsinkin vanhemmiten korostanut luonnon ja luonnonsuojelun merkitystä. Hänen metsä- ja lintukuvansa häikäisevät yksityiskohdillaan. Tunnetuin lienee Saimaan norppa (1974), josta tuli myöhemmin Suomen Luonnonsuojeluliiton tunnus. Vuonna 1962 syntynyttä merikotkajulistetta yhdistys on myynyt jo kymmeniä tuhansia.

Bruun on ehditty myös palkita urallaan moneen otteeseen. Valtion taideteollisuuspalkinto myönnettiin vuonna 1974, Suomi-palkinto vuonna 2004 ja Pro Finlandia -mitali vuonna 2007. Bruun on myös nimetty Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtoriksi.

”Tämä on ollut mielenkiintoinen ammatti. Välillä se tuli uniin asti. Näen niitä joskus vieläkin, teen kuvia ja mietin ratkaisuja.”

Share Buttons

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Lisää artikkeleita

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone