Aina omaan suuntaan
Kuvittaja Ossi Pirkosen uraa on määrittänyt periaate, että teki työtä sitten itselle tai muille, sen pitää pysyä mielekkäänä.
”Minulle on tärkeää, että tekemisessä säilyy tietty itsepäisyys, oikeanlaisen pään oikeanlaiseen seinään hakkaaminen. Oli iso tai pieni duuni, yritän aina löytää sen sisältä asioita, jotka kehittävät tyyliäni ja vievät suuntaan, johon haluan mennä”, Pirkonen sanoo.
Lahden muotoiluinstituutista valmistuneen Pirkosen leikkisissä kuvissa seikkailevat usein hellyttävät isopäiset hahmot – olivat ne sitten eläimiä, ihmisiä, robotteja tai vaikka falafel-palluroita.
Tyyli on tunnistettava, mutta muuntautuu moneen. Pirkosen kädenjälkeä on voinut nähdä niin mainoksissa, oppikirjoissa kuin seinämaalauksina kaupunkitilassa.
Viime vuosina hän on esimerkiksi ollut osa-aikaisesti mukana Turun yliopiston tiedepääomaa tutkivassa FinSci-projektissa, jolle on luonut mustekala-tunnushahmon, yleisilmeen ja muita kuvituksia. Hän toteutti myös laajan kuvituskokonaisuuden Tiedekeskus Heurekan vuodenvaihteessa päättyneeseen Leikin voima -näyttelyyn.
Koen, että tyylini sisällä on ihan hirveästi erilaisia tyylejä.
Kun tilaajat ottavat Pirkoseen yhteyttä, he yleensä tietävät jo hänen tyylinsä ja haluavat jotakin samanlaista.
”Itsehän koen, että tyylini sisällä on ihan hirveästi erilaisia tyylejä, mutta se on minun ongelmani. Asiakkaalta pitää sitten yrittää selvittää, mikä tyyleistäni on se, joka halutaan juuri tähän projektiin. Yleensä se selviää aika helposti mood boardilla tai muutamalla kuvalla”, Pirkonen kertoo.
Yhteisen vision varmistaminen on erityisen tärkeää laajoissa projekteissa. Jos mentäisiin liian pitkälle väärään suuntaan, peruuttaminen olisi työlästä.
Esimerkiksi Leikin voima -näyttelyssä Pirkonen kehitteli ensin eri muotoiset ja väriset hahmot ja sitten mietittiin, mitä ne voisivat puuhastella näyttelyn eri toimintapisteissä.
Kaupalliset kuvitukset ovat pääsääntöisesti pikseli- ja vektorikuvituksia. Esimerkiksi pikaruokaravintola Fafa’sin musta-valko-punaiset kuvitukset Pirkonen piirsi ensin iPadilla Procreate-ohjelmalla, toi ne Illustratoriin ja vektoroi. Siten ne sai skaalattua aina isoiksi ikkunateippauksiksi asti. Samalla syntyi omanlaisensa erikoisefekti.
”Kun tekee pikselikuvituksen tiettyyn kokoon ja vektoroi sen, ohjelma tekee sinne tietynlaisia virheitä, vähän kuin piirros olisi tehty tussiterällä ja väri olisi levinnyt”, Pirkonen selittää.
Omat taideprojektit taas ovat monesti pikkutarkkaa käsityötä.
”Olen pohtinut, että jos tekisin vain ja ainoastaan teoksia, joissa asiakas olen minä itse, niin todennäköisin tyylini olisi lyijykynä tai musta ohut tussi.”
Vaikka Pirkonen luonnostelee paljon iPadilla, käsin piirtämistä hän ei usko koskaan lopettavansa.
”Voin pitää siitä taukoja, mutta minulle ei koskaan tule tyhjän paperin kammoa.”
Työn alla on aina monta erilaista luonnoskirjaa. Osasta muodostuu vaivihkaa hienoja kokonaisuuksia, osa täyttyy pikaisista luonnoksista. Pirkonen hahmottelee niihin myös omia tuotteitaan, kuten tarroja, joita teki viime vuonna. Joskus taas on vain saatava jokin ajatus mielestä pois paperille, jotta voi keskittyä varsinaisiin hommiin.
Kiusaamisen vastainen robotti valmistui Tuusulan Paijalan kouluun kesällä 2022.
Vaikka robotti olisi kuinka stereotyyppisen näköinen, he osasivat kertoa, millä tavalla juuri se torjui kiusaamista.
Vuonna 2019 Pirkonen vietti kolme kuukautta katutaiteen museo Urban Nationin residenssissä Berliinissä. Se salli keskittymisen omaan taiteelliseen työhön.
Pirkonen päätyi käsittelemään kiusaamista, itselleenkin nuoruudesta valitettavan tuttua aihetta. Hän piirsi sarjan eksopukuja eli puettavia teknisiä tukirakenteita, jotka suojasivat kiusattuja erilaisilta kiusaamisen muodoilta.
Samalla hän teki yhteistyötä paikallisten koululaisten kanssa. Lapset saivat piirtää kiusaamista torjuvia robotteja. Lopuksi Pirkonen yhdisteli niiden piirteitä kahteen jättirobottiin, jotka maalasi koulun seinälle. Suomeen palattuaan hän jatkoi apurahan turvin hanketta neljässä koulussa pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Kohderyhmäksi valikoituivat viidesluokkalaiset. Ideana oli, että lapset ehtisivät vielä vuoden ajan käydä koulua yhdessä luotujen robottien suojeluksessa.
Työpajojen aikana Pirkonen tajusi, miten hyvin sen ikäiset jo analysoivat robottiensa toimintaa. Hän pyysikin heitä myös kirjoittamaan ajatuksiaan.
”Vaikka robotti olisi kuinka stereotyyppisen näköinen, he osasivat kertoa, millä tavalla juuri se torjui kiusaamista. Osa oli tietysti vitsivastauksia, niin kuin Fart-bot 3000, mutta heiltä tuli tosi syvällisiäkin ajatuksia. Joskus robotti esti kiusaamista ihan vain sillä, että oli niin söpö, mukava ja lämmin.”
Roboteista pidettiin, mutta urakan jälkeen Pirkonen huomasi kaipaavansa raskaasta aiheesta taukoa. Hän alkoi miettiä kiusaamiselle vastavoimia – ja päätyi ystävyyteen. Syntyi sarja sometarroja ja giffejä.
”Aiheen käsittely varmaan jatkuukin nyt ystävyyshengessä eteenpäin.”
Robotit ovat olleet Pirkoselle koko uran läpäisevä teema.
”Olen aina nähnyt ne tapana tutkia ihmisyyttä”, hän sanoo.
Pirkosen oma Robotics 101 -näyttely Galleria Kuvituksessa vuonna 2018 käsitteli robotteja osana kulttuuriamme, historiaa ja tulevaisuuden arkea. Isoissa tussiteoksissaan Pirkonen purki osiin sitä, mistä kaikesta robotin hahmo koostuu. Hänelle ovat olleet tärkeitä esimerkiksi Transformers-animaatiosarjan muuntautuvat hahmot.
Ei siis ihme, että kun artisti Mikael Gabrielin lastenkirjalle kaivattiin kuvittajaa, kustantamosta keksittiin pyytää Pirkosta. Kirjassa Vox & Poppuli: Pottamysteerio (WSOY 2024) seikkailevat ulkoavaruudesta saapuneet pöhköt robotit, jotka ällistelevät ihmisten vessatapoja.
Viime vuonna Pirkonen kuvitti myös Katleena Kortesuon nuortenkirjan Veevi & aivopieruverkkarit (Tammi 2024). Siihenkin aloite tuli kustantamosta. Kuvittajalle se on ihannetilanne: oma tyyli on jo lähtökohtaisesti hyväksytty.
Molemmista kirjoista on tulossa kakkososat. Nekin ovat nyt siinä vaiheessa, että Pirkonen pääsee tekemään lopullisia kuvituksia.
Söpöllä hahmolla voi käsitellä ihan mitä tahansa.
Pirkonen on luonut oman käsitteen: Pictoplasma worthy project. Se tarkoittaa, että joka vuosi on pyrittävä toteuttamaan sellainen merkittävä projekti, jonka kehtaisi esitellä hahmosuunnitteluun keskittyvässä Pictoplasma-tapahtumassa, joka järjestetään toukokuussa.
Festivaali kokoaa vuosittain Berliiniin elokuvantekijöitä, kuvittajia ja graafisia suunnittelijoita. Ohjelmassa on puheenvuoroja, lyhytelokuvanäytöksiä ja näyttelyjä, joissa taiteilijat ovat itse paikalla. Kynnys jutella tekijöiden kanssa on matala.
Pirkonen on ollut festareilla lähes joka vuosi parinkymmenen vuoden ajan.
”Se on jo kuin toinen perhe, jota voi käydä moikkaamassa.”
Kymmenen vuotta sitten Pirkonen osallistui festivaalin yhteydessä järjestetylle mestariluokalle. Siellä omaa hahmoa pääsi rauhassa kehittelemään.
Luokkalaisten myöhempään yhteisnäyttelyyn hän piirsi triptyykin, jossa tarkka tussitekniikka on hioutunut huippuunsa. Se kuvaa syyrialaisperheen pakomatkaa kotikylästä meren yli ja pakolaisleirien kautta Suomeen, byrokratian rattaisiin ja lopulta systeemistä onnellisesti läpi. Vaelluksellaan perhe kohtaa niin vaaroja kuin ystävällisiä olioita.
Teoksessa yhdistyvät suloiset hahmot, Super Mario Bros -henkinen maailma ja rankka yhteiskunnallinen aihe.
”Söpöllä hahmolla voi käsitellä ihan mitä tahansa”, Pirkonen sanoo.
Hahmoihinsa hän tunnistaa saaneensa vaikutteita esimerkiksi Tove Janssonilta, 1960–70-luvun itäeurooppalaisista kuvituksista ja japanilaisesta animesta.
”Kun alan luonnostella, ensimmäiseksi tulevat aina silmät ja suu. Se on yleensä se merkittävin kohta, joka pitää saada toimimaan.”
Vuosien varrella tärkeistä yhteisöistä Pirkonen nostaa esiin myös Pingstaten, graafisen alan tekijöiden nettiyhteisön, joka toimi vuosina 2001–2018. Pirkonen oli mukana moderoimassa sivustoa käytännössä koko ajan.
”Siinä pääsi näkemään, miten ala kehittyi, tietyn ikäpolven opiskelijat valmistuivat, saivat sivuston kautta ensimmäisiä työpaikkojaan ja freehommiaan ja monenlaista apua. Se oli vähän niin kuin some ennen somea.”
Pirkonen on toiminut valtaosan urastaan yrittäjänä Magic Walrus Design -toiminimellään, mutta pari vuotta hän oli myös palkkatöissä peliyhtiö Roviolla. Hän kokee, että työn muodosta riippumatta tietynlainen projektinjohto on lopulta omissa käsissä: samalla tavalla asioita pitää edistää, huolehtia aikatauluista ja pysyä kartalla kokonaisuudesta.
Sitten pitää laittaa projektinjohtajahousut jalkaan ja yrittää sumplia.
Ammatillista jämäkkyyttä ja selkeyttä oppii ajan myötä. Koko ajan osaa vähän paremmin tilkitä takaportteja ja tehdä sopimuksista vedenpitäviä – esimerkiksi sopia etukäteen korvauksista, jos tuleekin lisätyötä tai ylimääräisiä kierroksia.
”Silti aina voi tulla jotain. Sitten pitää laittaa projektinjohtajahousut jalkaan ja yrittää sumplia. Siinä tietysti auttaa, että tekee mukavien ihmisten kanssa hommia.”
Kuvituksia Ferlyn Yes Nonsense -konseptille (2020).
Kollegoiden kesken puhutaan paljon työn hinnoittelusta. Se ei ole Pirkosesta helppoa vieläkään.
Asiakas ei aina kerro budjettiaan tai sitä, onko tarjouksia pyydetty muilta. Silloin ei auta kuin toivoa, että vaikka joku tekisi halvemmalla, pitkän linjan ammattilaisen tarjoamalla laadulla ja aikatauluissa pysymisellä on arvonsa.
Pirkonen kuvaa alan epävarmuutta tietynlaiseksi kuilun reunalla elämiseksi. Se vaatii rautaisia hermoja. Toisaalta työn mielekkyyttä ja mielenkiintoista elämää ei mitata rahassa.
”Vaikka se olisi kuinka klisee, niin elämä kantaa”, hän sanoo.
”Ja kun rahallisesti on joka tapauksessa jossain yhteiskunnan reunamilla, on tärkeää saada tehdä myös sellaisia pähkähulluja projekteja, joita näkee joka vuosi Pictoplasmassa. Se määrittelee omaa tekemistäni ja luonnollista läsnäoloani tässä kummallisessa maailmassa.”
_____________________
Julkaistu Kuvittaja-lehdessä 1/25.
