Anja Reponen (s. 1976 Helsingissä) on kuvittaja ja graafinen suunnittelija. 
Valokuva: Sofia Okkonen

Anja Reposella on uusi työhuone Töölössä Pohjoisella Hesperiankadulla, vastapäätä Lallukan taiteilijakotia.

Ellen Thesleffin henki leijailee sieltä puiston läpi”, Reponen uskoo. Lallukka oli Thesleffin koti.

Reposen työhuone on kuudennessa kerroksessa, niin korkealla, että Hesperiankadun mahtavat hevoskastanjat näkyvät ikkunan alapuolella.

Reponen on tyytyväinen, sillä hän pystyy keskittymään työhönsä paremmin yläilmoissa. Edellinen työtila oli katutasossa, ja ihmisten seuraaminen vei ajatukset muualle.

Nyt istumme Oodin kahvilassa kakkoskerroksessa. On varhainen aamu.

Reponen ryhtyy kertomaan, miten hänen työuransa kulki ensin kirjojen pariin ja sitä kautta kuvittajaksi. Hän tuntuu käyneen läpi monenlaisia luovia ristiriitoja, ja yksi niistä on tasapainottelu oman työrauhan ja kommunikoinnin välillä.

”Olen yliherkkä vaikutteille, ja siksi hiljainen työtila on niin tärkeä. Toisaalta teen tosi mielelläni töitä muiden kanssa.”

Nyt Reponen on juuri saanut valmiiksi ensimmäisen lastenkirjakuvituksensa. Mia Malmin kirjoittama Leijonatarinoita erityisille lapsille (Otava 2020) esittelee tunnettuja henkilöitä, joilla on ollut erityisongelmia lapsena. Potrettien tekeminen on yksi Reposen vahvuusalueista.

”Sain vapaat kädet tehdä monella eri tyylillä, mikä on itselleni juuri ihanteellista.”

Kuvakirjan tekeminen oli niin palkitsevaa, että Reponen haluaisi tehdä niitä nyt lisääkin. Tähän saakka hän on olettanut, että kirjan parissa kuluu liian paljon aikaa, mutta ei se niin hidasta ollutkaan. Reponen toivoo kustantamoilta enemmän rohkeutta.

”Olisi ihanaa, jos raja lasten ja aikuisten kuvakirjojen välillä olisi häilyvämpi.”

 
Sarjasta maalauksia Kroatiasta.


Reposta ajoi alalle piirtämisen ja maalaamisen pakko.
 Hänellä oli jo lapsena tapana piirrellä kuvitteellisia hahmoja ja keksiä niille tarinoita.

Hänen isänsä kokosi vastikään lastensa piirtämiä kuvia albumiin, ja niiden joukossa oli kymmenvuotiaan Anjan yksi lempihahmoista: epäluonnollisen notkea tyttö, jolla oli punaiset kiharat hiukset ja hammasraudat. Reponen harrasti telinevoimistelua ja balettia.

Koulun jälkeen Reponen päätyi Lahden muotoiluinstituuttiin ja Lontooseen, London College of Communication -kouluun. Vuonna 2000 hän aloitti työt graafisena suunnittelijana Otavalla.

”Se oli kiva paikka aloittaa, koska luin paljon kirjallisuutta.”

Reponen sai opiskellessaan käsityksen, että oli epärealistista pyrkiä kuvittajan ammattiin. Lastenkirjoja ja Hesarin kuvituksia tekivät vain harvat ammattikuvittajat. Esikuvia oli vähän.

”Yritin väkisin innostua graafisesta suunnittelusta”, hän muistelee.

Mutta hän olikin vain aikaansa edellä. Pian kuvittajille ilmaantui uudenlaisia työtarjouksia ja yhteisöjä, kuten Agent Pekka ja Napa. Somen merkitys kasvoi vauhdilla, ja ala kansainvälistyi Suomessakin.

Reponen alkoi tähdätä toiveammattiinsa.

Yksi käänne tapahtui kymmenen vuotta sitten, kun Reposen esikoinen oli taaperoiässä ja Reponen osallistui Pirjetta Branderin suositulle muotokuvakurssille.

”Olin tehnyt kurssin aikana kaksi varovaista ja pikkutarkkaa työtä. Kun kurssia oli puoli tuntia jäljellä, Pirjetta tuli sanomaan, että tee vielä yksi, ehdit kyllä. Siinä ilman paineita ja nopeasti maalasin akryyleilla selvästi paremmin.”

Kun Reponen jäi toisen lapsensa kanssa vanhempainvapaalle, hän samalla irtisanoutui Otavalta. Hän tunsi, ettei enää halunnut palata tutun työkoneen ääreen.

”En kokenut enää kehittyväni. Ehkä se on kyvyistäkin kiinni. Muut tekevät tosi hyvää työtä siellä.”

Reponen hyppäsi tyhjän päälle ilman portfoliota, mutta töitä alkoi löytyä lehdistä, muun muassa Imagesta, Parnassosta ja Gloriasta.

Reponen ryhtyi etsimään omaa kuvitustyyliään tietokoneella, mutta se ei ottanut onnistuakseen.

”Hakkasin vain päätäni seinään.”

Kerran Reponen innostui lastensa tekemistä kuvista, ja ryhtyi tekemään omia kuviaan niiden päälle.

”Niistä kuvista tuli eräänlainen äänenavaus siinä vaiheessa, kun kipuilin tietokoneen kanssa. Nyt tiedän, että pääsen paremmin flow-tilaan, kun kuvitan käsin. En halua mitään ruutua siihen väliin. Haluan työskennellä niin sanotusti kädet savessa. Se on myös itselleni paljon terapeuttisempi työtapa, pysyn levollisena ja nautin työn ilosta.”

”Ja ehkä minulla on liian moninainen tyyli tietokonekuvittamiseen.”

Hän korostaa kuitenkin, ettei arvota eri tekotapoja.

”Hämmästyn välillä, kuinka jotkut keksivät uusia tapoja tehdä koneella, ja monethan käyttävät molempia.”

Reponen kertoo, että häneltä tilataan usein juuri ”kädenjälkeä”, ”lämpöä”, ”orgaanisuutta”.

”Minulle epätäydellisyys sopii. Ja nyt huomaan, että käsintehdylle on taas kysyntää.”

 
Julisteita Gateau-konditorialle.

Reposella on edelleen monta eri tyyliä, ja hän on alkanut vähitellen hyväksyä asian. Hän ymmärtää myös, että tilaajan kannalta yhtenäinen tyyli olisi kätevämpi.

”Kollegat ovat lohduttaneet, että kuvitukseni tunnistaa silti aina minun tekemikseni. Guassi, copic-tussi, nestemäinen musta tussi, puu- ja lyijykynät, Caran d’Achen Luminancet, ne ovat minun juttuni, ja niitä voi myös yhdistellä.”

”Välillä toivon, että olisin kuin joku David Hockney, jonka taiteellisen tyylin tunnistaa aina, vaikka hän tekisi kuvan iPhonella. Huippukuvittajillakin on usein erittäin yhtenäinen linja.”

Viehtymys nopeaan tempoon on yksi syy siihen, miksi hän on kuvittaja eikä kuvataiteilija.

”Olen sprintteri”, hän kuvailee itseään.

Toinen syy on halu työskennellä toisten ihmisten kanssa. Kuvittamisessa nopeus ja yhteistyö yhdistyvät.

Esillä oleminen on asia, josta on opittava kuvittajana pitämään. Reposella on Instagram-tili enemmänkin siksi, että se on alalla pakollinen, mutta sen päivittäminen tuntuu usein ylimääräiseltä työltä, pakkopullalta.

”On ihan kiva saada some-yleisöä, mutta sen syvällisempää palautetta sieltä ei kyllä saa. Instaan, ja graafisen alan Behanceen ja Dribbbleen myös hukkuu helposti, kun tarjontaa on niin valtavasti.

Reponen pohtii paljon taiteilijuutta ylipäätään. Hänen mielestään on tärkeää kysyä, mitä maailma tarvitsee taiteilijalta, häneltä. Taiteella, taiteilijuudella ei ole itseisarvoa.

”Yritän koko ajan ajatella sosiaalista vastuutani, esimerkiksi ilmastokriisistä.”

Reposta työllistävät eniten lehdet ja julkaisut, myös ulkomaiset. Hän mainitsee Yhdysvaltojen kansallismuseoiden lehden, johon hän teki erään kolumnistin muotokuvan.

”Sain siitä paljon itsevarmuutta.”

Kuvitusten asema suomalaisessa lehdistössä ei ole paras mahdollinen. Niitä voisi käyttää paljon enemmän ja luovemmin.

”Kuvitukset ovat lehdissä niin iso asia, ja ne voivat tuoda juttuihin uusia tasoja ja tunnelmaa. Kuvittajilla on enemmän keinoja tyylitellä kuin valokuvaajilla. Sitä paitsi kuvitukset antavat valokuvillekin uuden arvon”, Reponen huomauttaa.

Reposen potrettikuvituksia on nähty muun muassa Helsingin Sanomien KuukausiliitteessäSuomen Kuvalehdessä ja Imagessa, johon hän kuvitti kerran kuvitteellisia haastatteluita.

Suomalaisilla kuvittajilla on kuitenkin kroonisesti ristiriitaiset suhteet lehtitaloihin, sillä niiden tarjoamat sopimukset eivät ole reiluja.

Reponen ei ole allekirjoittanut A-lehtien sopimusta ja tekee Sanomille töitä tapauskohtaisesti. Otavamedian kanssa sopimuspuoli on kunnossa.

”On kohtuutonta vaatia kuvittajalta kaikkia oikeuksia. Mihin mediatalot edes tarvitsevat niitä?” Reponen ihmettelee.

Adam Driver
Greta Thurnberg

Potretit ovat Reposen leipälaji.

”Olisin varmaan ihan tyytyväinen, jos voisin tehdä vain muotokuvia!”

”Minulle on luonteenomaista tehdä näköisiä kuvia. Se on taito, joka pysyy, kun sitä harjaannuttaa. Olen miettinyt tilauspotrettejakin, mutta en ole vielä keksinyt, mikä olisi riittävän nopea ja yksinkertainen tyyli, että se olisi kannatttava. Myös live-kuvittaminen kiinnostaa.”

Reponen on monen tyylin tekijä myös potreteissaan, ja se näkyy erityisen hyvin uudessa Leijonatarinat-kirjassa, joka ilmestyy syyskuussa. Kirjan jokainen erityissankari on saanut omantyylisensä muotokuvan: kruununprinsessa Victoria poseeraa asiallisesti profiilissa, Helen Keller on toteutettu muutamalla tussiviivalla, Steve Jobs on lyijykynätyö, Lionel Messi kuljettaa palloa väritäpläyleisön edessä, suruilmeisellä Greta Thunbergillä on yllään keltainen sadetakkinsa ja takanaan mielenosoituskyltti, down-voimistelija Saga Hänninen on luonnosmaisen kevyt.

Juuri nyt Reponen kuitenkin toivoo, että hän pääsisi tekemään vaihteeksi kuvituksia, joissa korostuu tunnelma. Vaikka maisemia.

”Joskus on kiinnostavaa tehdä ilman tehtävänantoa. Uudella työhuoneella on maalausteline, jolla tulee varmasti kokeiltua jotakin.”

https://anjareponen.com/

Julkaistu Kuvittajassa 3/18.

Lue myös

5.3.2024
/

Kotimaiset kuvittajat

Pauli Salmi lehtien sivuilla

5.12.2023
/

Kotimaiset kuvittajat

Emmi-Riikka Vartiaisen maaginen luonto

5.12.2023
/

Kotimaiset kuvittajat

Onni Mansnerus – Satuja ja ritareita

5.9.2023
/

Kotimaiset kuvittajat

Emmi Jormalaisen sanattomat tarinat